torstai 25. helmikuuta 2016

Vinkistä käytäntöön

Esikoinen teki jokapäiväisiä löytöretkiään keittiön kaappeihin, löydettyään keittiöliinani, riemastui. Ehdotti eväsretkeä lattialla, leikin miljöönä metsä. Illallinen oli jo valmis. Suostuin välittömästi.



Kattaminen sujui leikiten, alkupalaporkkanat katosivat samantien parempii suihin. Mahtava idea, ajattelin ja en edes itse ehdottanut. Kumpusi varmaan sieltä tylsyyden suosta. Monesta pitkästä kotipäivästä. 



Itse illallinen oliko sitten enemmän taistelu. Kuopus söi hyvällä ruokahalulla jokaiselta lautaselta kanat ja ananakset. Parsakaalit sylki pitkin lattioita. Esikoinen ei malttanut syödä ollenkaan. Vaan kieri pitkin lattiaa, kamppasi pikkuveljen joka ikisen mahdollisuuden koittaessa. Itkua, huutoa ja klähmäisiä nuudeleita kaikkialla.


Esikoisen maha täyttyi lopulta syöttöavun turvin. Ruoka onneksi maistui, nuudeleita kookoskanaparsakaaliananasvalkosipulisipulilla. 

Tylsyydestä, leikeistä ja lapsista

Viikko on ollut pitkä. Ajatukset ovat kovasti jo ajassa, kun esikoisella alkaa taas koulu eli ensi viikon torstaissa. Tällä viikolla on ollut poikkeuksellisen vähän menoa. Emme ole lähteneet autolla kotoa pois kertaakaan. Fillareilla lähes joka päivä ulkoilemaan kyllä. Kaksi päivää meni odottaessa lukkoseppää. Toisena hän onneksi saapui, mutta siinä meni lähes koko aamupäivä. Emme ole sopineet yksiäkään treffejä kenenkään kanssa. Kunhan ollaan kiipeilty seiniä keskenämme.

Haluaisin, että lapseni ammentaisivat tylsyydestä omat leikkinsä, rakentakoot majoja sohvan osista ja tyynyistä, purkakoon kenkähyllyn kymmenen kertaa päivässä tai tyhjentäköön keittiön alakaapit. Mutta kun kuopuksen mielestä just nyt kaikkein parasta olisi repiä vessapaperirulla pönttöön ja vetäistä se alas tai työntää syöttötuoli keittiöön vesipisteen eteen, nousta tuoliin ja alkaa tiskata niin, että vesi roiskuu kaikkialle. Se ei kelpaa, että hana olisi vaikka edes puoliteholla, sen on oltava kovalla niin, että oikeasti roiskuu. Ei kompromissejä. Esikoinen haluaisi rakentaa junaratoja tai leikkiä legoilla. Ei mahdollista, kuopus tulee, rikkoo ja repii kaiken. Eilen luin jostain lohduttavan ajatuksen siitä kuinka lasten kinastelu kehittää neuvottelutaitoja. Ehkäpä meillä asuu tulevia rauhan neuvottelijoita, ei ole ainakaan harjoittelun puutteesta kiinni.

Joka tapauksessa tänä aamuna tipahti eteeni nämä vinkit ja ajattelin jakaa ne täälläkin.

Tylsää, testaa nämä 11 leikkiä lapsen kanssa

Osa leikeistä voisi toimia meidän kotona oikein hyvin. Touhuamme paljon kaikenlaista fyysistä kuten trampalla pomppimista, kävelyitä ulkona, pyörälenkkejä, uintia, puistoilua ja mopoilua. Kotona usein tekeminen on autojen kanssa leikkimistä, koska se tuntuu olevan sopuisin tapa tällä hetkellä. Otan pojat myös mahdollisimman paljon mukaan keittiöpuuhiin. Pitsan tekeminen on yksi suosikkimme. Oma lehmä vahvasti ojassa tässäkin puuhassa, myönnettäköön. Miehen veljenpoika on hyvin pienestä asti loihtinut mitä uskomattomimpia herkkuja perheelleen ja en pistäisi pahitteeksi jos joskus tulevaisuudessa jompi kumpi pojistamme innostuisi keittiöpuuhista samalla lailla. Esikoinen tykkää kovin eri mielikuvitusleikeistä. Eilen minä olin lapsi ja hän aikuinen. Minua ihan pelotti kuulla millainen aikuinen hänestä sukeutuu. Paljon oli ainakin uhkailua ja kiristystä ilmassa tyyliin, että jos syöt ihan itse iltapuuron voit saada vielä jugurtin ja että muista nukkua omassa sängyssä aamuun asti niin saat sitten katsoa lastenohjelmia.

