maanantai 7. syyskuuta 2015

Kiitos Tyyni valtameri

Tyyni valtameri teki sen. Vera Cruzin tie teki sen. Pienet ja piskuiset rantaravintolat aamulla tyhjinä asiakkaistaan, ränsistyneen ruostuneet romut pihoillaan, kalastajat kävellen meressä verkkoineen. Aallot ja pauhu. Se sama tuttu tunne Mombasasta, nyt se sama tuttu hyvä tunne. Siinä hetkessä se on kaikki. Tällä kertaa vain täydempänä, rinnalla kaksi poikaa uteliaine katseineen.

Miehen ja minun pelastus on sanat ja ymmärrys. Miten vaikeaa onkaan keskustella silloin kun se on tärkeintä? Miksi silloin on vaan pakko sivaltaa teoillaan ja sanoillaan olo pahaa pahemmaksi? 

Päiväuniaika ja kylmät oluet parvekkeella, jutteleminen ja yhteisen tahdon löytyminen.

Maanantai toi kauan kaivetun arjen. Mies töihin, lapset ja minä aamupuuhiin (puuhat on hiukan erilaiset kuin ennen – uima-altaalla uimista ja ilonpitoa), lounasta ja skypeä, muutama raivari, tiskit ja siivous ja lopulta päiväunet ja tämä erittäin kaivattu hetki. Minä olen vain ihan omassa seurassani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti