torstai 28. tammikuuta 2016

Päätöksiä vuonna 2015

Merkittävin päätös oli lähteä taas Suomesta, mullistaa ja myllätä elämä ja pääkoppa täysin.

Ehkä paras päätös oli käydä silmien laserleikkauksessa, vajaa 20 vuotta silmälasien ja piilareiden käyttäjänä olisi voinut olla lyhyempikin. Ei ole jäänyt ikävä yön pimeitä ja sokeita hetkiä, ainaista läträystä piilareiden kanssa tai nenällä valuvia silmälaseja. Epämukava olo oli noin viikon verran, oikeasti epämiellyttävää vain neljä tuntia leikkauksen jälkeen kun puudutus haihtui. Muuten valkeni ja kirkastui ihan uusi maailma. 

Hurjalta tuntui myydä Suomen asuntomme, mutta ei auta kuin luottaa siihen että se oli järkevä päätös.

Kurjaa oli jättää koirat Suomeen. Niiden piti jäädä siksi aikaa, että olemme saaneet kodin. Toinen odottaa vielä matkaa tänne ja toinen taitaa jäädä Suomeen vielä joksikin aikaa. Meillä kaikilla on iso ikävä koiriamme. 

Kuopuksen vauvavuoden pelastava päätös oli mennä töihin. Tein töitä kesällä vajaan kaksi kuukautta miehen ollessa kotona. Puolentoista vuoden rikkonaiset yöt ovat haastavia kaikille, myös ympärillä oleville. Räjähdysherkkä mieli, unohteleva pää ja ainainen haukotus sai hetken tauon töissä. Vaikka yöt olivat ihan yhtä unettomia, olivat päivät helpompia jaksaa töissä kuin kotona. Kahvi keskeytyksettä, vessa yksin ja automatkat ilman seuraa. Aikuiset ympärillä. Olen taipuvainen tipahtamaan täysin omaan elämääni, unohtamaan muun maailman ympäriltäni. Työssäni saa aidon tarttumispinnan elämään ja ihmisiin, kuulee elämäntarinoita ja muistaa, että on muutakin kuin seuraava lounas, leikkipuisto ja nukkumaton yö. Kollegani ja pomoni ovat ihan ylitsepääsemättömän loistavia tyyppejä. Kesän sijaisuus oli mahtava. 

Viime vuodelta jäi mukavina muistoina pääsiäisen loma kavereiden ja lasten kanssa Himoksella, minun ja lasten vajaan kuukauden reissu Kuopiossa kesällä ilman kiirettä ja tiukkoja aikatauluja. Läksiäisjuhlat ja hulvaton viestijuoksu, halusimme aina pitää kotiintulojuhlat, kun muutimme Keniasta takaisin Suomeen, ne muuttuivat sitten läksiäisjuhliksi kahden vuoden jälkeen. Ensi kerralla vauhdikkaammin sitten. Joululoma Panamassa perheen kanssa, viime keväänä elämän pelastanut urheilun aloittaminen (se on jo ehtinyt loppumaankin), aamut poikien kanssa, molemmat tykkää loikoilla sängyssä hetken. Kuopuksen ensimmäiset askeleet, tunne elämän kantamisesta lennolla damista panamaan. Tampereen reissu samoissa aalloissa uineen ystävän kanssa. Kauniit kesäillat Turussa. Turku on vaan ihan tajuttoman jees kesäisin. Yhden liian kauan kadoksissa olleen ystävän löytyminen. 

Onhan noita hetkiä ollut, kun vain avaa mielen muistoille niin niitä tulvii lisää. Väsymyssuossa olen ajautunut synkille pessimismin poluille, koen usein elämän olevan raskasta vaikka samalla tunnen tunnistavani oman arkeni hyvyyden ja hienot sekä kauniit asiat. Se on tainnut olla viime vuoden kantava teema - ristiriitainen hyvässä mömmössä räpiköiminen. Jospa näin tammikuun viimeisen päivän kunniaksi toivoisin tähän vuoteen kepeyttä ja kirkasta valoa. 


