perjantai 19. helmikuuta 2016

Viime päivien jakaminen

Toissapäivänä aika oli kypsä, ostin semmoisen pressokoneen, millä saa suodatettua kahvia. Ihan tuossa lähellä tulee niin kutsuva tuoksu, että perjantain on oltava hieno päivä. Makukin on kohdillaan. En ole ihan varma kumpi on parempi, kahvin tuoksu vai maku.

Eilen menin kuopuksen kanssa little movers -nimiselle taaperotunnille. Siellä laulettiin, soitettiin, tanssittiin ja temppuiltiin. Ohjaaja oli aivan ihana, ammattilainen, tiesi mitä teki. Kuopuksemme on ollut pari viikkoa erityisen turhautunut, jatkuva kitinä tai huuto päällä, mutta eilen tuolla tunnilla kuopus nautti sydämensä kyllyydestä. Naureskeli menemään ja kaikkien ihmeeksi heitteli kuperkeikkoja tuon tuosta. Isoveljen matkiminen tuottaa tulosta. Kaikki oli jotenkin niin harmonista ja ihanaa, kivaa ja ajattelin kuinka tästä tulisi meidän yhteinen viikottainen juttu kunnes tuli viimeisen leikin vuoro. Jakaminen - sharing. 1-3-vuotiaat jakamassa leluja. Siihen loppui harmonia. Brittiäidit suhautteli menemäään käskyjä taaperoilleen: Share! You need to share! Mitä tekee kaksivuotias? Jakaa, no ei tosiaankaan. Minä uskon lujasti siihen, että lapset ovat kypsiä vasta kolmen vuoden iässä tai myöhemmin jakamaan, ymmärtämään mitä jakaminen tarkoittaa. Ihan pieninä taaperoina tavaroilla ei ehkä ole niin merkitystä eikä lelun jakaminen harmita, mutta myöhemmin kyllä. Jotenkin tuntuu turhalta ja lasten psyykettä rasittavalta asialta jakamisen opettelu iässä, kun siihen ei ole mitään valmiuksia. Minä en muuten kertaakaan sanonut omalleni, että jaa. Kerrankin etuna on kieli, mitä harva ymmärtää.

Esikoisella on toiseksi viimeinen kesälomaviikko meneillään. Pian kolme kuukautta kotona on ohi. Jos viime viikolla osasin nähdä asian kauneuden ja hyvät puolet niin tällä viikolla on kiipeilty seiniäkin pitkin. Ensi viikon mies on poissa, joten kotiäidin elämä ei katkea missään vaiheessa.

Viikonlopun suunnitelmissa on vihdoin mennä kalamarkkinoille, haluan oppia merenelävien valmistuksen. Ehkä käydä tutustumassa yhteen sisäleikkipaikkaan. Nukkua, uida ja syödä.

Panamassa laskujen maksaminen ei ole kaikkein vaivattomin homma. Kännykkälasku minun pitää mennä tiettyihin kauppoihin tai itse kännykkäoperoijan liikkeeseen maksamaan. Netin kanssa sama homma. Kaasutoimittajan kanssa saimme sovittua luottokorttiveloituksen, vuokran saamme maksettua nettipankin kautta, koska se menee yksityishenkilölle. Sähkö, vesi -ja jätemaksu on saatu hoidettua nettipankin kautta. Puhelimeni on ollut kiinni jo pari päivää, koska en ole päässyt maksamaan laskua, netti siinä tosin toimii. Nettiliittymämme suljettiin sunnuntaina, mutta siitäkin vain päämodeemi, alakerran modeemi toimi katkosta huolimatta. Maanantaina riensin maksamaan netin. Netti palautui samantien. Minulla on edelleen ajatuskatkos laskujen maksamisen suhteen. Laskuissa on aina päivämäärä, jolloin palvelu katkeaa ellei maksu näy toimittajan tilillä. Minä taas miellän päivämäärän eräpäiväksi.Täällä toimii hyvin tehokkaasti valvonta sen suhteen onko laskut maksettu vai ei.

Tänään on siis taas lähdettävä kylille hoitamaan asioita. Niin kuin melkein joka aamuna tällä viikolla. Yleensä lähden vain kerran viikossa.

Viikon tapahtumiin kuuluu myös etuoven lukkiutuminen. Tiistaina leikkitreffikamujen lähdettyä laitoin ulko-oven kiinni, kuului naksaus ja ovi ei enää auennut. Kiinni on ja pysyy. Lukkoseppä tulee tiistaina. Joten pääsemme ulos vain autotallista kaukosäätimen kanssa. Autotallista pääsee pienelle kadunpätkälle, jonka molemmissa päissä on portit, joita ei saa auki kuin kaukosäätimillä. Takapihamme on käyttökiellossa, koska naapurissa on kattoremppa ja tiiliä voi tippua maahan. Arjen pieniä kiemuroita.



