keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Elämäni telenovelassa

Naapurustoni on uskomaton paikka asua. Muistan joskus nähneeni muutaman jakson jotain etelä-amerikkalaista telenovelaa, jossa juonikäänteet ja draama ovat aivan omaa luokkaansa. Voin kertoa käsi sydämellä, että niin on täälläkin. Naapurustossamme on ihmisiä monesta eri maasta, joitain hollantilaisia, belgialaisia, ranskalaisia, italialaisia, pari jenkkiperhettä, monta meksikolaista, venezuelalaista, kolumbialaista, perulaista, ecuadorilaista ja panamalaista sekä varmasti monta muutakin kansallisuutta. Monessa perheessä vanhemmista on toinen toisesta ja toinen toisesta maasta. Kirjo on suuri.

Kaikesta voi saada draamaa, kaikesta sanat voivat lennellä ja whatsap-ryhmät täyttyä uskomattoman kiivaista ääniviesteistä, joista on lähes mahdoton ymmärtää mitään muuta kuin hirmuinen säksätys. Pääsen todellakin kurkistamaan verhojen taa, kiinni johonkin väli-amerikkalaisen kulttuurin ytimeen, jota on vaikea käsittää ja jossa on vielä vaikeampi itse olla osana. En oikein istu (pahoitteluni, nyt tulee ihan täyttä yleistystä) jenkkien keskusteluun, jossa huomaan tuntia myöhemmin, että kaikki pälättävät, kyselevät, ovat kiinnostuneita, mutta kukaan ei sano silti mitään. Tai väli-amerikan keskustelut kaloreista, jumpasta, selluliitistä ja kengistä, ihan tosissaan. Eurooppalaisiin en ole onnistunut vielä tutustumaan paria lukuunottamatta, ehkä ne välttelevät suomalaista, ehkä niillä on joitain stereotypioita meistä mielessään.

Pikaisesti laskettuna minä itse kuulun ainakin seitsemään eri naapuruston whatsap-ryhmään. Osassa niistä vaihdetaan yli satoja viestejä päivittäin. Tulee ainakin treenattua espanjaa, kun yritän ymmärtää. Viesteissä jaetaan vitsejä, vinkkejä mitä tehdä, kysellään kampaajan ja pitserian numeroita, kysellään toimiiko naapureilla netti, tuleeko vettä normipaineella, ilmoitetaan kaduilla seikkailevista koirista ja kissoista. Paljon hyvää ja tarpeellista tietoa, kyllä. Mutta tuon tiedon määrä on hyvin pieni verrattuna muuhun mitä ryhmissä lähetetään. Ryhmissä annetaan ilmi kuvilla naapuri, joka ei korjaa koiransa jätöksiä maasta suuren kohun saattelemana, kuvataan uima-allasalueella epäsiivosti käyttäytyviä, pohditaan tosissaan josko lastenhoitajat saavat mennä allasalueelle saatika altaaseen, käydään hyvin kiivasta sanasotaa monesta asiasta. Luokkayhteiskunta elää voimakkaasti täällä, jokaisella on paikkansa arvoasteikolla. Toiset pitävät siitä tiukasti kiinni, toiset ovat taas avoimempia tasa-arvoisemmalle ajattelulle. Virkistävää on se, että me emme todellakaan ole automaattisesti kärkikastia eikä meitä kukaan sen enempää kalastele kaverikseen tai yritä hyötyä meistä niin kuin monesti Keniassa tuntui käyvän. Nämä ovat huomioita vain tästä meidän naapurustosta, pienen pienessä mittakaavassa monen kansallisuuden kirjossa.

Kadulla tavatessa tervehditään aina, hymyillään ja kysellään kuulumiset. Whatsap-viesteissä taas annetaan tulla jotain ihan muuta. Tunnistan toki itsekin kirjoitetun kieleni olevan huomattavasti rohkeampaa, mutta en ikinä julkeaisi haukkua naapureitani julkisesti. (Hahaa, täällä näköjään turvallisesti omalla kielelläni kuitenkin.) Moni tuohtuu keskusteluista, eroaa ryhmistä, liittyy uudestaan, perustaa uuden oman, jättää lukematta. Minulla on sitten taas joku kieroutunut kiinnostus lukea viestejä, yritän olla tuomitsematta ja ymmärtää ja nähdä ajatusten taakse. Meistä ei ole vielä ryhmissä valitettu, joten se on helppoa, kun kukaan ei ole vielä tuominnut. Apua ja vinkkejä olen saanut monta kertaa, kun sähköyhtiö katkaisi sähkömme, tilasi tuntematon naapurimme, jota en vieläkään tiedä, meille sähkömiehen, joka laittoi meille liitokset takaisin ja pelasti aikalailla jouluateriamme. Katkos oli muistaakseni aatonaattona.