Asiaan taas... Välillä kaipaan itsekin ohjausta lasten maailmaan sukeltaessa. Kaikenlainen askartelu on mielessäni iso mörkö, lapset tykkäävät kovin, mutta minulla ei ole ideoita paperin rypistelyä pidemmälle. Kiitän marjahintikkaa leikkivinkeistä ja sukellan torstaihin uudella innolla. Ihan ensimmäiseksi lähden kuopuksen kanssa tanssimaan. Oikein autolla.



maanantai 22. helmikuuta 2016

Maanantaina

Jo ennen aamupäivän kello 11.00 tuntuu tapahtuneen paljon ja silti ei mitään. Mies lähti työmatkalle, toinen lapsi on kärttyinen, toista ei huvita mikään. Aamu alkoi hienosti. Nyt odotan, että olisi jo aika syödä lounasta ja mennä päikkäreille. Hautautua tyynyihin ja nukkua, jotta jaksaisi loppuviikon. 

Mitä sitä oikein tekisi, kun mikään ei tunnu huvittavan? 





Jos oikein tarkkaan tihrustaa yllä olevaa kuvaa niin voi nähdä kaksi kuljettajaa riippumatoissa unilla. Toinen pää puussa ja toinen auton takaosassa.



Mopoilu ja pyörällä ajaminen on ollut ihan hitti, tänään viehätystä ei ollut enää jäljellä. Oli myös ihan liian kuuma olla ulkona. Nytkö se kesä on ohi täällä? Alkaa taas kuumuuskausi, jolloin ulkona on aina vaan tukalaa.

Mitä te teette pikkupirpanoiden kanssa silloin kun kaikki tuntuu olevan turhauttavaa hammasten kiristelyä?



sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Tänään on sunnuntai

Koko perhe on jokseenkin laulellut tätä eilisestä asti.


Meidän sunnuntai on aluillaan, aamupalasta vielä murut pöydällä. Mukavaa päivää ja iltaa!

perjantai 19. helmikuuta 2016

Viime päivien jakaminen

Toissapäivänä aika oli kypsä, ostin semmoisen pressokoneen, millä saa suodatettua kahvia. Ihan tuossa lähellä tulee niin kutsuva tuoksu, että perjantain on oltava hieno päivä. Makukin on kohdillaan. En ole ihan varma kumpi on parempi, kahvin tuoksu vai maku.

Eilen menin kuopuksen kanssa little movers -nimiselle taaperotunnille. Siellä laulettiin, soitettiin, tanssittiin ja temppuiltiin. Ohjaaja oli aivan ihana, ammattilainen, tiesi mitä teki. Kuopuksemme on ollut pari viikkoa erityisen turhautunut, jatkuva kitinä tai huuto päällä, mutta eilen tuolla tunnilla kuopus nautti sydämensä kyllyydestä. Naureskeli menemään ja kaikkien ihmeeksi heitteli kuperkeikkoja tuon tuosta. Isoveljen matkiminen tuottaa tulosta. Kaikki oli jotenkin niin harmonista ja ihanaa, kivaa ja ajattelin kuinka tästä tulisi meidän yhteinen viikottainen juttu kunnes tuli viimeisen leikin vuoro. Jakaminen - sharing. 1-3-vuotiaat jakamassa leluja. Siihen loppui harmonia. Brittiäidit suhautteli menemäään käskyjä taaperoilleen: Share! You need to share! Mitä tekee kaksivuotias? Jakaa, no ei tosiaankaan. Minä uskon lujasti siihen, että lapset ovat kypsiä vasta kolmen vuoden iässä tai myöhemmin jakamaan, ymmärtämään mitä jakaminen tarkoittaa. Ihan pieninä taaperoina tavaroilla ei ehkä ole niin merkitystä eikä lelun jakaminen harmita, mutta myöhemmin kyllä. Jotenkin tuntuu turhalta ja lasten psyykettä rasittavalta asialta jakamisen opettelu iässä, kun siihen ei ole mitään valmiuksia. Minä en muuten kertaakaan sanonut omalleni, että jaa. Kerrankin etuna on kieli, mitä harva ymmärtää.

