tiistai 22. elokuuta 2017

Helpompi hengittää






Kaksi päivää taukoamatonta sadetta tietää tiiviisti sisällä vietettyjä tunteja. Naapurin lasten yökyläilyä, suomalaisia lettuja ja kaurapuuroa. Yksi aikuinen ja neljä poikaa tarkoittavat hirmuista määrä desibelejä, kuhmuja ja mustelmia sekä vähintään yhtä paljon naurua ja iloa.

Sunnuntain iltapäivänä rummuttava sade alkoi muuttua usvaiseksi pumpulisateeksi ja hiljalleen sade lakkasi kokonaan.

Kylläpä vaan teki hyvää päästä ulos. Antaa lasten valita kulkupelinsä ja vaan hengittää tiiviin happirikasta ilmaa, joka ei ole paahtavan kuuma.




Ojia pitkin virtaava vesi sai kaikkien mielen rauhoittumaan. Lapset nopeasti halusivat seurata kuinka mikäkin virtaa veden mukana, kuinka pienet kivet virtaavat, painavammat jäävät paikallaan vahvoina vastustamaan virtaa, lehdet kieppuvat vauhdilla eteenpäin.


Kuinka uskomattomalle tuntuukaan taas se, että täällä vain kasvaa villinä mangopuita kaikkialla ja banaanipuitakin vähän siellä sun täällä.



maanantai 21. elokuuta 2017

11 pientä kysymystä - liebster award

Thaimaanrannanmaalari Heidi muisti minua jo joskus kauan aikaa sitten kivalla blogihaasteella. Kiitos! Minulla jäi koneen käyttö vähälle (ei tarkoita ettenkö netissä olisi kuitenkin aikaa viettänyt), ja niin vaan unohtui tarttua haasteeseen mukaan. Haasteen tarkoituksena on tuoda esiin uusia blogeja (tämäkin on jo kaksivuotias melkein, eka blogi Namibiasta jo vuodelta 2008, hui!), joten aika vanhana mukana olen, mutta menköön.

Menen nyt aluksi kaikkien sääntöjen mukaan ja oion vasta sitten lopussa.

Liebster Awardin säännöt: 
  • Kirjoita postaus palkinnon saamisesta ja julkaise se blogissasi
  • Kiitä henkilöä, joka nimitti blogisi ja linkkaa hänen bloginsa postauksessasi
  • Lisää blogiisi Liebster Awardin logo osoitukseksi palkinnosta
  • Lisää postaukseen myös palkinnon säännöt
  • Vastaa palkinnon antajan esittämiin kysymyksiin
  • Nimitä 5-11 uutta blogia
  • Keksi kysymykset bloggaajille, jotka nimität
  • Ilmoita nimityksestä valitsemillesi bloggaajille ja linkkaa oma postauksesi heille
  • Linkkaa Liebster Award -postauksesi myös sinut nimittäneen blogin postaukseen (eli esim. tähän)




1. Mikä on parasta tämän hetkisessä (tai siinä josta juuri lähdit) asuinmaassasi?

Parasta Panamassa on ehdottomasti meidän kaverit, lämpö ja rannat.

2. Entä ikävintä?
Ihan kamala liikenne.

3. Mikä on ollut kaikista käymistäsi maista mieleenpainuvin? 
Kaikista käymistä maistani mieleenpainuvin? A-pu-a. Kaikki jollain tapaa. Mulla on tapana muodostaa vahvoja tunnesiteitä vähän kaikkialle missä käyn, matkustanut en paljoa edes ole vaan olen aina mennyt olemaan pidemmäksi aikaa minne sitten olen päätynytkin. Espanja oli niin tärkeä minulle nuorena, se jotenkin edustaa minulle vapautta. Namibia taas valloitti sydämeni täysin ja siellä menin naimisiin, Kenia taas oli niin vaikea paikka olla, mutta siellä syntyi esikoiseni.

4. Mihin maahan et matkustaisi? Miksi?
Ei ole mitään erityistä mielessä, ehkä johonkin tosi voimakkaasti luonnonvoimille riskialttiina olevalle alueelle.

