perjantai 30. lokakuuta 2015

Onnensa seppä


Viime aikoina on tuntunut liiankin rajusti, että kaikki menee ihan pyllylleen. Hankaluuksia toisensa perään. Itkua, huutoa ja pahaa mieltä. Ihmiset kyselevät arastellen kuulumisia, en ole ihan varma onko Panama yleensäkin hankala paikka vähän kaikille asettua. Välimatkat on pitkiä, aina on kuuma, palvelukulttuuri kaupoissa ei ole erityisen ystävällinen, hitaus on valttia ja hieman turhan välinpitämätön asenne. Moni sanoo alun ottavan koville täällä. Minä yhdyn samaan kuoroon.

Aloitin postaukseni kirjoittamisen perjantaina. Omaa rauhaa taisi olla puolisen tuntia kuopuksen päiväuniaikaan. Tämä viikko on ollut jokseenkin käänteentekevä, viime viikko oli kamala, kyseenalaistin useasti olemisemme täällä, en tiennyt yhtään hyvää asiaa Panamassa paitsi perheeni. 


Tällä viikolla olen pakottanut itseni olemaan hyvillä mielin, hakenut ratkaisuja ja käynyt toteuttamaan niitä. Uskaltautunut autolla pidemmälle kuin ennen. Tavannut uusia ihmisiä, sopinut treffejä niin lapsille kuin itselleni. Viettänyt elämäni ensimmäistä halloweeniä sillä elokuvista tutulla tavalla. Juonut enemmän viiniä. 

Poikien katkonaiset yöunet ovat olleet myös työn alla. Kuopus on tainnut nukkua jo kolme yötä aamuun asti. Tänään jopa yli seitsemään. Se on ihan huikea juttu meille. Ennen kaikkea ne kokonaiset yöt. 

Vahvasti on ollut olo, että ihan itsehän tässä pitää katsomustaan tarkastella ja etsiä tästä tilanteesta se hyvä, kaivaa se esille. Olen ollut niin turhautunut, koska elämämme on ollut kovin väsynyttä, itkuista ja täynnä liikenneruuhkassa istumista ja erinäisissä kaupoissa käymistä lasten kanssa. Tällä viikolla olen saanut paljon vinkkejä missä viettää mukavaa aikaa lasten kanssa ja tutustua Panamaan. Tänään vietimme aamupäivän vanhassa kaupungissa. Se oli niin ihanaa ja kivaa. Huokailin useaan kertaan miten loistava tapa se on viettää aamupäivä. 

Ensi viikko täällä on yhtä juhlaa. Panama viettää kolmea eri juhlapäivää itsenäistymiseensä liittyen. Koulut ovat suljettuina, miehellä on kolme vapaapäivää myös. Tavoitteena on noiden päivien aikana saada purettua loput kamat, laittaa lamput ja taulut paikalleen, asettautua vahvemmin tänne.

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä asettumiseen. Pienten lasten kanssa siinä haasteessa on varmasti vielä tietty oma kertoimensa.

    Minä kirjoitin viime vuonna puhelimeen listaa asioista, jotka olivat uudessa arjessa hyviä / kivoja / hyvin. Listalle ensimmäisenä selvisi keittiön uusi automaattisesti avautuva roskapönttö. Kun oikein ärsytti, luin listan läpi ja huomasin, että arjessa on asioita, joista pidän.

    Hauskaa juhlaviikkoa ja oikein erinomaisia yöunia koko perheelle!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa raskaalta (ja niin tutulta) toi aloilleen asettautuminen. Ihanaa, etta jotain valonpilkahduksia on mukaan jo mahtunut. Taa on niin kliseista, mutta aika auttanee tilanteeseen. Voimia kovasti!!!

    VastaaPoista
  3. Ajattele miten hienoa, että olet kaikesta huolimatta pystynyt hakemaan ratkaisuja ja toteuttamaan niitä! Ihan mahtavaa, oikeasti! Toi on niin totta, että pitää itse tarkastella katsomustaan. Mä pelkään, että mulla ei riitä luonteen lujuus näkemään niitä hyviä puolia kaiken raskauden keskellä. Mutta silloin sitä pitää kai vaan yrittää hammasta purren, koska eihän se luovuttaminenkaan oikein ole vaihtoehto tai vähemmän rankkaa. Mutta oikeasti tosi hienoa noi kaikki ratkaisut! Lycka till uuteen viikkoon!

    VastaaPoista
  4. S - hyvä vinkki, kiitos! Panamassa moni arkinen asia on helposti järjestettävissä, kaikki mahdollinen maallinen tavara löytyy kyllä kaupasta niin kuin Namibiassakin. Kenian Mombasassa asettautuminen ilman omia kamoja oli paljon haasteellisempaa siinä mielessä, mutta silti vaan on tunne että tämä on niin vaikea. Syynä lienee vanhemman vastuu ja hieman jomottava omatunto, kun esikoinen niin paljon on Suomeen ikävöinyt. Kiitokset kommentista! Menenkin tutustumaan teidän tarinaan.

    Emppa - aika, tuo viehko elämän elementti, joka tuntuu välillä taistelevan täysiä vastaan kunnes sen huomaa lopulta olleen puolellaan.

    Ansku - ihanaa kannustusta, kiitos! Välillä sitä epäilee että on vaan niiin hullun negatiivinen persoona, joka tekee itse kaikesta hankalaa. Ja hei, kyllä minäkin olen täällä huutoitkenyy miehelle, että nyt kerro miksi me täällä ollaan ja että miksi halusit tuoda meidät tänne ja miksi et ollut rehellinen ja sanonut että tämä paikka on ihan kamala. Sitten taas toisena hetkenä, kun olo on seesteinen sitä miettii ihan päinvastoin. Tuuliviirin pää.

    VastaaPoista