Esikoisella on toiseksi viimeinen kesälomaviikko meneillään. Pian kolme kuukautta kotona on ohi. Jos viime viikolla osasin nähdä asian kauneuden ja hyvät puolet niin tällä viikolla on kiipeilty seiniäkin pitkin. Ensi viikon mies on poissa, joten kotiäidin elämä ei katkea missään vaiheessa.

Viikonlopun suunnitelmissa on vihdoin mennä kalamarkkinoille, haluan oppia merenelävien valmistuksen. Ehkä käydä tutustumassa yhteen sisäleikkipaikkaan. Nukkua, uida ja syödä.

Panamassa laskujen maksaminen ei ole kaikkein vaivattomin homma. Kännykkälasku minun pitää mennä tiettyihin kauppoihin tai itse kännykkäoperoijan liikkeeseen maksamaan. Netin kanssa sama homma. Kaasutoimittajan kanssa saimme sovittua luottokorttiveloituksen, vuokran saamme maksettua nettipankin kautta, koska se menee yksityishenkilölle. Sähkö, vesi -ja jätemaksu on saatu hoidettua nettipankin kautta. Puhelimeni on ollut kiinni jo pari päivää, koska en ole päässyt maksamaan laskua, netti siinä tosin toimii. Nettiliittymämme suljettiin sunnuntaina, mutta siitäkin vain päämodeemi, alakerran modeemi toimi katkosta huolimatta. Maanantaina riensin maksamaan netin. Netti palautui samantien. Minulla on edelleen ajatuskatkos laskujen maksamisen suhteen. Laskuissa on aina päivämäärä, jolloin palvelu katkeaa ellei maksu näy toimittajan tilillä. Minä taas miellän päivämäärän eräpäiväksi.Täällä toimii hyvin tehokkaasti valvonta sen suhteen onko laskut maksettu vai ei.

Tänään on siis taas lähdettävä kylille hoitamaan asioita. Niin kuin melkein joka aamuna tällä viikolla. Yleensä lähden vain kerran viikossa.

Viikon tapahtumiin kuuluu myös etuoven lukkiutuminen. Tiistaina leikkitreffikamujen lähdettyä laitoin ulko-oven kiinni, kuului naksaus ja ovi ei enää auennut. Kiinni on ja pysyy. Lukkoseppä tulee tiistaina. Joten pääsemme ulos vain autotallista kaukosäätimen kanssa. Autotallista pääsee pienelle kadunpätkälle, jonka molemmissa päissä on portit, joita ei saa auki kuin kaukosäätimillä. Takapihamme on käyttökiellossa, koska naapurissa on kattoremppa ja tiiliä voi tippua maahan. Arjen pieniä kiemuroita.



tiistai 16. helmikuuta 2016

Tämä on just tätä, niin minua.

Keväällä 2013 Mombasassa pakkasin kaikki arvokoruni ja annoin ne miehelleni käsimatkatavaroihin mukaan. Mies oli menossa työmatkalle Turkuun ja vei matkalaukullisen verran tavaroitamme sinne. Tiesimme tuolloin, että kesän aikana muutamme Keniasta pois, jonnekin. Muuttaessa koruja ei voi laittaa konttiin eikä lentokoneen ruumaan, koska niiden ei halua häviävän. Käsimatkatavarat ovat ainut järkevä vaihtoehto. Käsimatkatavaraa on aina paljon lasten kanssa matkatessa, joten halusin olla kaukaa viisas ja laittaa korut miehen matkassa. Perillä miehen oli tarkoitus laittaa korut matkalaukkuun ja jättää tuo matkalaukku veljensä huomaan. Näin kävi tai jotakin sinne päin. Matkalaukussa oli asioita, joiden ajattelin olevan tarpeellisia Suomessa ja joiden en halunnut matkaavan kontissa ja joita tarvitsi mutta ei mitenkään akuutisti, olinhan valmis olemaan ilman niitä monta kuukautta. Nyt en muista yhtäkään asiaa mitä laukussa oli paitsi ne korut. Ei siis varmaan mitään sen ihmeellisempää ollut.

Koruissani oli rippiristi, eri valmistujaislahjoiksi saamiani koruja kuten edesmenneen isoisoäitini antamat korut lakkiaislahjana tai äitini antama koru esikoiselleni. Tärkeitä koruja kaikki. 