5. Mitä asioita kaipaat Suomesta?
Perhettä, ystäviä, koiriamme, raikasta ilmaa, saunaa ja jälkiuunileipää.

6. Mikä on ollut pelottavin tapahtuma uudessa asuinmaassasi?
Voimakkaat ukkosmyrskyt. Olen oppinut täällä, että on olemassa "tormenta electrica" eli sähkömyrsky. Salamoi jatkuvasti ilman mitään taukoa ja ilma sähköistyy siitä hyvästä. Ihan nämä perusukkosetkin ovat minusta pelottavia. Talo tärisee ja ukkoset ovat pitkiä ja taivas salamoi myös aikalailla nonstoppina.

7. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin tämän hetkisessä (tai edellisessä) tai Suomessa?
Helposti.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?
Kyllä se oli ne ensimmäiset yksinäiset kuukaudet, kun takana oli reipas vuosi nukkumatta, sylissä yksivuotias ja kolmevuotias, joita myös harmitti muutto vietävästi. 

9. Kuinka ulkomailla asuminen on muuttanut elämääsi?
Se on varmaan muuttanut aika tavalla kaiken ja sitten ei kuitenkaan mitään. Yhtäaikaa on levoton olo ja silti haluaisi kasvattaa juuret rauhassa jonnekin. Mutta sitten taas toisaalta on valaisevaa ymmärtää, että millään materialla tai tavaramäärällä ei onni tule vaan se asuu hetkissä, ihmisissä, ihmissuhteissa, yhdessäolossa, kuuntelemisessa, kunnioituksessa.

10. Nimeä kolme kauneinta rantaa, jossa olet käynyt?
Kolme kauneinta. Ehdoton ykkönen Kallaveden ranta äitini kodin takana,  seuraavana perässä Long Beach Namibiassa ja San Blas Panamassa.

11. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?
Uskon.

En osaa nimittää uusia blogeja, listalle ei ole tullut oikein mitään uutta, olen ihan jumiutunut samoihin, mitä olen jo kauan lukenut. Tai siis onhan tullut yksi uusi ulkosuomalaisblogi-ihastus. Kuka sanoo ettei voisi muuttaa unelman perässä Hawaijille? Pienten lasten kanssa koko perheen voimin vielä tuoreita ajatuksia siitä miten kipeältä ja silti just oikealta muuttaminen tuntuukaan. Kuulun suhteellisen aktiiviseen face-ryhmään, jossa tulee aina mielenkiintoisia blogeja vastaan, mutta hajamielisenä en niitä usein enää uudestaan löydä. Mutta käykää ihmeessä tutustumassa Hawaijin menoon.

Konalla

Ja toisena vielä vihreän saaren emäntä Irlannista, suhteellisen tuore ulkosuomalainen sielläkin bloggaa Irlannista, siitä millaista elämä on kun muuttaa pienen lapsen kanssa miehen työn perässä. 

Vihreansaarenemanta

Tarttukaas haasteeseen, jos ette vielä ole ehtineet aiemmin :) Mun mielestä nämä Heidin kysymykset oli just hyviä tähän, joten oion tässä kohtaa ja pyydän vastaamaan niihin!




perjantai 18. elokuuta 2017

Ajattelin olla tänään tehokas, tulin lähikahvilaan koneen, laturin, vihkojen ja kirjojen kanssa. Moneksi viikoksi lataukseen unohtunut läppäri on menettänyt tehonsa, akku tyhjenee heti. Kahvilassa ei ole yhden yhtä pistorasiaa asiakkaille, ennen toiminut nettiyhteyskään ei enää pelitä.

Facessa on Newspekin ilmoitus Turun puukotuksista. Aamupäivän työtunnit muuttuvat pian Twitterin seuraamiseen. Eri uutissivustojen jatkuvaan päivittämiseen, muutamaan viestiin Turkuun päin, kyyneleet valuvat pitkin poskia enkä edes tiedä mille itken. Epämääräisesti kaikelle. 

Saan koneeseeni jonkun nettiyhteyden, mutta akku loppuu. 

