perjantai 30. lokakuuta 2015

Onnensa seppä


Viime aikoina on tuntunut liiankin rajusti, että kaikki menee ihan pyllylleen. Hankaluuksia toisensa perään. Itkua, huutoa ja pahaa mieltä. Ihmiset kyselevät arastellen kuulumisia, en ole ihan varma onko Panama yleensäkin hankala paikka vähän kaikille asettua. Välimatkat on pitkiä, aina on kuuma, palvelukulttuuri kaupoissa ei ole erityisen ystävällinen, hitaus on valttia ja hieman turhan välinpitämätön asenne. Moni sanoo alun ottavan koville täällä. Minä yhdyn samaan kuoroon.

Aloitin postaukseni kirjoittamisen perjantaina. Omaa rauhaa taisi olla puolisen tuntia kuopuksen päiväuniaikaan. Tämä viikko on ollut jokseenkin käänteentekevä, viime viikko oli kamala, kyseenalaistin useasti olemisemme täällä, en tiennyt yhtään hyvää asiaa Panamassa paitsi perheeni. 


Tällä viikolla olen pakottanut itseni olemaan hyvillä mielin, hakenut ratkaisuja ja käynyt toteuttamaan niitä. Uskaltautunut autolla pidemmälle kuin ennen. Tavannut uusia ihmisiä, sopinut treffejä niin lapsille kuin itselleni. Viettänyt elämäni ensimmäistä halloweeniä sillä elokuvista tutulla tavalla. Juonut enemmän viiniä. 

Poikien katkonaiset yöunet ovat olleet myös työn alla. Kuopus on tainnut nukkua jo kolme yötä aamuun asti. Tänään jopa yli seitsemään. Se on ihan huikea juttu meille. Ennen kaikkea ne kokonaiset yöt. 

Vahvasti on ollut olo, että ihan itsehän tässä pitää katsomustaan tarkastella ja etsiä tästä tilanteesta se hyvä, kaivaa se esille. Olen ollut niin turhautunut, koska elämämme on ollut kovin väsynyttä, itkuista ja täynnä liikenneruuhkassa istumista ja erinäisissä kaupoissa käymistä lasten kanssa. Tällä viikolla olen saanut paljon vinkkejä missä viettää mukavaa aikaa lasten kanssa ja tutustua Panamaan. Tänään vietimme aamupäivän vanhassa kaupungissa. Se oli niin ihanaa ja kivaa. Huokailin useaan kertaan miten loistava tapa se on viettää aamupäivä. 

Ensi viikko täällä on yhtä juhlaa. Panama viettää kolmea eri juhlapäivää itsenäistymiseensä liittyen. Koulut ovat suljettuina, miehellä on kolme vapaapäivää myös. Tavoitteena on noiden päivien aikana saada purettua loput kamat, laittaa lamput ja taulut paikalleen, asettautua vahvemmin tänne.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Päivitystahdista

Päivitystahtini on suoraan yhteydessä yöuniin, väittäisin niin. Panamassa mies nukkui ensimmäisen kuukauden tissitakiaisen kanssa, yöt rauhoittuivat kummasti. Koko perhe sai nukkua suhteellisen hyvin. Tähän kotiimme muuton jälkeen nukuimme kaikki samassa huoneessa. Pian kaikki neljä samassa sängyssä, eihän siitä mitään tullut. Minä olen surkea nukkuja kaikin puolin. Herään kaikkiin ääniin herkästi.Pariin viikkoon en ole siis nukkunut, viime perjantaina taisi tulla totaaliväsymy taas kehiin, koska päivisin on ollut niin paljon kaikkea puuhaa ja menoa etten ole päiväuniakaan ottanut.

Eilen pieninkin muutti lastenhuoneeseen nukkumaan. Siellä ne kaikki talon miehet opettelevat nyt nukkumaan hetken. Esikoine kerrossängyssä, pienin vielä pinnasängyssään. Minä nukuin levottomasti ja kuulin koko yön itkua, mutta ehkä jo ensi yönä uni saapuu minullekin. Iltaisin olen nukahtanut jo ennen yhdeksää sohvalle Aamuisin herätys on heti kuuden jälkeen, mies lähtee siitä samantien töihin ja minä hoidan aamupalan ja esikoisen kouluun.

