perjantai 18. syyskuuta 2015

700 metriä puolessatoista tunnissa

Jostain kumman syystä kesä, minun työt ja miehen isyysvapaa sekoitti pakkaamme niin, että kuopuksen hepatiittirokotukset jäivät antamatta neuvolan suunnittelemassa aikataulussa. Päädyimme sitten siihen, että annamme rokotteen täällä alusta loppuun. Hyvä niin.

Eilen menimme lääkäriin. Lääkäri, hyvin sovinistinen (kätteli vain miehen ja puhui vain hänelle), osasi kertoa, että yhdistelmähepatiittia ei ole Panamassa saatavilla lapsille ollenkaan ja aikuisillekin on harvinainen. Lääkäri myös kyseenalaisti tietämyksemme kuopuksen hepatiitti b -rokotteesta. Se, kun WHO:n suosituksen mukaisesti tulisi antaa jo alle 2 päivän ikäiselle lapselle. Näin toimitaankin lähes kaikkialla paitsi Suomessa. Toki riski saada virus on suhteellisen pieni, mutta on kuitenkin. Jotenka siis kuopus sai kaksi rokotetta, yksi molempaan hepatiittiin. Onneksi siis ei aloitettu rokotussarjaa Suomessa, koska emme sitä olisi saaneet loppuun asti hoidettua, koska täältä ei kyseistä rokotetta saa. Ammattilaiset sanoivat meille Suomessa, että tottakai kyseistä rokotetta on saatavilla, koska on kansainvälisen lääkefirman tuote. 

Lääkärillä käynti oli oikein positiivinen kokemus, jos itse lääkäriä ei lasketa mukaan. Näin suomalaisena naisena on hyvin vaikea suhtautua siihen, että en olisi perheessämme ihan yhtä tasavertainen aikuinen ja vanhempi kuin mieheni. Mies ihmetteli käytöstäni lääkärin jälkeen ja sanoi että olin tehnyt hyvin selväksi eleilläni ja silmilläni, että en tykännyt. Ei liene anna hyvää kuvaa sekään. Olisi niin kiva osata edes pienesti diplomaattisia käytöstapoja. 

Lähdimme lääkäriin ennen kolmea kotoa. Itse lääkäriin pääsimme viideltä. Ajattelimme käydä sen jälkeen nopeasti läheisessä kaupassa. Kaksi tuntia ajatuksen jälkeen istuimme edelleen autossa, olimme edenneet alle kilometrin. Suurkaupungin elämää. Kaupppaan ehdimme juuri ennen sulkemisaikaa kello kahdeksaa. Kotona olimme puoli kymmenen illalla. Sellainen reissu.

Pojat olivat kyllä maailman kultaisimpia, taas. Pienempi söi kylmänä illallisensa ruuhkassa hyvällä ruokahalulla ja isompi malttoi odottaa sinne puoliysiin asti ruokaa, jolloin pääsimme kotimatkalle. Ajatuksemmehan oli hieman viivyttää illallista sinne puoliseiskan aikaan, jolloin olimme luulleet olevamme takaisin kotona. Liikenneruuhka sai taas uuden merkityksen.

2 kommenttia:

  1. Hei! Voi miten osasin eläytyä tuohon kertomaasi kauppareissusta (lääkäriin emme täällä vielä ole joutuneet, mutta rokotuksia on täälläkin hoidettava, koska aloitimme rokotukset hiukan liian myöhään Saksassa ja Suomessa). Meillä kauppareissut, ihan kuin ne eivät olisi vielä muutenkin jännittäviä, saattavat venähtää esimerkiksi siksi, että kaupassa, johon olemme menneet, ei olekaan sitä, mitä olemme hakemassa. Hyllyt voi olla tyhjinä, jos varastoja ei ole vähään aikaan voitu täydentää. Esimerkiksi kissanhiekka voi olla sellainen tuote, mutta moni muukin. Sitten meille on surkuhupaisasti kynyt pari kertaa niin, että olemme eksyneet matkalla kauppaan emmekä ole löytäneet perille. Tämä siis navigaattorista huolimatta! Seurauksena ollut tunteiden kuumenemista sekä etu- että takapenkillä ja paluu pimeän kaupungin halki kotiin (ei kovin rentouttavaa kuskille sekään), ilman sitä mitä yritettiin mennä hakemaan. Olemme käyneet pitkälti vain yhdessä ja samassa paikassa, johon osaamme ajaa, siellä ei ole kovin hyvä ruokaosasto, mutta tällä hetkellä se, että löydämme perille ja vieläpä stressittä, ajaa tämän asian ohi.

    VastaaPoista
  2. Lotta - Apua. Tuo tunteiden kuumeneminen on meille myös hyvin yleistä. Vitsi, kun pääsisi siitä eroon. Luulisi jo mielen jalostuneen, mutta ei. Ehkä puolen vuoden päästä kaikki on jo näissä perusarkijutuissa jo ihan toisella tasolla. Sitä yritän itselleni aina hokea juuri ennen uskon loppua, "vielä pari kuukautta".

    VastaaPoista