Pari tuntia myöhemmin istun edelleen samalla penkillä, kadulle tuijottaen, ymmärtämättä yhtään enempää. Vielä olisi kymmenen minuuttia viranomaisten tiedotustilaisuuteen. 

Ajatukset ovat Turussa.

torstai 17. elokuuta 2017

Elokuun paluu

Paluu tähän arkeen täällä on sujunut, noh, jotenkin. Ensimmäinen viikko oli kuherrusta ja aikaeroon tottumista. Aikaisia aamuja ja pitkiä päiväunia, uusi rantapaikka ihan meidän vieressä, uima-allasta ja perhettä. Utuista, onnellista ja väsynyttä perhehöttöä.

Tällä viikolla mies lähti x-ajaksi reissuun, lapset tutustumaan koulumaailmaan ja minä pitämään lankoja käsissä. Voi miksi täällä ei voisi olla cittarin kaltaista kauppaa tai edes pientä tavallista kauppaa, josta voisi ostaa kaiken ruuan? Vaikka asuinalueellemme viime maaliskuussa avautunut kauppa onkin pelastanut ja helpottanut paljon niin se on auttamatta pieni ja hirmuisen kallis eikä sieltä perusjuttuja enempää ole tuotteita ja niitäkin on silloin kun on. Ulkoilmatori, jossa on kaikkea mahdollista kasvista ja hedelmää vaatii seuralaisen mukaan ja aikataulujen sovittelu kavereiden kesken on vielä vaiheessa. Tori vie aikaa myös yhden aamupäivän ajan. Toinen kauppa mistä taas voi ostaa lihaa, kalaa, puhdistustuotteita ja viiniä on myös ison automatkan päässä ja vie myös yhden aamupäivän. Perusasioiden tekeminen vie niin paljon aikaa täällä.

Vettä on satanut aina välillä mutta ei mitenkään edes joka päivä, mutta kun sataa niin silloin sataa. Kun ukkostaa niin silloin taivas välkkyy taukoamatta ja talo tärisee jyrinästä. Luonto on voimakas. Ulkona on toki kuuma, sateettomat illat ovat maagisen kauniita, kun aurinko laskee vuorien taakse ja värjää taivaan milloin oranssiksi ja milloin purppuraksi, sirkat aloittavat korkealta ja kovaa soittonsa, sammakot kurnuttavat katuojissa ja ilma on seisahtunut uutta tuulenpuuskaa odottamaan.

Esikoinen on sujahtanut englantia pälpättäväksi innokkaaksi kavereiden kanssa touhuavaksi esikoululaiseksi. Esikoulu on jännittävä minulle. En oikein vieläkään tiedä, että mitä mieltä siitä olisin. Lapsi on innoissaan, opettaja on aivan mieletön tyyppi. Ensimmäisen päivän jälkeen lapsi sanoi open olevan kiva ja niin hauska. Nice and so funny. Se on paljon se, erityisesti tuo hauska rauhoittaa mieltäni, koska lukujärjestyksen lukeminenkin jo hengästyttää minua, mutta jos lapsilla on hauskaa sen kaiken tekemisen keskellä niin hirveän huolissaan kai ei tarvitse olla.

Kuopus taas ei ole ollut yhtä mielissään. Sadattelen mielessäni itseäni siitä kuinka annoin kaksi aamua mennä niin huonosti ja annoin open ottaa ohjat käsiinsä ja lapsen kirkua ja itkeä. Uskon vakaasti siihen, että lapsi voisi jäädä myös ihan mielellään kun on vaan tarpeeksi luottavainen ja mukautunut ja sujut tilanteen kanssa. En millään tykkää tavasta, jossa lasta ns.karaistaan ja kovetetaan. Tänään olin kauemman aikaa luokassa mukana, mutta aistin kyllä miten se harmitti opettajaa ja olen vähän huono pitämään tuommoisissa tilanteissa oman pääni. Tuli ikävä systeemiä missä vanhemmat voivat ilman paineita olla lapsen mukana kunnes lapsi itse haluaa jäädä. Olo on epämukava ja epäileväinen.

