torstai 17. syyskuuta 2015

Mun bebe on vuoden.

Niin se meni vuosi. Hitaasti ja silti nopeasti. Huokaus ja helpotus. Tänään yksivuotiaana muruni söi pitkästä aikaa aamupalan ilman kiukkuhuutoa, iloisesti pälpättäen. Isoveli tuumasi eilen iloisena kuinka nyt pikkuveli alkaa leikkiä hänen kanssaan eikä ole enää vauva. Illalla tarkkailtuaan päivän pikkuveljen puuhia, totesi isoveli ehkä hivenen pettymystä äänessään, että "onhan se vieläkin vauva".

Vuosi sitten olimme pikkuveljen kanssa Tyksissä, siinä se tuhisi koko ajan paidan alla, niin pienenä ja nälkäisenä lokinpoikasena. Nyt hän nukkuu päivän ensimmäisiä uniaan ilmastoidussa huoneessa, rattaissaaan. Kello tulee vasta yhdeksän aamulla. Heti yhdeksän jälkeen voidellaan aurinkorasvalla kaikki iho ja suunnataan ulos uima-altaalle. Pari tuntia polskimista, lounas ja päikkäreille. Koko porukka, mies toki on töissä. Minä ehkä katson pari jaksoa madmeniä, kun vihdoin onnistuin saamaan viimeisen tuotantokauden jaksot silmiini. Kolmen jälkeen herätys, välipalaa ja sään salliessa kattoterassin leikkipaikalle. Aika mukavan kuuloinen päivä. Juu!

Maanantai ja tiistai on hikoiltu asuntonäytöissä ja kahdessa eri koulussa. Kumpikaan kouluista ei oikein tunnu sopivalta. Etsintöjä on jatkettava, vaihtoehdot alkavat vain käymään vähiin. Koulut ovat täällä kalliita, oikeasti kalliita. Mun ykkössuosikki (olisi lähellä tulevaa kotia) maksaa tuhat dollaria kuussa ensimmäisenä vuonna, siitä eteenpäin tulee noin tonni vuodessa lisää hintaa. Eikä se tuhannen dollarin kuukausimaksu vaan se, että kun lapsi aloittaa pitää maksaa 10 000 dollarin aloitusmaksu. Niinkö että mitä? Yleensä tuo aloitusmaksu yksityisellä puolella on 11 000 dollaria. Dollareilla tarkoitan ihan Yhdysvaltain dollareita. Hintataso Panamassa on huikean korkea näin ulkomaalaiselle. Tavan ruokakaupassa saa menemään helposti paljon rahaa. Odotan niin sitä, että pääsen jotenkin jyvälle siitä miten tavalliset panamalaiset elävät ja syövät.

Takaisin bebeen.

Kuopus on hellyyttävän varma liikkeissään, vielä hän ei kävele kuin muutaman askeleen kerrallaan. Nekin niin varmalla otteella, että varmasti menisi enemmän jos vain malttaisi astella. Kontaten hän on vikkelä kuin mikä. Ruoka maistuu parhaiten omien sormien kautta. Hedelmät ja leipä on parasta herkkua. Iloa tuottaa erityisesti pallot ja isoveljen huomio. Me pidämme kuopusta vieläkin ihan vauvana. Esikoinen tuntui vuoden iässä jo niin vanhalta, kuopus on vielä taas niin vauva. Kuopus tulee aika pitkälle kaikessa meidän mukana, esikoisen ehdoilla ehkä liiaksikin. Musiikki saa polvet notkumaan, kirjat kiinnostaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti