torstai 28. tammikuuta 2016

Päätöksiä vuonna 2015

Merkittävin päätös oli lähteä taas Suomesta, mullistaa ja myllätä elämä ja pääkoppa täysin.

Ehkä paras päätös oli käydä silmien laserleikkauksessa, vajaa 20 vuotta silmälasien ja piilareiden käyttäjänä olisi voinut olla lyhyempikin. Ei ole jäänyt ikävä yön pimeitä ja sokeita hetkiä, ainaista läträystä piilareiden kanssa tai nenällä valuvia silmälaseja. Epämukava olo oli noin viikon verran, oikeasti epämiellyttävää vain neljä tuntia leikkauksen jälkeen kun puudutus haihtui. Muuten valkeni ja kirkastui ihan uusi maailma. 

Hurjalta tuntui myydä Suomen asuntomme, mutta ei auta kuin luottaa siihen että se oli järkevä päätös.

Kurjaa oli jättää koirat Suomeen. Niiden piti jäädä siksi aikaa, että olemme saaneet kodin. Toinen odottaa vielä matkaa tänne ja toinen taitaa jäädä Suomeen vielä joksikin aikaa. Meillä kaikilla on iso ikävä koiriamme. 

Kuopuksen vauvavuoden pelastava päätös oli mennä töihin. Tein töitä kesällä vajaan kaksi kuukautta miehen ollessa kotona. Puolentoista vuoden rikkonaiset yöt ovat haastavia kaikille, myös ympärillä oleville. Räjähdysherkkä mieli, unohteleva pää ja ainainen haukotus sai hetken tauon töissä. Vaikka yöt olivat ihan yhtä unettomia, olivat päivät helpompia jaksaa töissä kuin kotona. Kahvi keskeytyksettä, vessa yksin ja automatkat ilman seuraa. Aikuiset ympärillä. Olen taipuvainen tipahtamaan täysin omaan elämääni, unohtamaan muun maailman ympäriltäni. Työssäni saa aidon tarttumispinnan elämään ja ihmisiin, kuulee elämäntarinoita ja muistaa, että on muutakin kuin seuraava lounas, leikkipuisto ja nukkumaton yö. Kollegani ja pomoni ovat ihan ylitsepääsemättömän loistavia tyyppejä. Kesän sijaisuus oli mahtava. 

Viime vuodelta jäi mukavina muistoina pääsiäisen loma kavereiden ja lasten kanssa Himoksella, minun ja lasten vajaan kuukauden reissu Kuopiossa kesällä ilman kiirettä ja tiukkoja aikatauluja. Läksiäisjuhlat ja hulvaton viestijuoksu, halusimme aina pitää kotiintulojuhlat, kun muutimme Keniasta takaisin Suomeen, ne muuttuivat sitten läksiäisjuhliksi kahden vuoden jälkeen. Ensi kerralla vauhdikkaammin sitten. Joululoma Panamassa perheen kanssa, viime keväänä elämän pelastanut urheilun aloittaminen (se on jo ehtinyt loppumaankin), aamut poikien kanssa, molemmat tykkää loikoilla sängyssä hetken. Kuopuksen ensimmäiset askeleet, tunne elämän kantamisesta lennolla damista panamaan. Tampereen reissu samoissa aalloissa uineen ystävän kanssa. Kauniit kesäillat Turussa. Turku on vaan ihan tajuttoman jees kesäisin. Yhden liian kauan kadoksissa olleen ystävän löytyminen. 

Onhan noita hetkiä ollut, kun vain avaa mielen muistoille niin niitä tulvii lisää. Väsymyssuossa olen ajautunut synkille pessimismin poluille, koen usein elämän olevan raskasta vaikka samalla tunnen tunnistavani oman arkeni hyvyyden ja hienot sekä kauniit asiat. Se on tainnut olla viime vuoden kantava teema - ristiriitainen hyvässä mömmössä räpiköiminen. Jospa näin tammikuun viimeisen päivän kunniaksi toivoisin tähän vuoteen kepeyttä ja kirkasta valoa. 


keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Keskiviikkona

Herään itkuhälyttimestä kuuluvaan pienimmän mieheni aamujuttuihin, pian isoveli juoksee jo viereen, hetkeksi kainaloon makoilemaan. Mies hakee pienimmän. Pinnasängystä ei itse pääse pois. 

On mennyt viikko tai kaksi, kun pienin nukkuu lähes aina yönsä heräämättä (tai herättämättä meitä). Ihan mahtavaa.

Mies lähtee pyörällä töihin, vaikka päivällä on edessä vielä matkustaminen Dominikaaniseen työmatkalle. 