Kohta menen herättämään kuopuksen aamun päikkäreiltä, yhdeksän aikaan esikoinen marssii koulunsa kanssa syöpätietoisuuden puolesta. Pojat vaaleansinisissä ja tytöt vaaleanpunaisissa.

Ihan hirmuinen tohina täällä on ollut, jos jonkinlaista asentajaa on rampannut, kodinhoitajamme kanssa asiat ei toimikaan niin kuin olin toivonut - ruuhkat suurimpana syynä. Esikoisen uhma ja kiukku lamaannuttavat ajoittain kaiken muun toiminnan ja aina lopuksi esikoisen kiukku muuttuu lohduttomaksi itkuksi ikävää. Poden huonoa mieltä siitä, että en vieläkään ole saanut aikaiseksi miettiä tai järjestää tapaa millä olla yhteydessä Suomeen suhteellisen helposti. Aikaero tekee siitä niin vaikeaa. Meillä on aamupäivät tunnit vain siihen ja silloin esikoinen on koulussa, koulun jälkeen on nälkä ja väsy. Päikkyjen jälkeen Suomessa jo nukutaan.

Edelleen siis yritän kertoa sitä, että huomaan blogin jäävän samantien jalkoihin, kun väsymys ottaa mielestä vallan, silloin voi keskittyä vaan selviämään päivät läpi kaikkien uusine kohnauksineen.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Käytännön seikkoja

Kontti saapui maanantaina, iltapäivällä. Muutaman tunnin nostelun jälkeen vajaa 250 laatikkoa oli nostettu sisälle. Kuusi miestä ja me apuna, merkkaamassa inventaariolistaan mikä laatikko on nostettu kontista ulos ja kertomassa sisällä mihin mikäkin laatikko kannetaan. Kuulostaa helpolta.  Jaloissa roikkuvat lapset pitivät huolen että turhan helppoa ei ole, vaikka ihan hienosti käyttäytyivätkin. Muuttomiehet jaksoivat purkaa laatikoita maanantaina vielä pari tuntia ja tiistaina ehkä viisi tuntia. Kello kahdelta iltapäivällä suurin osa luovutti ja siirtyi pihan puolelle istuskelemaan. Pari auttoi minua purkamaan vielä joitain laatikoita. Arvioisin, että nyt meillä on vielä ehkä 40 laatikkoa purkamatta ja niistä varmaan puolet jääkin purkamatta. 

Tänään aamulla saapui netin asentajat. Helppo nakki sitä luulisi, mutta eipä olekaan. Modeemi ei riitä kuin pieneen osan taloa, pitää hankkia kaapelia ja reititintä ja kutsua asentajat uudestaan ja maksaa aika paljon lisää rahaa. Mutta mikä tärkeintä tällä kertaa niin se, että sitten meillä on kai oikeasti hyvin toimiva netti monien vuosien jälkeen. Suomessa meillä oli supersurkea mokkula, joka toimi pätkien. Mombasan netti oli hidas ja tehoton myös. Namibiassa meillä taisi olla  puoligigaa käytössä kuukaudessa.

Auto löytyi viikko sitten. Oikein hyvä auto, vaan kyllä sitä mies etsikin. Auto on iso kuin mikä, matkustajiakin mahtuu kahdeksan. Auto on mukavan turvallisen oloinen. 

Aika kutkuttava olo. On koti, on auto, on tavarat ja nettikin vielä. Mies käy töissä, esikoinen koulussa, kodinhoitaja on löytynyt. Perusta on rakennettu, nyt voi alkaa luomaan niitä arjen käytäntöjä, sosiaalisia suhteita, harrastuksia ja mikä parhainta tutustua Panamaan.












keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Kotimme raamit

Kotikadulla, tykkään niin paljon vuorinäkymästä ja tiedosta, että Tyyni valtameri on alle kilsan päässä. Kotikadun plussaa on suljettu pääty. Lasten kanssa voi pyöräillä rauhassa silloin kun kuumuudelta jaksaa. Noh, lapsethan jaksaa, eivät ole yhtään niin säärajoitteisia kuin minä.


maanantai 12. lokakuuta 2015

Mun pieni

Mun pieni on viettänyt ensimmäiset synttärinsä Panamassa, mun pienimmän ensimmäinen nimipäiväkin meni Panamassa.