Muutimme Suomeen elokuussa 2013. Aika oli (taas kerran) hieman kaaosmaista. Remontoimme paljon, kontti saapui, se purettiin kamalalla vauhdilla puolessa päivässä muuttofirman puolesta. Kun muuttofirman miehet lähtivät jäi vain kaamea homeen haju. Lähes kaikkea verhosi home. Ei auttanut kuin viedä osa vaatteista kaatopaikalle, osa pesulaan ja osa omaan koneeseen. Pointtina se, että tavaraa oli kaikkialla ilman järjestystä. 

Kun kaaos oli taltutettu aloin ihmettelemään korujani. Luulin nähneeni ne jossain ja sitten en enää löytänytkään. Olin aivan varma, että ne oli menneet vahingossa roskiin. Aina välilä käänsin kaapit huomatakseni etten löydä koruja. Syyllisyys painoi paljon. Maallista mammonaa, mutta kuitenkin siitä tärkeimmästä päästä merkitykseltään.



Aloin välttelemään koko asiaa, en voinut edes ajatella, koska harmitti niin paljon.

Kunnes keväällä 2015 kälyni löysi korut työhuoneestaan. Siellä ne olivat jonkin laatikon pohjalla. Turvassa koko ajan. Mikä helpotus ja onni.



Nyt korut ovat Panamassa. Sain vihdoin eilen aikaiseksi siivota kaksi laatikkoa joihin on laitettu kaikki tärkeä. Lääkkeet, korut, passit jne... Mieleeni tuli, että ehkä nämä tärkeimmät koruni ansaitsivat jotain muuta kuin kenialaisen ruokakauppaketjun muovipussin. Ihan vielä en tuosta pussista ollut valmis luopumaan, mutta joku muu voisi ehkä viestittää selvemmin, että kannattaa pitää paremmin huolta.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Maailmansa

"Äiti oot niin sievä, että koko maailma tahtoo katsoa sinua."

"Äiti, anna minun mennä katsomaan maailmaa."

"Mutta äiti, me vain katsellaan maailmaa täältä."

Vajaan neljävuotiaani maailma alkaa hahmottua. Jo muutaman vuoden eri seinillä keikkunut maailmankartta on yhä edelleen todella kiinnostava. Sieltä esikoinen löytää nopeasti synnyinmaansa Kenian, lempipaikkansa Littoisen ja nykyisen asuinmaamme Panaman. Isänsä matkustaessa työmatkoillaan, tarkistamme kartasta useita kertoja missä isä on ja minne isä palaa.

Maailmankartasta etsitään kummitädin kotia, eri puolilla asuvia isovanhempia, enoja, tätiä ja setiä. Serkkuja ja koiriamme.

Viime viikonloppuna tuttumme olivat viettämässä lauantaita luonamme. Esikoinen on löytänyt samanikäisestä suomalaisbrasilialaisesta pojasta itselleen tärkeän ystävän. Poikien huone on yläkerrassa, suoraan patiomme yläpuolella. Kuulin parvekkeen oven avautuvan. Menin nopeasti paikalle. Pojat seisoivat rauhallisesti tähyillen yläilmoihin, esikoinen ilmoitti heidän katselevan maailmaa. Parveke on kuitenkin turhan täynnä ideoita siitä mitä kaikkea siellä voi tehdä tai minne siellä voisi kiivetää. Oli ohjattava pojat sisälle ikkunan taa katselemaan maailmaa.

Toissapäivänä olimme samaisten kamujen luona kylässä. He asuvat kerroksessa numero 43. Korvat menevät lukkoon hississä. Ikkunoista näkymät ovat komeat, pitkälle merelle, kauas kaupunkiin ja kukkuloille. Sielläkin esikoiseni haltioitui näkemästään ja halusi vain katsoa maailmaa, parvekkeella.

Muumipeikon innoittamana esikoiseni tykkää poimia yhden kukan milloin mistäkin äidille korvan taakse kaunistamaan. Tänään taas sain keltaisen kauniin kukan korvan taakse ja kuulin suloisia sanoja korviini kuinka äiti on niin sievä, että koko maailma tahtoo katsoa. Muumikirjoissa Niiskuneitiä kuvaillaan usein sieväksi silloin kun hänellä on kukka korvan takana.