Ehkä nyt painan vaan julkaise-nappia. Minulla on arkistoissa viime keväältä ja kesältä monen monta aloitettua juttua, mutta sitten en jostain syystä olekaan niitä julkaissut tai kirjoittanut loppuun. On alkanut epäilyttää tai homma on keskeytynyt tai koko kirjoitus ollut vaan ihan turhan tuntuinen.


tiistai 9. toukokuuta 2017

Toukokuun alussa

Päivät, viikot, kuukaudet sekoittuvat toisiinsa, havahdun siihen, että kaiken tohinan keskellä
esikoiseni viettää pian viidettä syntymäpäiväänsä. Minun opettajani, uskomaton leijonamieleni. 

Meillä menee ihan mukavasti. Tänään ja tässä. Viime kuukausiin on mahtunut ihan liian paljon räkää ja sairastelua. Unettomia öitä ja suuria suunnitelmia, hyvää tekemisen pöhinää. Olo on toiveikas tulevan suhteen. Yhä useammin huomaan katsovani miestäni huokaisten mielessäni kuinka me selvittiin pikkulapsiajasta. Vielä arvet aika tuoreina ja raakoina, mutta kuitenkin. Just nyt on hyvä. Elämä pyörii oman perheen ympärillä, ja silti kaiken aikaa tunnen kuinka se alkaa ulottua jo hieman sen ulkopuolelle, kuinka se palo tehdä ja energia ajatella ovat syttyneet uudestaan, kodin ulkopuolisiin asioihin. Mutta nyt ollessani tilanteessa missä minulla on vapaus valita, olen onnellinen siitä, että minulla on kaikki aika olla läsnä lasteni arjessa. 

Jos ennen en ole vielä halunnut ajan pysähtyvän vaan lasteni kasvavan, niin nyt se voisi hetkeksi pysähtyä. Esikoinen ja kuopus ovat kaikessa mahdottomuudessaankin just nyt niin antoisaa seuraa. Alle kolmivuotiaani hämmästyttää minua päivittäin kolmikielisyydellään, esikoiseni taas suurella sydämellään, tarkkanäköisellä huolehtivaisuudellaan. 

Istun pitkästä aikaa niin, että on aikaa kulutettavana. Esikoinen aloitti tänään hiphop-tanssin. Odotan koulunpihalla, katson kuhinaa, ilmastointikoneet pauhaavat raskaasti vieressä, vanhempia tulee ja menee. Poskipusuja vaihdetaan ohimennen. Itikat kiusaavat ja ilma on painostava. 

Minulla on ollut ikävä blogiani ja monta muutakin blogia. 

 
 

 

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Kun pääsiäinen sekoittaa pään

Aargh. Pääsiäispupu teki sittenkin viime hetkellä loikkauksensa meille. Lauantai-illan pimeydessä nukkumaan menon lähestyessä esikoinen huolestuu enemmän ja enemmän. Kyselee, että milloin ne porkkanat jätetään pääsiäispupulle. Olen pitkin viikkoa ja päivää parhaani mukaan muistellut pääsiäisen tarinoita, niin raamatusta kuin suomalaisista perinteisistä. Kertonut pääsiäisnoidista ja virpomisesta ja myös Jeesuksesta, tarinoina ja eri ihmisten uskomuksina. Unohtamatta tietenkään itse pääsiäiskukkoa.

Kaverit ovat tietysti kertoneet esikoiselle pääsiäispupusta, hieman on mieltä askarruttanut että mitä miettiä. Tuleeko meille suomalainen kukko vai amerikkalainen pupu. Päätin, että molemmat.

Pari viikkoa sitten avattu kauppa asuinalueellemme tuntuu suorastaan ihmeeltä. Tuntuu uskomattomalle, että noin vaan sen kummempia suunnittelematta voi poiketa kaupassa ja ostaa melkein mitä vaan ruokaa. Mies laittoi tänään lapset nukkumaan ja minä lähdin toteuttamaan pääsiäispupun hommia. Se on virallista, olen seonnut ja antanut amerikkalaisten vallata sieluni. Seuraavat kuvat todistakoon sen.

 
Pupulle jätetyt porkkanat, jep jep.