9 kommenttia:

  1. Kepeys ja kirkas valo ovat oikein hyviä toiveita. Vaikka ne ristiriidatkin taitavat vaan kuulua elämään. Tapahtumarikasta on elämä kun sitä pysähtyy miettimään vuosikatsauksen keinoin! Mun mies muuten teki tuon laser-leikkauksen kanssa viime vuonna, eikä kuulemma ole piilareita kaivannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ansku, katsotaan miltä tämä kommentti näyttää ensi kerralla blogia katsoessani. Luulin viime kerran päivityksen jälkeen, että minulle oli tullut joku automaattinen muutos, joka oli laittanut kommentoinnin niin, että vastaan heti alle lukijan kommenttiin enkä kerralla kaikille yhteen kommenttilootaan. Nyt just tämä on tälläinen kiva lukijan kommentin alla oleva kommentti (ihan niin kuin viimeksikin). Mutta sitten seuraavalla kerralla kommentit olivatkin kaikki ihan eri paikassa. Sekavaa. Nyt istun kuitenkin ihan koneella ja olevinaan laitan asetuksia niin, että tämmöinen kommenttiin vastaaminen onnistuu. Sitä robottiasetusta ei saa pois. Kata - sut on siis ilmeisen oikeasti kauppasaarrettu :)

      Se on niin totta, että kun hetken pinnistelee muistinsa ja muistojensa kanssa sitä huomaa miten paljon kaikkea hyvää elämään kuuluukaan. Minä olin aina ajatellut, että piilarit on tosi vaivattomat ja että hyvä vaan, kun käsiä tulee pestyä pari kertaa päivässä oikein ektsrahuolella. Ne ei ikinä sen kummemmin vaivannut mua, toisin kuin aina nenällä valuvat silmälasit ärsytti, niissä ei ollut oikein ikinä hyvä olla.

      Poista
  2. Iso jees silmien laserleikkaukselle! Itse kävin sen läpi jo melkein parikymmentä vuotta sitten, ja edelleen - vaikka nyt jo tarvin sitten lukulaseja - olen sitä mieltä että se on ollut elämäni paras päätös. Mietin sitä tosi pitkään ja jännitti kovasti, mutta kaikki meni erinomaisesti ja edelleen silloin tällöin käy mielessä se että olipa hyvä kun siihen uskaltauduin.
    T. Mirri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mirri - minä en millään aiemmin uskaltautunut leikkaukseen, odotin vuosia että leikkaus olisi niin varma (minun mittakaavalla ja minun mielelle), että vasta nyt kesällä 2015 vihdoin uskaltauduin. Piilareiden tai lasejen kanssa sukeltaminen ja snorklaus, samoin kuin vedessä oleminen on aikalailla sitä, että pitää varoa koko ajan. Lasten kanssa ei oikein voi jäädä silmät kiinni odottamaan roiskeiden valumista pois kasvoilta, joten päätös oli nyt vasta helppo tehdä, kun päätös Panamaan lähdöstä varmistui. Sitten itselleni uskollisena pääsin leikkaukseen juuri viime tingassa.

      Tervetuloa blogin pariin Mirri!

      Poista
  3. Hyvältä vuodelta kuulostaa vaikka raskaalta myös, paljon muutoksia.

    Mä olen huomannut, että mun elämä näyttää aina jotenkin hyvin järkeenkäyvältä taaksepäin vaikka melkein minkä tahansa hetken läpileikkauskohdassa olisikin paljon ihmeteltävää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurraa, en ole robotti! Eikä siis tarvinnut edes kenellekään sitä tällä kertaa yrittää todistaa :)

      Poista
    2. Niinpä, taaksepäin tarkasteltuna usein asiat loksahtelevat paikoilleen ja tulee sellainen "näin sen pitikin mennä" -olo. Minulla on sellainen olo usein, että valitan herkästi ja tavasta, vuosi vuodelta enemmän. Liekö lasten mukana vai ulkomaavuosien lastia, mutta ei kai elo voi vuosi vuodelta raskaammaksi käydä vai voiko?

      Poista
  4. Hengästyttävän paljon on vuoteesi mahtunutkin, mutta kas niin paljon hyvää. Sen haluaisin sinun jatkossakin löytävän tässä elämän hullunmyllyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kun malttaa hetkeksi pysähtyä niin voi huomata mitä kaikkea hyvää sitä sinne omaan raskaaseen elämään kuuluu. Ja se jos mikä on hyvää!

      Poista