Esikoiseni on hyvin ratkaisukeskeinen ihminen. Hän kehittää nopeasti aina ratkaisun tilanteeseen kuin tilanteeseen, arvioi asioita jo etukäteen kuten toissapäiväiselle kyläreissulle lähtiessämme hän toi kolme lempiautoaan laukkuun, että pikkuveli leikkisi niillä (yleensä pikkuveli ei todellakaan saa koskea noihin lempiautoihin) kylässä eikä näin ollen haluaisi koskea kylässä oleviin leluihin, jotta esikoinen ja kamunsa saavat rauhassa leikkiä leikkejään. Tai jos haluamme vaikka leipoa jotain ja jauhot ovat vaikka loppu, niin esikoisen mieli on jo järjestämässä tapaa millä pääsemme kauppaan tai kuinka voin kysyä naapurilta lainaan.

Esikoinen on ollut lähes kolme kuukautta kotona, kesäloma tuntuu kestävän pienen ikuisuuden. Koulu alkaa vasta maaliskuun alussa. Mutta tämä aika kotona, yhdessä, 24/7 koko ajan antaa meille mahdollisuuden tutustua toisiimme tarkasti, jaksan kuunnella esikoisen juttuja, ne ovat kiehtovia. On niin mielenkiintoista olla aitiopaikalla seuraamassa kuinka lapsi kasvaa ja kuinka hänen maailmankuvansa kehittyy.

Tänään kokeilimme ensimmäistä kertaa kuinka yhteinen lenkki sujuisi. Lapsi pyöräillen ja minä juosten. Hyvin se sujui, oikein hienosti. Lapsi nautti niin kovin, harvoin vietämme aikaa ihan kahdestaan. Puhetulva oli uskomaton. Kesken lenkin poika laittoi pyöränsä maahan ja halusi halata. Ihana lapsi. Muistan itsekin kuinka rakastin niitä hetkiä, kun pääsin mummon kanssa mökille kahden. Mummo oli vain ja ainoastaan minulle, taisin puhua taukoamatta itsekin jos en nukkunut.



Päivämme kuluvat hyvin pitkälti saman kaavan mukaan. Aamuisin aamupala ilman hoppua, muutama lasten ohjelma, jotain aktiviteettia pariksi tunniksi (puisto, uiminen, leikkitreffit, asioiden hoitaminen, iltapäivän puolella ei enää voi, koska ruuhka leviää yli koko kaupungin), lounas ja päikkärit. Iltapäivällä taas tunti tai kaksi leikkiä, kaksi kertaa viikossa jalkapallotreenit ja kerran viikossa englannin tunti. Illallinen, iltapesu, iltapala, iltasatu ja unille. Poikien rutiinit ovat samat. Aamuisin heräävät vähän eri aikaan, esikoinen nukkuu lyhyemmät päikkärit, jos nukkuu ollenkaan, esikoisella kestää nukahtaminen iltaisin kauemmin. Päivästä toiseen toistuvalla kaavalla kuvittelen luovani lapsille turvalliset raamit hahmottaa maailmaa ja välillä sekopäiseksi äityviä tapahtumia elossamme. Ja toisaalta ehkä oma päänikin tarvitsee sitä, että tiedän edes sen verran elämästämme, että milloin tapahtuu mitäkin päivän mittaan. Esikoinen ymmärtää ja osaa päivän kulun tarkkaan. Jos hän vaikka haluaa uimaan niin hän osaa kysyä, että voimmeko mennä päikkäreiden ja välipalan jälkeen tai jos hän haluaa katsoa jonkun tietyn ohjelman, hän osaa pyytää sitä sanomalla "jos nukun nyt päikkärit niin saanko sitten katsoa?". Kiristys ja lahjonta omaksuttu hyvin siis.


torstai 11. helmikuuta 2016

Virityksiä kahvin puolesta

Kahvi, tuo aamujen pelastaja. Mielen lempeyttäjä. Paras kaverini aamuisin.

Panamassa olemme juoneet alusta asti paikallista pikakahvia muruista. Viisi kuukautta sitten suomalaisen kahvin jälkeen se maistui hyvältä. Panama sai plussapisteitä siitä, jossain vaiheessa kahvi oli se "yksi ainut hyvä asia" koko maassa. Aamuja tuli toisensa jälkeen, pikakahvi alkoi maistua samealta, mutta se teki tehtävänsä.