4 kommenttia:

  1. Tuo lelujen jakamishomma on munkin kokemuksen mukaan tosi turhauttavaa ennen kuin se alkaa sujua luontevasti. Sharing is caring -muistutukset ei ihan ehkä aukea ihan pienille taapertajille.

    Edistyneen kuuloiset laskujen maksusysteemit siellä. Täällä oli ihmeen helppoa avata nettiyhteys, paljon helpompi kuin Belgiassa.

    Kunnon kahvikonetta kaipailen minäkin. Pikakahvi alkaa kyllästyttää, mutta omat tavarat jumittavat vielä jossain lupaviidakossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tein täällä nettisopimuksen whatsapilla :) Passista piti lähettää kuva ja antaa osoitetiedot ja sopimuspuoli oli sillä tehty, lopullinen versio tuli sähköpostiin ja viikon päästä asentajat saapuivat paikalle. Tosin edelleen netin kanssa on ongelmia, mutta idean tasolla kaikki sujuu helposti.

      Luin muuten just artikkelin lasten jakamisesta ja us englannin sanonnasta trouble 2, sillä viitataan ikään kun lapsi on erityisen turhautunut eikä "usko" vanhempien neuvoja. Siinä jenkkilapsien turhautumista verrattiin johonkin e-Amerikan tapaan (en muista maata) missä oli ihan normaalia, että isommat sisarukset antoivat pienempien ottaa lelujaan eivätkä alkaneet taistella vastaan, vanhemmat myös ohjeistivat isompia lapsia sanomalla, että se pikkusisar ei vielä ymmärrä, että ei saisi ottaa taikka että pitäisi vuorotella. Vanhemmat eivät kokeneet kaksivuotiaan ikää vaikeaksi kuin taas usassa koetaan. Täälläkin kuulen usein jenkkikamuiltani kuinka kuopukseni ikä on se kaikkein vaikein ja raskain.

      Pressokeitin on vakuuttanut minut jo täysin. Ainut vaan, että pitäisi kehittää sen pesemiseen ja purujen tyhjentämiseen joku järkevät tapa. Toivottavasti teidän kamat tulevat pian! Se on jotenkin niin hienoa saada omat tavarat takaisin pitkän ajan jälkeen.

      Poista
  2. Mäkin inhoan tuota pakolla jakamista. Kun aluksi vein vuodenikäistä täällä lastenhoitajien pyörittämään leikkikerhoon piti koko ajan olla jakamassa leluja - arvelen, että rouvat olivat neuvoneet lastenhoitajia opettamaan hoidokeilleen jakamisen taidon... Se oli mielestäni tosi ärsyttävää. Nykyään kun tapaan enemmän vain muita äitejä on meno onneksi paljon rennompaa. Suurimpia itkuja yritetään hoitaa tai vältellä ohjaamalla jakamaan leluja, mutta se ei ole mikään itseisarvo ja aika usein tyydytään jättämään lapset jakamisen suhteen rauhaan.

    Täällä laskujen maksaminen on monimutkaista siinä mielessä, että mitään ei voi tehdä netissä. Toisaalta tosi yksinkertaista koska aika lailla kaikki laskut maksetaan etukäteen: sähköt, vesi, internet, puhelin. Roskamaksu sentään maksetaan jälkikäteen mutta se haetaan täältä kotoa. Minulla on laskujen maksamisessa apuna autonkuljettaja eli joka paikassa ei itse tarvitse käydä jonottamassa mikä tekee hommasta tietysti paljon helpompaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen jättänyt jakamisen jankutuksen pois, se turhauttaa niin lasta kuin minua. Tosin lähes nelivuotiastani taas ohjaan hanakasti jakamaan ja vuorottelemaan, hän on siihen mielestäni valmis mutta kaipaa välillä aina rohkaisua.

      Mombasassa oli samantapainen juttu laskujen kanssa, laskut tuotiin laskuttajan toimesta kotiovelle tai miehen toimistolle. Lähes kaikki laskut maksettiin käteisellä, shekillä tai mobiilirahalla Mpesa. Yhden laskun maksaminen saattoi viedä päivän kun vaikka sähköyhtiössä oli aina jonoa. Miehen työpaikan yksi yleismies kävi yleensä maksamassa laskut jotka piti maksaa paikan päällä.

      Poista