Minä ja pojat herätään rauhassa, aamupuuroa syötän ensin isommalle ja sitten pienimmälle. Jossain vaiheessa kodinhoitaja saapuu. Minä juon kahvia ja syön jugurttia pähkinöillä poikien jälkeen. Hetken aikaa on rauhallista. Isompi katsoo aamuohjelmaansa telkusta ja pienempi ajelee mopolla pitkin lattiaa. 

Minä lähden isomman pojan kanssa jokaviikkoiselle kauppareissulle. PriceSmartiin tällä viikolla. Se on tukkukaupan kaltainen jättiläismäinen kauppa jättiläispakkauksineen. Sieltä ostamme kodin pesuaineet, pastat, puurohiutaleet, pähkinät ja muut tavan kaupassa kalliit asiat. Pakkaukset ovat isoja, niiden kanssa loppuu helposti kaappitila.

Isompi poikamme on välillä ollut aikasta ärhäkkä, heiluu keppien kanssa, tönii ja lyö. Viime päivinä tuntuu jotain kolahtaneen paikalleen ja hän on hillinnyt itsensä esimerkiksi pikkuveljen tehdessä omia metkujaan. Tästä tunnustukseksi ehdotan pojalle, että hän saa valita lahjan itselleen. Kaupasta ei löydy yhtään lelua. Kotimatkalla on maltettava käydä lähikaupassamme hakemassa rescue bot. Kahdentoista aikaan olemme kotona, reissulla meni kaksi tuntia. Oikein nopea reissu meidän mittakaavalla.

Lounaan pikalämmitys. Pavut ja espanjalainen munakas maistuu kaikille. Pienin simahtaa helposti unilleen. Mies tulee kotia, odottaa lentokenttätaksiaan tunnin. Minä ja esikoinen osallistutaan odotukseen, toinen leikkii uudella lelullaan ja minä hinkutan ruokapöydän tuolista likaa pois.

Kahden aikaan minä ja esikoinen makoilllaan yhdessä, pieni päivälepo ipadien kanssa kunnes sähköt katkeaa. Sähköt on onneksi poissa vain vartin. Minun on uskaltauduttava poikien huoneeseen laittamaan ilmastointi päälle, koska sähkökatkos on sen katkaissut. Herkkäkorvainen kuopus herää tietenkin. Samassa ovikello soi ja nettiyhtiömme edustaja tulee mittaamaan nettiyhteytemme nopeutta. Pian päiväuniaika on täynnä. Esikoisen kevään ensimmäinen englannin tunti on alkamassa, minä suunnittelen uivani sen aikaa. Vien esikoisen tunnille kuopuksen jäädessä kotiin kodinhoitajan kanssa. Uima-allas on täynnä innokkaita pikku-uimareita. Se ei sovi minun kuntouinti-ideaan. Palaan kotiin ja lähden kuopuksen kanssa lenkille, vaikka neljältä on vielä turhan kuuma siihen. Suuntaan viidakkotielle, siellä on vähemmän kuuma.

Esikoinen on innoissaan englannin tunnin jälkeen. Teemana oli tunteet. Kun kysyn mitä hungry tarkoittaa, vastaa hän epäröimättä pitsa. 

Leikimme vielä hetken ulkona, kunnes menemme syömään illallista. Kanaa ja riisiä vihreillä pavuilla ja parsakaalilla. Maistuu, kiitos kodinhoitajan. 

Olisimme vielä menneet ulos ruokailun jälkeen, mutta tänään on joka kuukautisen hyönteismyrkytyksen aika ja silloin ei pidä mennä ulos ollenkaan. Pojat leikkivät hetken huoneessaan, minä yritän  pysyä perässä parissa whatsap-ryhmän keskustelussa. Kylpy vielä ennen iltapalaa ja melkoisen normaali päivämme on iltapuuroa vaille valmis. Iltapuuro maistuu molemmille. Hammaspesut itkutta, ensimmäinen iltasatu Yökirja itkutta kunnes kuopus alkaa huutamaan. Toinen iltasatu, Mauri Kunnaan versio Punahilkasta saa esikoisen nukahtamaan. Pienin hieman tavoilleen epätyypillisesti pyristelee yllättävän kauan unta vastaan. 

Minä selaan luuriani kunnes tyytyväinen unituhina kantautuu korviini. Hiippailen alakertaan, pakkaan huomisaamun menojen kassit valmiiksi, epätyypillistä sekin että joskus ajoissa teen jotain, juttelen miehen kanssa puhelimessa ja katson netflixistä greyn anatomiaa leipää mussuttaen. Taisin myös avata fazerin sinisen suklaalevyn. 

Päivä on ollut ihanan tavallinen. Ilman suurempia kompastuksia tai ongelmia. Päivä on silti merkityksellinen. Blogihiljaisuus on rikkoutunut. Minulla on ollut ikävä tänne, erityisesti muiden ulkosuomalaisten blogejen pariin. Useimmiten mahtaviin kommenttikenttiin niin omassa kuin muidenkin blogeissa.