keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Today is the day

Olemme matkalla lentokentälle. Kovasti odotetut vieraat ovat matkalla, vielä tunnin koneessa. Esikoinen on enemmän kuin täpinöissään. 

Tänään taisi olla ensimmäinen kerta viikkoon, kun en poikien päiväuniaikaan puuhaillut jotain mitä poikien valveilla ollessa ei voi tehdä. Laitoin pojat unille ja menin omaan sänkyyn netflixin ja suklaan kanssa. Ihan luksusta ja ihanaa. 




Mitään sen kummempaa emme ole puuhailleet. Olen ehkä höyrähtänyt öljyihin. Essential oils. Suomessa kai lähinnä ovat aromaterapiassa käytössä kun taas täällä tuntuu koko Pohjois-Amerikka vannovan niiden nimeen. Kiinnostavaa joka tapauksessa. 

Esikoinen aloitti kesälomansa viikko sitten. Uima-allas, puistot, värityskirjat, legot, trampoliini ja leikkitreffit ovat olleet avainsanoja. Pienin on ollut taas hieman kipeänä, joten kotona on nyhjätty paljon. Moodi on ollut aika tunnista seuraavaan -tyyppinen. Yöunet ovat olleet ihan katkonaisia. Kykyni ajatella tässä ja nyt tapahtuvaa arkea pidemmälle on todellakin olematon väsyneenä. Taas sen totean. Arki on silti ollut oikein mukavaa, intensiivistä lasten kanssa olemista. 

Palaan toivottavasti linjoille joulun aikaan, jos en niin olen lomailemassa perheen kanssa. Voikaa hyvin. Lentokenttä lähestyy, innostus nousee. Panamaan on laskeutunut yö ja pimeys.



Panamaan muuttaessamme tiesimme saavamme perhettämme jouluksi kylään. Se tuntui kaukaiselta silloin, vaikka olikin syyskuu. Silloin ajattelin, että arkemme ehkä jo rullaa hiukan omalla painollaan, koti tuntuu kodilta, esikoiselle on koulupaikka ja kielet alkavat taipuvat suussa. Sitä voisi ihan nostaa maljan sille, että näin on. Viemme vieraat kotiin. 

tiistai 1. joulukuuta 2015

Meidän huudit

Asumme Usan entisessä sotilastukikohdassa, lentotukikohdassa. Howardissa. Tai kai tämä edelleen on jollain tapaa jenkkejen hallinnoimaa aluetta vaikkei virallisesti olekaan. Viime kevään historiallisessa valtion päämiesten kohtaamisessa Obama laskeutui nimenomaan tämän alueen lentokentälle. Ihan tuohon parin kilometrin päähän meidän kodista. Lentokenttä ei ole vilkkaassa käytössä, muutama pienempi kone siitä nousee päivittäin. Lapset rakastavat sitä.

Nykyäään alueellamme on mahtipontinen nimi Panama Pacifico, harva tosin tunnistaa nimeä vielä. Monelle tämä on Howard edelleen. 

Monessa kohtaa näkee Air Force Base -merkinnän. Onpa joku uusimmista bondeistakin käyttänyt kenttää kuvauspaikkanaan. Yksi naapurini kertoi, että hänen laskettu aikansa oli juuri silloin kun Obaman tuli Panamaan. Asukkaille kerrottiin etukäteen, että silloin asuinalueelle ei pääse eikä sieltä pääse pois. Naapurin synnytys käynnistettiin viikko ennen laskettua aikaa ja Obaman vierailua. Mieheni oli valtion päämiesten kokouksen aikaan tutustumassa Panamaan ja työtarjoukseen. Eipä hänkään päässyt silloin tutustumaan työpaikan tiloihin. Sai muutenkin ehkä hieman liian ruusuisen kuvan Panamasta, kaupunki oli putipuhdas, liikenne minimissä ja toiminta pysähtynyttä.


Täällä me asutaan, näitä jenkkejen sotilastukikohdan rakennuksia on joka puolella, niitä puretaan parhaillaan. Tilalle rakennetaan uusia taloja, pilvenpiirtäjää, matalaa taloa, puistoa, kauppakeskittymiä. Kaikki alusta asti tänne luonnon rauhaan. Sademetsien keskelle. 

Näitä jenkkejen rakentamia taloja löytyy muualtakin Panamasta, siellä ne ovat käytössä, niitä asutaan ja huolletaan. Ekspaattialuetta sekin, vuokrat ovat 1500 dollarista ylöspäin pienimmissä asunnoissa.

Minua kiehtoo nuo sotilastukikohdan asunnot ja talot. Tykkään niiden arkkitehtuurista. Ne on selvästi myös rakennettu tänne kuumuuteen. Asuintilat alkavat toisesta kerroksesta, joka ikkuna jää varjoon paahteelta, katto on korkea, läpi talon tuuletus mahdollista. 



Asuinalueellemme ei ole ruokakauppaa taikka ravintolaa, joka olisi illalla auki. Huoltoasemalla on hyvin perusvalikoima keskittyen lähinnä sipsiin ja olueen. Yksi superkiva kahvila, pitseria ( jonka hinnat ovat naurettavan korkeat, peruspitsa on 16 dollaria), pari muuta lounaspaikkaa kuten subway, paljon pankkeja sekä apteekki ja pientavarakauppa. Vaatimaton valikoima, mutta silti ihan hyvä. Panamassa kun noin muuten on ihan hillittömät määrät ostareita, kauppoja ja valikoimaa. Ostarit on ahdistavan isoja ja sokkeloisia. Hienoja ne kyllä ovat. Menee suomitytön pää niissä ihan pyörälle. 

Panama Pacifico asettuu kanavan toiselle puolelle kuin itse Panama City.



Alla on meidän kotikatu. Meidän talot. Maltillisia ja kuumia. Meidän kotiin paistaa aurinko koko päivän koko seinän kokoisista ikkunoista takapihalta ja yläkerrasta. Toisaalta eipähän ole seinärakenne, joka varaa sen kaiken lämmön. Kuuma kuitenkin. Verhokaupoille pitäisi päästä. Ikkunat ovat niin korkeat, että standardiverhot ovat liian lyhyet. Ikkunoihin asennettavat pimennysteipit taas niin kalliit, että parin vuoden takia niitä ei kannata laittaa. 


Huomaan olevani rauhallisemman alueen asuja. Sademetsän elämä on jännittävää, sen äänimaailma kiehtovaaa sekä välillä hyvin meluisaa. Meidän vieressä asuu pari ystävällistä pientä nisäkäslajia, gatosolo sekä joku marsun ja oravan risteymältä vaikuttava eläin. Sitten on käärmeitä ja kaikenlaista hyönteistä. Lintuja, kaikenvärisiä ja kokoisia. Kolibrista isoihin kotkiin. '

Kaupungin valoja ja sykettä on kiva katsella pari kertaa kuussa, onhan se vaikuttava valomeri, Panamassa on paljon pilvenpiirtäjiä ja kaupunki näyttää kauempaa tarkasteltuna aika kiiltokuvamaiselta. Liiankin. Joten täällä metsän siimeksessä on ehdottomasti parempi.