Välia-amerikkalaisten daamien ryhmässä taas jaetaan uskomatonta tietoa, paljon vitsejä, joita en ymmärrä alkuunkaaan, paljon kuvia komeista miehistä, joita sitten huokaillaan. Vinkkejä aikuisten makuuhuonepuuhiin, vertaillaan dieettejä, eri treenejä, kysellään perään jos joku ei ole ollut kuntosalilla (minä en ole ollut kertaakaan), mutta toisaalta taas tsempataan. Sanovate meille pienten äideille, että sitten kun lapsesi on kolme niin alat tehdä tätä mitä mekin. Hiukan kirurgin veistä sinne ja tänne, täytettä huuliin ja rintaan, paljon kuntoilua ja kynttiläkylpyjä miehen kanssa. Minulla olisi vielä puolitoista vuotta siihen, saas nähdä miten naisen käy.

Minulla on ihan mukavasti tuttuja, pari tyyppiä joita kysyä aina lasten kanssa leikkimään, monta äitiä, jotka odottavat pientä breikkiä kodin ulkopuolella ja joiden kanssa on kiva tavata illanistujaisten parissa. Kaksissa olen ollut mukana. Kuukausittain niitä kai melkein on, aina ei pääse mukaan. Vahva toisista huolehtimisen kultttuuri kaiken draaman keskellä kuitenkin on, harvallla meillä on perhettä täällä, panamalaisilla vaan. Se tuntuu hyvältä ja sopii loistavasti minulle, joka rakastaa tarkkailla ja kuvitella mielessään kaikenlaisia syyseuraamussuhteita ihmisten käyttäytymiselle. Sellaista täyden kolahduksen kaveria ei ole vielä vastaan tullut, onneksi niitä on kuitenkin pari elämääni löytynyt muilta mailta ja matkoilta sekä yksi istuu aika usein sohvalla iltaisin. Pus.


5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista!! Onpa kerrassaan vilkas whatsapp-maailma! Jaa että selluliitti- ja kasvonkohotusvinkkejä, ou nou! Stereotypia sen maailmankolkan kauneuskäsityksistä ei siis ihan heti muutu..

    Mä olen jo vähän ihmetellyt Kairossa sitä että tuntuu paljon vaikeammalta tai korkeampikynnykselliseltä tutustua ihmisiin. En tiedä liekö sitten kyse siitä että kaupunki on vaan niin valtava megalopolis, että expat-klikkejä ja ryhmiä on vain niin paljon enemmän, että niiden sisälle pääseminen ei ole niin helppoa. Ja ihmiset asuu eri puolilla kaupunkia eli etäisyyksien päässä. Ugandassa oli kylämäisempi expat-bubble tai jotain. Ja sielläkin oli enemmän sitä että ihailtiin tai haluttiin hyötyä länsimaalaisista enemmän kuin miltä on tuntunut Kairossa.

    Mutta luokkayhteiskunta niin.. kyllä se aina on suomalaisesta näkökulmasta etäinen ja ihmetystä ja masennustakin aiheuttavaa. Mua just huvitti kun huomssin että yhden asuintalon parkkipaikat oli merkattu titteleiden mukaan: dentist, architect, lawyer jne.

    VastaaPoista
  2. Whatsap on täällä niin aktiivisesti käytössä. Lähestulkoon kaikki kommunikointi puhelimella tapahtuu sen kautta.

    Mulle tulee usein vähän nuhjuinen olo täällä kulkiessani shortseissa ja sandaaleissa. Olen pohtinut, että onkohan se hyvien tapojen vastaista kulkea muualla kuin rannalla sandaaleissa, suurin osa kulkee umpinaisissa kengissä ja korkkareissa. Minua ahdistaa ajatuskin hikoilla sukat jalassa saatika umpinaiset korkkarit jalassa. Naiset on huoliteltuja, tukka aina auki hienosti laitettuna. Siihenkään en kykene, kuumalla aukinaiset hiukset ahdistaa vielä sukkiakin enemmän.