Reilu vuosi sitten hankkimani kahvikone on eurooppalaiseen sähköverkkoon 220V valmistettu. Panamassa on 110V järjestelmä. Muuntaja kahvikoneen tarvitsemalle voimalle olisi järjettömän kokoinen möhkäle, muuntajaa ei ole vielä hankittu. Eikä mitään muitakaan laitteita.

Keittiömme sähkölaitteita ovat leivänpaahdin, sauvasekoitin ja tehosekoitin. Sauva -ja tehosekoitin tekevät samaa asiaa, mutta ensimmäinen ostos oli niin susi, että piti hankkia toinen. Siinä kaikki. Liesi ja uuni toimii kaasulla. Jääkaapissa on vedensuodatin ja jääpalakone. Mieheni ei aikaa keittiössä vietä ja minä olen surkea laitteenhankkija. Kerran kaasukatkoksen aikaan oli vitsit vähissä, ei ollut edes sitä mikroa tai kahvinkeitintä. Minulla ei ole mitään laitteita vastaan, ne ovat vain jääneet hankkimatta, kun ajattelen aina että kaasuliesi on niin kätevä ja nopea. Suomessa induktioliesi oli vielä kätevämpi. Ahdistus myös iskee, kun miettii että missä niitä laitteita säilyttäisi, en kestä täysiä kaappeja omassa keittiösssäni. Tuntuu myös silkalta hulluudelta ostaa Panamassa laitteita, joiden voi ajatella olevan arkeamme vain muutaman vuoden.


Mies huomasi jo joitain kuukausia sitten, että alakerran keskusilmastointilaite toimii 220V virralla ja siinä on erikseen asennettuna jotain sähköön liittyviä asioita, joihin voisi myös liittää suuritehoisen kahvikoneemme. Muutamia viikkoja sitten ajatustyö mieheni päässä oli kypsä kokeiluun.

Se toimi, minun elämäni paras kotikahvi on totta.

En ole viritysten suurin ystävä, mutta tämän otan viikonloppuaamuisin ilolla vastaan. Ei tarvitse kuin laittaa jatkojohto ilmastointikaapin pistorasiaan kiinni ja kahvikoneen johto jatkojohtoon ja kone käy. Pitää kovaa meteliä ja valmistaa kahvia, kuumentaa maitoa ja toimii kuin unelma. Ehkä kun kahvikoneen kahvia saa vain lauantaisin ja sunnuntaisin siinä säilyy se taivaaallisen hyvän kahvi taika.


sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Ruokaviikko

Välillä tuntuu, että koko elämä pyörii ruuan ympärillä. Aina pitää olla valmistamassa lounasta ja illallista ja k-a-u-r-a-p-u-u-r-o-a. Siinä välissä vielä jotain välipalaa. Namibian ja Kenian vuosina vieraannuin täysin kaikista eineksistä ja valmisruuasta enkä siihen oikein kokkikartanon lohikiusausta enempää osannut palata. Olen myös tosi kehno syömään monta kertaa peräkkäin samaa ruokaa ja sitten joskus kun ajattelen, että NYT riittää useammaksi kerraksi niin syömme ruuan varmasti kerralla pois, ahmatit. Kalakasvissyöjä olin 18 vuotta kunnes viime kesänä en enää jaksanut valmistaa montaa eri ruokaa ja aloin syömään lihaa, ihan grillimakkarasta se taisi lähteä. Liha maistui hyvältä ja oli helppo proteiinin lähde. Nykyään en enää tee kuin yhden ruuan, ne syö kenelle maistuu. Ruuanlaitto on yksinkertaistunut, lihan kulutus vähentynyt. Yleisohjeeni itselleni on, että kaksi kertaa viikossa on kasvispäivä, vähintään kerran viikossa on kalapäivä, kerran viikossa kanapäivä ja kolme päivää lihapäiviä.