Vuoden ikäisenä mun pienin tassuttelee menemään, kädet vielä rinnan korkeudella huojuen. Kengät jalassa on hauskaa, suurimman osan aikaa. Mun pienin on ihan uskomattoman suloinen pellavapää, tukka aina vähän pörröllä. Onnellisimmillaan hän taitaa olla aamuisin kainalossa, kun saa ekana kömpiä sängyn täydeltä perhettä olevien päällä ja papattaa omia juttujaan. Tai kun kaikki ollaan paikalla ja puuhataan jotain yhdessä. Jostain syystä pienin niin kuin suuremmatkin ovat aina ihan innoissaan, kun tekevät jotain korjaus - ja rakennusjuttuja. Oli se sitten hyllyn kokoamista tai lampun vaihtamista.

Mun pienin on aika nollastasataan. Oma tahto on valtavan suuri, ääni vielä suurempi. Kiihtyvyys tapahtuu heti. Esikoisen kanssa on aina ollut hieman neuvotteluvaraa, pienimmän kanssa ei. Se on my way, vaan.

Pienimmällä on aivan ihastuttavia ja ihan omanlaisiaan ilmeitä, niitä aina välillä yritämme ikuistaa. Pieni ymmärtää paljon puhetta ja intoutuu välillä pitkäänkin keskusteluun. Leikeistä suosikkeja taitaa olla palloihin ja autoihin liittyvä toiminta - suoraan isoveljensä esimerkistä. 

Niin toinen koirista kuin molemmat lapset tuntuvat tietävän meitä paremmin milloin syödä ja miten paljon. Välillä paastotaan ja sitten taas tankataan energiaa. Vesi maistuu kaikille. Unetkin maistuu, pätkissä.


Tässä yllä kävellään kotikatua pitkin. 

 
Eilen saapui kontti ja tavarat. Pienimmän riemuksi tuoli, johon hän peruuttaa ja hilaa siitä tuoliin nojautuen pyllynsä ylös penkille istumaan.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

5. viikko Panamassa

Kolmas ja neljäs viikko vilahtivat menemään. Osa päivistä uima-altaissa uidessa, osa asuntoa etsiessä, viisumeita selvittäessä ja esikoiselle koulua varmistaessa. Tämä viides viikko merkitsee nykyiseen kotiimme muuttamista, kodinhoitajan löytymistä. Asumista ilman huonekaluja, meillä on vain parisänky ja matkasänky. 



perjantai 9. lokakuuta 2015

Pienen miehen ikävä

Kaikista riipivintä ja ehkä raskaintakin on ottaa vastaan esikoisemme ikävä Suomeen, päivittäin puheessa ihan vain vilahtaa tai sitten itkuun asti yltää ikävä Suomen ihmisiä, serkkuja, mummulan naapurin kaveria, pihan kavereita, hoitopaikan kamuja. Esikoinen odottaa, että kaverit tulisivat kylään.

Yksi hellyyttävä kohtaus oli, kun kuuntelimme lintuja. Niitä kuunnellessa poika jäi miettimään, että missä linnut asuvat ja millaisia ovat heidän kotinsa. Minulla leikkasi hieman hitaasti siinä ja halusin esikoisen myös itse pohtivan asiaa. Hänen pohdintansa johti siihen, että "pappa osaisi kertoa, pappa tietää millaisia lintujen kodit ovat" ja sen jälkeen tuli sellainen sydäntä riipivä toteamus kuinka iso ikävä on pappaa ja kuinka paljon pappaa rakastaa.

Kaikki isovanhemmat ovat puheissa päivittäin, samoin koiramme. Ikävä on iso. Kummit myös. Skype on jäänyt vähäiselle käytölle aikaeron vuoksi.

Esikoinen kyselee myös jatkuvasti miksi meidän pitää olla Panamassa, miksi me ei voida olla kotona Littoisissa. Hyvä kysymys. Hän ei tyydy isän uusi työpaikka -vastaukseen, vaan kertoo että iskällä on työpaikka Turussakin. Esikoinen ei juuri  aperusta siitä, että selitämme kuinka haluamme nähdä miten Panamassa eletään ja että haluamme oppia uusia tapoja elää ja puhua kieliä.