    Uskomaton parkkipaikka, mutta eikö Suomessa ollut vielä 80-luvulla ainakin puhelinluetteloissa ollut sama ihan yksityishenkilöiden kohdalla? Mä olen muuten ottanut tämän sosialisoimisen suht rennosti tällä kertaa, lähinnä hakenut vain lapsille leikkikavereita ja siinä samalla tutustunut paremmin. Kummasti sitä alkaa pitämään näitä kasvottomia whatsppilaisia sosiaalisena ympäristönään myös.

    VastaaPoista
  3. Täälläkin kommunikoidaan paljon Whatsappin välityksellä. Mua ärsyttää pusut ja hymiöt muuten ihan informatiivisen keskustelun lomassa - kun ei muuta sanottavaa ole lähetetään vain pusuja ja keskustelu on niitten myötä yhtäkkiä täynnä tyhjää ja viestejä kertynyt hetkessä sata...

    Whatsappin kautta on selvinnyt miten ankeita tyyppejä osa hyvänpäiväntutuista täällä oikeasti onkaan, ja kuinka draaman- ja huomionhakuisia! Hyvä tietää sinänsä, niin en pyrikään lähempään tuttavuuteen kanssaan.

    Väli-Amerikassa on selvästi moneksi! Kyllä Belizessäkin toki laihdutetaan ja puhutaan miehistä ja juoruillaan, mutta jopa governor general kulki siellä torilla varvastossuissa enkä tiedä ketään sikäläistä joka olisi käynyt kauneusleikkauksessa tai edes puhunut niistä. Belizessä oma uniformuni oli capri-shortsit ja hihaton toppi tai t-paita, sandaalit päivästä toiseen, ja olin just asiallisesti pukeutunut enkä juuri eronnut muusta porukasta. Iltajuhliin tai treffeille ihmiset saattoi laittautua mutta ei mitenkään ylettömästi silloinkaan. Belize on kaikkinensa tosi rento maa ja siksi oli mulle ja miehelle niin sopiva ympäristö - me ei kumpikaan olla mitään vaatteilla koreilijoita :)

    Täällä paikalliset pukeutuu aika usein paikalliseen asuun, eli vähän sarimaiseen huivisysteemiin. Tai joka tapauksessa päätä peittää tavalla tai toisella huivi. Huivit ovat sinänsä värikkäitä ja hienoja mutta omiin silmiin aina vähän jotenkin homssuisia kuitenkin. Ulkomaalaiset kulkee pääasiassa pitkissä housuissa tai hameissa ja vähintään t-paidoissa - itse en näyttäisi täällä missään nimessä hartioita mutta jo käsivarsienkin näkyminen tuntuu usein turhan paljastavalta eli kuljen tavallisesti pitkähihaisessa. Varpaat onneksi saa näkyä! Vain ihan talvella olen laittanut täällä jalkaan muut kuin sandaalit.

    VastaaPoista
  4. Heh, niin sitä vaan paljastava pukeutuminen saa uuden merkityksen eri ympäristöissä. Uskon, että tämä itse Panama City on aika erilainen verrattuna muuhun Panamaan, tämä on niin kovin businessvoittoinen paikka. Mä olen taas aina se vähän homssuinen tyyppi sandaalit jalassa, sandaalitkin on 7 vuotta vanhat hawainakset, joissa on ihan vähän pohjaa jäljellä, mutta kun ei vaan ole tullut yhtä hyviä vastaan.

    Minuakin ärsyttää hymiöt ja eri pikkutyyppien kuvat keskusteluissa, mutta näköjään kun niitä olen niin paljon nähnyt niin alkaa tottua ja viime viikolla ihan lähetin yhteen keskusteluun peukun kuvan itsekin, kävin pienen keskustelun itseni kanssa aiheesta, mutta lähetin silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen jonkun kerran sortunut lähettämään Whatsappin keskusteluihin välimerkkinä pari peukkua ja mitä lie itsekin, myönnettävä on. Mutta silti ne ärsyttävät. Heh, olen just näin epälooginen!

      Mä olen myös ennen kaikkea homssuinen, sandaalit on vasta puolisentoista vuotta vanhat mutta parhaat päivänsä jo nähneet... On oikeasti aika hassua mikä mun mielestä nykyään on paljastavaa pukeutumista. Ihan säädyllisen avonainen paita ei kelvannut tänään päälle koska ulos olisi ollut pakko vetää kaulaa peittämään huivi ja 45 asteessa ei oikein jaksaisi kietoutua huiveihin.

      Poista