keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Ihanan tavallista

Jo ehkä viikon verran arkemme on ollut kaiketi niin tavallista kuin se vaan voi olla. Tykkään. Esikoisen koulun alkaminen on ollut iso asia, se rytmittää aamupäivät, saa heräämään liian aikaisin, mutta tuo samalla ryhtiä. Kuopuksen passitan aamuisin tunniksi ulos kodinhoitajan kanssa ja kappas, minulla on tunti taivaallista aikaa juoda kahvia ja seurustella läppärini kanssa. En ole oikein käyttänyt koko konetta täällä Panamassa ollessa, koska se on hankalaa lasten kanssa eikä sille ole edes aikaa.

Joka päivälle on ollut menoja eikä se tunnu ihan just muuttuvan. Olen alkanut näkemään unia, pitkästä aikaa. Viimeksi niitä olen tainnut katsella ennen esikoisen syntymää. Olen joskus jostain lukenut, että unet tai että niitä muistaa aamulla, kertoo siitä, että saa levättyä tarpeeksi. Uskon, ainakin omalla kohdallani juuri näin olevan. Päivisin päiväuniaikaan en nukahda samantien, kun olen saanut kuopuksen unilleen. Esikoinen nukkuu enää harvoin päiväunia, menee sitten aikaisemmin yöunille, jolloin myös me vanhemmat maltamme mennä ajoissa nukkumaan. Kun menee kymmeneltä nukkumaan, on kuudelta jo melko valmis heräämään.

Olen innostunut kokkaamisesta. Olen aina rakastanut ruokaa ja kokkaamista, syömistä ja uusien makujen maailmoja. Mutta sekin kaikki syömistä lukuunottamatta, on elänyt aikamoista talviunta jo joitain vuosia. Huomenna osallistun kokkauskouluun, jossa aiheena on riisi.

Kuopukselle tuli eilen täyteen 1,5 vuotta. Nyt oikeastaan alkaa tuntumaan, että se raskain suossa rämpiminen alkaa taittua ja elämä maistua. Kuopus on taitava ymmärtämään asioita, kuuntelemaan ja tarkkailemaan. Kommunikointi helpottuu päivä päivältä.

Taidan hetken paistatella tässä tavallisuuden kuplassani. Mukavaa keskiviikkoa!

4 kommenttia:

  1. On huimaa kun pienistä kasvaa vähän isompia ja itsenäisempiä ja itse saa pitkästä aikaa levättyä tarpeeksi. Sitä huomaa kuinka kovilla onkaan ollut ilman kunnon yöunia.

    Meilläkin ollaan aika hyvässä vaiheessa. Pieninkin jo melkein kaksi ja puoli ja useimmiten antaa minun nukkua läpi yön. Ja päivisin puuhailee omiaan siinä määrin, ettei koko päivä ole enää yhtä perässä juoksemista.

    Kello kuuden aamuja on meilläkin arkisin enkä taida niihin koskaan tottua. Mutta toisaalta viikonloppujen 7-7:30 herätykset tuntuvat juhlalta kun on viisi aamua noussut kuudelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiempi kommenttini on jäänyt julkaisematta ja hävinnytkin mokoma. Päivittelin siinä takuuvarmoja aikaisia aamuja, jos kello ei ole herättämässä. On nuo pienet ihmiset niin erityisiä, nukkuvat paljon vuorokauden aikana, mutta harvemmin antavat vanhempiensa nukkua. Hyviä unia toivottaen!

      Poista
  2. Hyvältä kuulostaa! Unet ja kodinhoitajan ulkoiluttamiset sun muut.

    Mä kaihoisana yritän luoda uskoa tulevaan, että jonain päivänä kunnolla nukkuminen koskettaa muakin. Mä oon kyllä maailman huonoin nukkuja muutenkin, enkä esim ikinä osaa nukkua päiväunia. Mutta kyllä sitä kovilla on nukkumattomuuden takia ja just esim kun meillä on se vaihe, että koko ajan on joko juostava perässä tai kannettava.

    Miten voi riisistä saada kokonaisen kokkikoulutunnin aiheen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtenä päivänä, yhtenä päivänä Ansku! Siihen asti tsemppiä ja erityisoikeuksia väsyneelle äidille, mikä vaan saa sinut toimimaan ja jaksamaan.

      Riisikoulu odottaa, se tunti kestää neljä tuntia! Riisi on ihan jotain muuta täällä kuin olen tottunut tai kuullut aiemmin. Se on intohimo ja sitä on oltava aina saatavilla. Siitä puhutaan, eri valmistustapoja vertaillaan ja sitä syödään paljon. Pian olen taas vähän viisaampi.

      Poista