perjantai 11. syyskuuta 2015

Missä ja mitä?

Ne yleisimmät kysymykset kerrottuamme muutosta ovat: Missä te asutte siellä, onko teillä jo asunto? Mitä sinä siellä teet, jäätkö kotiin?

Kas niin simppeliä kysyä, mutta hieman kinkkisiä vastata. Yritetään.

Emme missään vaiheessa ole edes miettineet, että meillä tulisi olla asunto Panamassa ennen kuin muutamme sinne. Haluamme ehdottomasti nähdä ja kokea vähän Panamaa ennen kuin teemme niinkin ison päätöksen kuin asuinpaikan valitsemisen. Asuntoon vaikuttaa moni asia; sen tulee olla koiraystävällinen, siinä tulee olla riittävästi makkareita eli kolme (vanhemmille yksi, lapsille toinen ja vieraille kolmas), asunnon on sijaittava lapsille soveltuvalla alueella, uima-allas talonyhtiön pihalla on suotavaa, samoin leikkialue. Asunnon tulisi sijaita niin, että mies ei istu liikenneruuhkassa työmatkoillaan ja että esikoisen päiväkoti on järkevän matkan päässä. Niin ja hinta ei saisi olla ihan perusekspaattitasoa. Monella asuinalueella vuokrat lähtevät 3000 dollarista ylöspäin, ei kiitos meille. Asuntoja täällä on valtavasti tarjolla.



Mitä minä sitten alan tekemään? Näin aluksi yritän parhaani mukaan ihan vain saada meidän elämän rullaamaan, löytää sen kodin, esikoiselle päiväkodin/koulun, ruokakaupan, jossa olisi meille mieluisaa valikoimaa, lihakaupan, kalakaupan ja vihanneskaupan. Kaveritkin olisi kivoja niin itselle kuin lapsille. Mutta kaikista tärkeinpänä pidän sitä, että saan perusarjen rullaamaan. Että lapsilla on joka päivä leikkiaikaa ja mieluista puuhaa, järkevää ruokaa ja päivästä toiseen pysyvät päivä -ja yöuniajat. Noille pikkupirpanoille turvallisen ja tutun ympäristön luominen tekee kaikille hyvää ja mahdollistaa kaiken muun.




Minua ihan suoraan sanottuna ahdistaa ja kauhistuttaa kotiäitiys. Rakastan työtäni ja ammattiani. Olen aina viihtynyt töissä hyvin. Saan valtavasti tyydytystä työstäni ja tunnen itseni tärkeäksi sen kautta. Kesän aikana melkein jo pääsin kunnolla työn makuun. Työ on harvoin tylsää. Kotona oleminen on ollut aina lujempaa, koetellut minua enemmän. Tiedän olevani onnekas, kun minulla on mahdollisuus olla kotona, vaikka se joskus tuntuukin pakolta. Omalla kohdallani valitsisin kuitenkin työn ennnemmin kuin kotiin jäämisen. Jos olisimme jääneet Suomeen, olisin jatkanut työssäni, molemmat lapset olisivat lähteneet hoitoon.


Jotenkin sitä ajaudun aina tuntemaan, että muiden mielestä tämä kotona oleminen lasten kanssa olisi jotenkin löysäilyä ja helppoa elämää. Minulle se ei sitä ole, työpaikka valmiina, strukturoituna ja tehtävä määriteltynä antaa mukavasti raamit mistä aloittaa, nyt kaikki on aloitettava alusta. Jotenkin koukuttavaa puuhaa sekin.




2 kommenttia:

  1. Hei mahtavaa, että kirjoitat Panamasta blogia! Tulin vastavierailulle ja jään taatusti seuraamaan menoa.

    Mä itse nautin täysin sydämin ajasta kotona pienten lasten kanssa enkä vaihtaisi sitä mihinkään työhön, mutta ei tämä kotiäitiys vieraassa maassa silti helppoa ole. Olisi tosi paljon helpompi toimittaa itsensä aamulla työpaikalle kuin alkaa tyhjästä kehittää uusia kuvioita. Nyt kun olen taas kerran jo sopeutumisen paremmalla puolella uskallan todeta, että on oikeasti tosi raskasta ja vaativaa järjestää arki toimivaksi ihan uusissa kuvioissa. Se joka pitää sitä löysäilynä ei ole päässyt hommaa itse koskaan kokeilemaan :) Että tsemppiä sinne! Kiva, jos teille on löytynyt omalta tuntuva koti.

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että löysit tänne Kata. Entisenä suht ahkerana bloggaajana olen ihan hissukseen vielä ollut, sua ja minun afrikkani Emppua olen käynyt moikkaamassa vaan.

    VastaaPoista