torstai 10. syyskuuta 2015

Maanantain illallinen

Ruokailutilamme kuumalla kivilattialla pastaa, oliiviöljyä, mustapippuria ja ketsuppia. Tuli ihan opiskeluajat mieleen.

Hyvin maistui  meille kaikille. Askeettista eloa on tiedossa ainakin ensi viikkoon asti. Tullissa on edelleen jotain ongelmia kontin kanssa, olkoon. Ainut mikä huolettaa on se, että kontin sisältö homehtuu.

Näin voi rauhassa tuumia mihin mitäkin laittaa, miten saisi kodin fengshuit kohdilleen. Lapsista tämä loputon eväsretkifiilis on hauskaa, meiltä se vaatii pitkää pinnaa katsella kuinka pikkuruokailijat eivät pysy hetkeäkään paikallaan.

Eilen saimme kuopukselle matkasängyssään lainaan, yö meni mukavammin, esikoinen onnistui olemaan potkimatta suurimman osan yöstä. Ekat edes hetken hyvät yöunet saimme siis nukuttua tässä talossa. Harmiksi vain esikoiselle nousi kuume yön aikana ja tänään ollaan vaan kotona. Haasteellista olemista. Ei ole telkkua, ei nettiä, joitain leluja sentään, väritysvälineet (kiitos kummitädin). 

3 kommenttia:

  1. Meillä oli vähän samanlaista meininkiä aikoinaan alku Belizessä kun odoteltiin ja odoteltiin konttia. Oli tosin vain yksi lapsi ja vasta odotin toista. Tosin meillä oli pöytä ja tuolit vuokraemännältä lainassa. Juuru muuta ei sitten tosin ollutkaan.

    Meidän kontti Belizestä tänne Sudaniin oli suljettuna yhteensä 5 kuukautta. Osan siitä ajasta seisoi Belizessä satamassa, osan täälläpäässä. Sisällön kohtalo hirvitti mutta viimeisenpäälle hyvässä kunnossa tulivat tavarat perille pitkästä reissusta huolimatta. Toivotaan teille yhtä hyvää onnea!

    VastaaPoista
  2. Viisi kuukautta, apua. Meillä kävi Mombasasta muutettaessa Suomeen huonosti, lähes kaikki oli homeen peitossa. Pyykkäsin varmaan kaksi viikkoa ja silti pesulaankin meni iso osa vaatteista pesuun. Kaikki kengät, nahkaiset ja puiset jutut olivat ison homeen alla. Yök, yök. Ja kontti oli matkalla vain reilun kuukauden, mutta siinä ei tainnut olla mitään kosteudenimijöitä mukana. Kontti oli muistaakseni reilun viikon Mombasassa varastossa tai siis sen sisältö oli varastossa ennen merille lähtöä. Nyt meidän kontti on ollut jo 10 päivää maissa, täällä sataa päivittäin ja on kuuma. Suomessa muuttoliike sanoi kyllä pitävänsä huolen siitä että sisältö ei homehdu. Noh, maanantaina kontin pitäisi saapua, totean asian laidan silloin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan miten meillä Jamaikalla kävivät muuttomiehet kontin sisällä tarkistamassa, ettei sinne päässyt mistään valoa eikä siinä siis ollut reikiä (sulkivat yhden pakkaajista hetkeksi konttiin lukot kiinni). Tiiviin, ehjän, alunperin kuivan ja hyvin pakatun kontin pitäisi itsessään käsittääkseni taata se, ettei kosteudesta tule matkan aikana ongelmia. Meidän viiden kuukauden reissussa olleessa kontissa ei ollut tietääkseni mitään poistamassa kosteutta mutta hyvin matkasivat tavarat onneksi perille.

      Jamaikalla ekassa kontissa itse asiassa olikin reikä... Se vaihdettiin onneksi erilaisten vaiheiden jälkeen toiseen ja sekin muutto sujui odottelua lukuunottamatta ihan hienosti.

      Toivon, että teidän kontti on saapunut kaikessa järjestyksessä ja tällä kertaa oot säästynyt homeenpuhdistusrumbalta!

      Poista