Tänään on tiistai, blogihistoriani ehkä kaikkien aikojen suunnitelluin postaus on alkamaisillaan. Kerään tähän viikon ajalta (ainakin nyt se on ajatukseni) ruokailumme. Lähinnä sen mitä lapset syö, mies syö arkena kotona vain illallisen ja joskus jotain iltapalaa. Itse en sinnikkään parin vuoden kaurapuuron syömisen jälkeen kykene enää puuroon (ei ole ikinä ollut minulle maistuvaa, mutta jossain vaiheessa se oli helpointa, koska lapset) vaan syön maustamatonta jugurttia pähkinöillä ja hedelmillä usean kahvikupposen voimin. Aamuisin molemmat lapset juo appelsiinimehua, muuten lähes tulkoon vaan vettä. Puurot teen aina maitoon, jotta kalsiumia tulisi jostain joka päivä. Molemmat lapset ovat suhteellisen ennakkoluulottomia syöjiä, kuopus hieman valikoivampi. Kuopus syö sujuvasti sormillaan, mutta sotkee ihan tajuttomasti. Esikoiselle on ihan jumahtanut syötetyksi tulemisen tarve.

Ehkä tämä innostaa minua viikon ruokalistan suunnittelussa ja terveellä polulla pysymisessä, lupaan olla rehellinen.

Maanantaina

aamupalana kaurapuuroa mantelikookosmaidoslla ja hedelmäsoseella
sekalainen joukko erilaista naposteltavaa leikkitreffikylässä
lounaaksi kanadalaiseen tapaan mac&cheese edelleen leikkitreffikylässä
välipalaksi sunnuntaina viikon kaurapuurojämistä tehtyjä rieskoja voilla, juustolla ja kurkulla sekä minirusinarasiat
illalliseksi pastaa sitruunakylmäsavulohella
iltapalaksi kaurapuuroa mantelimaidolla ja omenasoseella sekä vaniljajogurtit


Tiistaina

aamupalana kaurapuuroa riisimaidolla ja hedelmäsoseella
mandariini ja muutama leipätikku aamupäivän aikana uimassa
lounaaksi eilisen illallisen rippeet pastasta
välipalana banaani
illalliseksi riisiä, kalaa, parsakaalia, kesäkurpitsaa ja porkkanoita
iltapalaksi kaurapuuroa riisimaidolla ja hedelmäsoseella sekä vaniljajugurtit





 Keskiviikkona

aamupalana kaurapuuroa riisimaidolla ja hedelmäsoseella
lounaaksi eilisen illallisen jämät riisistä, kesäkurpitsasta, parsakaalista ja porkkanasta pannulla paistettuna, lisäsin kaksi kananmunaa joukkoon, maistui.
välipalana banaanit molemmille
illalliseksi kasviskeittoa, kaikenlaista paikallista juuresta (en tiedä nimiä tai tunnista kasveja), vihreitä linssejä ja kookosmaitoa
iltapalana kaurapuuroa mantelimaidolla ja omenasoseella




Torstaina

aamupalana kaurapuuroa mantelimaidolla ja omenasoseella
lounaaksi eilistä kasviskeittoa
välipalana leipää ja banaania
illalliseksi kodinhoitajan tekemiä tortilloita ja kanaa sekä avokadoa, tomaattisalsaa, salaattia, kermaviiliä ja mangohabaneroaiolia, kaikki söi hymyssä suin
iltapalaksi kaurapuuroa mantelimaidolla ja omenasoseella


Perjantai

aamupalana kaurapuuroa mantelimaidolla ja omenasoseella
lounaaksi pasta bolognese (tunnen suurta ylpeyttä, että viikon eka liha tulee vasta perjantaina)
välipalana mangoa, vesimelonia, mandariinia ja vieraiden tuomia keksejä
illalliseksi itse tehtyä pitsaa bolognese-kastikkeen jämillä ja sinihomejuustolla sekä puolet sipulilla, paprikalla ja kesäkurpitsalla
iltapalaksi puuroa mantelimaidolla ja omenasoseella



Lauantaina

aamupalana kaurapuuroa cashew -ja mantelimaidolla ja omenasoseella
lounaaksi taas pasta bolognesea lapsille (kaveriperhe tuli kylään ja halusin mennä "varmalla nakilla" lasten lounaan suhteen), me aikuiset grillasimme päiväuniajan koittaessa
välipalaksi suklaakakkua
illalliseksi pasta bolognesea lounaalta ja pitsaa pe-illalta
iltapalaksi puuroa cashew -ja mantelimaidolla ja omenasoseella


Sunnuntaina

aamupalana kaurapuuroa cashew -ja mantelimaidolla ja omenasoseella
lounaaksi grillattua kanaa ja patonkia (kana oli aamun kauppareissulta valmiina ostettu, yllättävän hyvää)
välipalana eväsleivät uima-altaalla
illalliseksi grillasimme juustoquesadilla, kasviksia vartaassa sekä jonkinlaiset naudan pihvit, jälkkärinä suklaakakkua
iltapalaksi puuroa cashew -ja mantelimaidolla ja omenasoseella