 

Pupun tuomat yllätykset, pari muovimunaa, joiden sisälle olen laittanut suklaata, yhdet kinderit, pieni pääsiäispupusuklaarasia ja vesipullot (tulee sentään tarpeeseen). 

Yön aikana kukko käy vielä munimassa sänkyyn kinderit, toisenlaisia suklaamunia ei täällä olekaan.

Pääsiäislomalla

Pojat kiipeilee allani ja päälläni, joka suunnassa. Leikkien omaa leikkiään, kotista. Tällä kertaa pikkuautoilla. Pikkuveli saa äidin ja vauvan osan ja isompi isän ja veljen. Pääsiäislomaa on vietetty jo melkein viikko. Aloitimme loman satumaisen kauniilla  aarella San Blasin saaristossa. Läpinäkyvät turkoosit aallot ja vaalea hiekka. Palmupuita kookospähkinöineen. Snorklasimme, uimme ja rakensimme hiekkalinnoja. Söimme ja nukuimme teltassa. Tarpeellinen irtautuminen arjesta.

Arkipäivät vietimme kotona, välillä töitä tehden ja hampaita kiristellen. Hetkittäin olostamme nauttien. Kuopus on sairastellut, yskää ja kuumetta. Yskää niin paljon että oksettaa. Katkonaisia unia ja ärtyneitä aamuja on pääsiäislomaamme mahtunut paljon.

Poikani leikkivät ilahduttavan paljon jo yhdessä ja suorastaan pyytävät saada olla rauhassa. Kuopus ihannoi isoveljeään minkä pieneltä sydämeltään kykenee. 

Tänään toivon Tyynen valtameren pitävän meitä hyvänä. Annetaan meren tehdä taikojaan!

 

 

Heh, ei hullumpi näkymä teltasta. Teltan ovea ei voinut sulkea, koska kuumuus. Tämä näkymä oli viimeinen ja ensimmäinen mitä näimme. Melkein täysikuu valaisi niin, että pimeää ei ollu missään vaiheessa.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Panama Panama

Panamassa tapahtuu kummia. Ihmeellisistä salaliittoteorioista kuulee joka päivä. Sähkönjakelu on katkeillut pari viikkoa, pari kertaa isosti ja muuten on tullut niitä jonkinlaisia piikkejä, jotka voivat rikkoa sähkölaitteita. Panama on ottanut erittäin tiukan linjan viisumien kanssa, maahan ei enää pääse niin vaivattomasti kuin ennen. Valtio on perinyt joitain yrityksiä itselleen ja presidentin toimia ihmtellään, hän kun kommentoi kiihkeimmin liikenneruuhkia kuin valtion todellisia ongelmia. Mielenkiintoista. Näin naapurusto kuiskuttelee.

Minä jatkan "yksinhuoltajuutta" kolmatta viikkoa ja vielä taitaa olla reilusti enemmän edessä. Päivät kulkevat omalla painollaan, ainakin nyt kun viikon verran kestänyt sairastelu alkaa olla takana ja yötkin olen päättänyt pyhittää nukkumiselle. Mutta voi veljet, kun viikonloppu voi tehdä vaikeaa. Viime viikonloppuna olimme vain kotona lasten kanssa, en tainnut nähdä yhtään aikuista muualla kuin kaupan kassalla, mies oli väsynyt ja ärtynyt puhelimen toisessa päässä ja kaikki kamut jossain muualla. Tukkoiset nenät ja yskä pitivät huolen siitä ettei uima-altaallekaan viitsinyt mennä. Yleensä tykkään puuhailla kotona lasten kanssa enkä niin kaipaa menoja, mutta nyt ajattelin osallistua lasten kanssa edes johonkin aktiviteettiin, jotta poistumme kotoa ja äidin pää pysyy kirkkaampana.

Elämä tosiaan kulkee minun kohdallani sykleittäin, välillä on mukava flow, kun energia ja harmonia on vahvemmin läsnä ja sitten taas tulee näitä aikoja, kun päivän jälkeen voi hymyillä, kun on selvinnyt päivästä toiseen.