Välillä esikoinen herää öisin itkien ja haluaa pois. Itkuhuutaa haluavansa kotiin. Kävelee kohti ovea. Vanhempana olo on neuvoton. Välillä omankin olon ollessa alakuloinen, on vaikea keksiä pojallekaan niitä iloja. Ensiarvoisen tärkeää olisi olla puhumatta kurjista asioista lasten kuullen, mutta se on osoittautunut haastavaksi. Ei sen pitäisi olla, mutta se on vaan ollut.

Pienellä miehellä on iso ikävä.

Hauska tuoli



Asuinalueemme on täysin suunnattu rikkaille paikallisille ja ekspaateille. Hintataso on huima kahvilassa ja pikkukaupassa, mutta tämä kahvila on ihan helmi. Ja tämä on lähes kävelymatkan päässä kotoamme. Toinen kerta täällä aamupalalla on jo menossa. Tällä kertaa kaverina esikoinen, joka on hiukan kuumeillut. Pienin jäi kotia nukkumaan kodinhoitajan kanssa. Luksusta, nämä on näitä tähtihetkiä, joista saa ammennettua voimaa. Eniveis, tarkoitus oli esitellä kahvilan tuolit. Aaltopahvista tehdyt. Aika makeat. Näissä on myös keinuominaisuus. Mukavaa perjantaita, täällä se on vasta aluillaan.


tiistai 6. lokakuuta 2015

Muutoksia

Niin ne viikot vierivät ja minä en pysy perässä. Säätämisen määrä tuntuu olevan vakio, epätoivoa ja pieniä voittoja. Eilen muutimme uuteen kotiimme. Illalla kahdeksalta saimme sängyn, naapurilta lakanan ja tyynyt lainaan. Kuopus nukkui rattaissaan. Kotimme kaikuu ja ammottaa tyhjyyttään. Viime perjantaina saimme kuulla, että konttimme saapuu maanantaina tai tiistaina talolle. Eilen kuulimme, että tulli on vasta aloittanut prosessinsa. Onneksi on rappuset millä istua.

Panama yllättää jatkuvasti, moni asia on vaivaton ja toimiva. Lähes kaikki käyttävät whatsappia, langaton netti tuntuu olevan kaikkialla, kahvi on taivaallista, uima-altaissa uiminen terapeuttista. Mutta sitten taas kallis hintataso pöyristyttää, liikenne on kamala, kolareita sattuu jatkuvasti. Uusi kotimme piti olla muuttokunnossa lokakuun ensimmäinen, aloimme vuokranmaksun silloin. Noh, vieläkään sitä ei olla siivottu, vettä ei tullut (se korjattiin onneksi eilen), kaikki ovet eivät mene lukkoon, roskiskatos on vaarallisen rikki, avaimia on vain yksi. Ei millään jaksaisi aloittaa sitä säätöä mikä asioiden hoitamiseen kuuluu. Se ei riittäne, että soittaa yhden puhelun. Pitää soittaa useita ja joka asiasta erikseen. Blah. Tekisi mieli antaa miehen hommaksi, mutta sitten taas muistan, että hänellä on jo työnsä kanssa paljon enemmän säätöä.


Esikoinen aloitti viime viikolla koulun, tänään on neljäs koulupäivä. Koulupäivä on 7.30-11.00. Pienet eväät pakataan mukaan, keltainen koulupaita päälle ja jalkaan khakishortsit. Pientä epäröintiä on aamuisin ilmassa, mutta kotiin on palaa yksi suuri hymysuu. Koulu on lähinnä leikkiä, ulkoilua, pieni hetki piirustusta, lukemista ja askartelua. Pääkieli on espanja, muutama tunti on viikossa englantia. Koulu toivo profiloituvansa englanninkieliseksi, mutta ainakin nyt lähes kaikki opet on panamalaisia, jotka puhuvat vain espanjaa. Mukana on muutama eurooppalainen ope, ainakin yksi englantia äidinkielenään puhuva. Minä huolehdin kuinka poika erottaa kielet toisistaan, tällä hetkellä yritän ajatella, että ensimmäiset kuukaudet mennään maltilla ja toisaalta niin kauan kun poikaa ei vaivaa, kaikki on varmasti hyvin.