Ruokaviikko oli sikäli erikoinen, että söimme todella vähän salaattia eikä yhtäään perunaa. Vain lauantaina tein salaattia lounaalle. Yleensä salaattia on joka illallisella. Erkoista, hyvää erikoista oli myös, että esikoinen on syönyt lähes koko viikon itse kaiken muun paitsi puurot ja vielä ihan pyytämättä. Syömme aika säännöllisesti aina samoihin aikoihin. Nyt esikoisen kolmen kuukauden kesäloman aikana (vielä 3 viikkoa jäljellä) olemme alkaneet heräämään hiukan myöhemmin. Ennen olimme hereillä aina kuudelta, nyt usein vasta seitsemältä, aamiaisella olemme viimeistään kahdeksalta. Kahteentoista mennessä olisi hyvä olla lounaalla. Välipalaa päikkäreiden jälkeen 15-16.00 välillä, illallinen 17.30-18.30 ja iltapala seitsemältä. Kahtena iltana viikossa jalkapalloharkat myöhästyttää illallista. Illallisen ja iltapalan välillä on monesti vain vajaa tunti, se aika mikä menee illallissotkujen siivoukseen ja kylpyyn.

Panamassa leipä on lähes jäänyt pois, en tiedä oikein että missä välissä sitä ehtisi enää syödä. Leipää tulee syötyä lähinnä vain jos tarvitsemme eväät jonnekin.


Juomme pitkin päivää vettä. Juomme ihan hanavettä, joka kiertää jääkaapisssa sijaitsevan suodattimen kautta. Esikoinen osaa jo itse hakea vetensä, kuopus ei ihan vielä (onneksi) ylety vesiautomaattiin. Kuopus sitten huutelee automaatin edessä kunnes saa vetensä. Jos puuro ei maistu pyrin muistamaan antamaan juustoa tai jugurttia.

Teen usein ruokaa fiiilispohjalta, en usein tiedä aloittaessanikaan vielä mitä haluan saada aikaiseksi. Yksinkertainen on hyvää.






perjantai 5. helmikuuta 2016

Karnevaalit

Panamassa ja kaiketi suuressa osassa Väli-Amerikkaa ja Etelä-Amerikkaa ovat alkamassa kaiken muun elämän pysäyttävät karnevaalit. En tiedä karnevaaleista oikeastaan mitään. Muuta kuin, että:

Kaikki vain juovat viisi päivää alkoholia.

Kaikki matkustavat rannalle tai pois kaupungista.

Kaupunkiin ei kannata mennä, koska liikenne on aivan tukossa.

Kaikki suuret kadut ovat suljettuina autoilta, kaikkialla vain juhlitaan.

Karnevaalit alkavat perjantaina kello 12.00 päivällä ja loppuvat keskiviikkona kello 12.00 päivällä, keskiviikkona työt alkavat 13.00 ja jatkuvat kello 17.00 saakka.

Kannattaa pysytellä vain kotona, koska kaikkialla on humalaisia tanssijoita.


Isolle tielle ei kannata mennä, koska humalaiset tanssijat ajavat autoilla.

Virallinen vapaapäivä on vaan tiistaina, mutta kaikki toiminta pysähtyy viikoksi.

Meidän naapurissa oleva Lycee Frances juhlisti karnevaalien alkamista railakkaalla kulkueella.

Humala taitaa olla siis karnevaalien ydin. Olen kysellyt, josko karnevaalilla on joku yhteys uskontoon, vastaus on ollut ei.  Tiedän, että karnevaaleille valitaan kaunein edustaja ja edustajalle perintöprinsesssat, joka kaupunkiin omansa. Me varmaan olemme tiiviisti kotona ja uima-altaalla. Mies on tietenkin töissä, vaikka suurin osa kollegoistaan ei ole.

Runebergin torttu olisi kiva aloittaa meidän perheen karnevaalit. Päivä on vielä nuori Panamassa, saavuimme juuri sisälle katsomasta naapurikoulun kulkuetta, seuraavaksi pakkaan uimakassin ja lähden näiden oman elämäni sankareiden kanssa pulikoimaan ennen lounasta.

Hyvää Runebergin päivää, viikonloppua ja karnevaaleja!