Mielen päällä on parissa blogissa esillä olleet kielikysymykset, lasten monikielisyys ja siihen liittyvä pohdinta sekä erilaiset näkemykset. Ehkä pian pääsen sukeltamaan aiheeseen täälläkin.



torstai 16. maaliskuuta 2017

Väsynyttä blogin päivitystä

Ensin oli karnevaaliloma viikon verran koulusta, sitten mies lähti työmatkalle ja minulla oli viikko täynnä tapahtumia ja menoja, unta ei juuri ollenkaan. Miehen ensimmäisen poissaloviikon lapset heräilivät joka yö, kömpivät viereeni ja nukkuivat tyytyväisinä pyörien ympäri sänkyä. Minä en osaa nukkua silloin ollenkaan, turhaudun ja pihisen. Mutta en sitten kuitenkaan millään raaski siirtäää hymyillen nukkuvia lapsiakaan. Joten joko pihisen kiukusta omassa sängyssä loppuyön tai siirryn lasten sänkyyn nukkumaan. Onneksi tätä kesti vain viikon verran. Sitten kuopus sairastui, minä perässä ja esikoinenkin päiväksi. Puhelimen unikello kertoo karua kieltä, viikon keskimääräinen nukkumisaika (eli aika jolloin puhelin ei ole ollut kädessäni) on kuusi tuntia ja yhdeksän minuuttia yössä. Olen kukkunut illat, mutta aamuisin on aina herättävä kuudelta, että ehdimme ajallamme ovesta ulos. Sanomattakin on selvää, että äiti alkaa olla väsynyt. Väsyneenä minulla alkaa helposti vaikeudet nukahtaa ja saatan pyöriä koko yönkin sängyssä, välillä nukahtaen kevyeen koiranuneen.

Paljon on tapahtunut, olen emännöinyt vihdoin kokkikerhon, teimme pataleipää, kikhernesalaattia ja wasabilohisalaattia. Pataleipä oli suuri menestys! Niin helppoa ja hyvää ja variaatioita niin monta kuin tekijääkin.Viime viikolla oli myös isot valokuvaukset, yhden kamun synttärit, toisen vauvakutsut, sain myös paljon aikaan omien töideni parissa. Tämä viikko onkin sitten sairastettu, tänään jo paremmalla mielellä, vaikka olo ei terve olekaan. Univaje ja väsymys eivät oikein auta, väsynyt kroppa sairastuu niin paljon herkemmin. Molemmat lapset ovat tänään ensimmäistä kertaa koulussa tällä viikolla.

Niin paljon kuin blogiani tykkäänkin päivittää ja tänne kirjoittaa niin huomaan kuinka vaikeaa se on jos elämä yhtään heittää ylimääräisiä kuperkeikkoja. Minulle rauhallista ja mitenkään luovaa aikaa ovat aamupäivän tunnit silloin, kun lapset ovat koulussa. Niitäkin on vapaana vain muutama viikossa. Arkeni ehdotonta herkkua ja sellaista hyvän olon tunnetta tuovia hetki ovat nämä aamupäivät, kun saan istua alas ilman hoppua minnekään. Silloin on aikaa miettiä mitä tapahtuu, havannoida mitä ympäristössä tapahtuu tai on tapahtunut, suunnitella tulevaa ja ideoida. Kuopuksen päiväuniaika menee usein esikoisen kanssa lepäillessä ja iltaruokaa valmistaessa, iltapäivän tunnit taas kuluvat lasten kanssa puuhatessa, viidestä seitsemään ovat syömistä, pesua ja iltapuuroa. Kahdeksalta, kun lapset ovat toivottavasti untenmailla alkaa vuoro taas keittiössä, seuraavan päivän eväät ja lounas kouluun. Sitten teen välillä töitä eli suunnittelen seuraavan päivän pilatestunnin tai roikun puhelimellani kunnes sänky kutsuu, juttelen miehen kanssa puhelimessa. Pitäisi ryhdistäytyä, huomaan niin selkeästi kuinka puhelin vie ihan liikaa aikaa ja torpedoi yöunia. Se on kumma miten nopeasti siihen jää jumiin.

Aika selviytymisvaihteella olen ollut viimeiset pari viikkoa, eilen sovin itseni kanssa, että yökukkumisen on loputtava, tietotekniikan jäätävä pois illoista. Energinen arjen flow tulkoon takaisin!

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Yksityiskohtia arjesta

Monessa ulkosuomalaisblogissa kiertänyt haaste arjessa olevista yksityiskohdista, mun mielestä meidän elämä ei niin kovin konstikasta ole enkä millään saa mitään erikoista mieleen. Mutta nämä on näitä jokapäiväisiä asioita meille, joita ilman ehkä jossain muussa maassa voisi olla.

Aina ja joka päivä. Aurinkorasva ja hyttysmyrkky. Esikoisen herkät silmät vaativat rasvalta paljon, parempi kai niin, että käyttää mahdollisimman parabeenittömiä ja lisäaineettomia suojia, koska niitä joutuu niin usein käyttämään. Joka aamu ja ilta moskiitot ja pienen pienet chitrat hyökkäävät iholle ja siinä välissä sitten aurinko. Kovin vaatteilla yritämme suojata ihon, mutta rasvaakin tarvitsee laittaa. UV on lähes aina hälyttävän korkeissa lukemissa. Ulkoilemme vain aamuisin ja iltaisin. Keskipäivän porotus on ihan liian kuuma muutenkin. Joka viikko asuinalueellamme ajaa myrkytysauto ja taloyhtiömme sisällä joka toinen viikko. Sumupilvi on vaikuttava myrkytyksen aikana ja jälkeen, ulkona olemista kehoitetaan välttämään välittömästi myrkytyksen jälkeen. Epäilyttää aina, että mitähän myrkkyä mahdetaan käyttää ja samalla myös, että mikä myrkyn teho on. Moskiittoja ja chitroja on joka tapauksessa aina paljon. Mietin josko myrkky ei tehoa tai sitten vastaavasti, että mitenköhän paljon öttiäisiä olisi ilman myrkkyä.


Google maps ja waze. Näitä appeja tulee käytettyä lähes aina, kun lähden täältä lintukodostamme, niiden avulla saa edes jotenkin realistisen kuvan ruuhkista. Panama City on myös niin iso, että tunnen vain pienen murto-osan reiteistä. Jos lähtee väärään aikaan tai jos on sattunut joku onnettomuus niin liikenne voi jumiutua tunneiksi paikalleen.


Vesipullot ja eväsrasiat. Olen huono pursuavien kaappejen kanssa, mieluiten haluaisin, että jokaista asiaa on vain yksi, mutta eväsrasiat ja vesipullot ovat niin ahkerassa käytössä, että niitä on oltava enemmän kuin yksi per pää. Silti se ei poista ärsytystäni muovia pursuavista kaapeista. Vesipullo on aina mukana kaikkialla. Ulkona on niin kuuma, että jano tulee nopeasti. Onneksi Panaman vesi on juomakelpoista, selviämme omilla pulloilla, mutta minä olen tosi nipo veden maun suhteen. Metallisissa pulloissa vesi maistuu nopeasti liian metalliselta, vaikka kuinka olisi niitä kalliita sveitsiläisiä pulloja, muovipulloissa taas yhtään seisonut vesi maistuu muovilta vaikka kuinka olisi vapaa kaikista muovikemikaaleista, lasinen pullo olisi paras, mutta kenenkään laukku ei vedä neljää lasipulloa, lasiset myös painaa paljon. Ei ole helppoa tämä nirsopulloilijan elämä. Meidän ei onneksi tarvitse käyttää erilaisia vesiautomaatteja taikka kantaa vettä kaupasta kotia. Lapsille taas pakataan eväät joka päivä kouluun, kylmäkallen kera erityisessä eväskylmäkassissa, esikoiselle pakataan eväiden lisäksi lounaskin.

Kouluvaatteet lapsilla, ihanan helppoa. Tarvitsee vain tietää onko liikuntaa vai ei, liikuntapäivänä on eri vaatteet kuin tavan päivänä. Ei tarvitse käydä sen enempää keskusteluja lasten kanssa, että mikä paita on tänään hyvä, koulussa ei myöskään tarvitse vertailla toisten kanssa mitä kenelläkin on päällä.