perjantai 29. huhtikuuta 2016

Huhtikuussa

Huhtikuu on hujahtanut menemään. En oikein edes muista että miten. Ihan hyvin kai.

Koko kuukausi on mennyt soitellessa nettifirmaan, netti ei vaan toimi ja vikaa ei millään saada korjattua, koska kukaan ei taida tietää mikä se vika on. Netti toimii muutaman tunnin päivässä ilman mitään logiikkaa.

Esikoinen viihtyy koulussa, on löytänyt paikkansa ryhmässä ja muutaman tärkeän kaverin. Yhden heistä innoittamana kokeili toissapäivänää tennistä, tykkäsi kovin ja tänään on tarkoitus jatkaa.

Kuopus oppii edelleen tarmokkaasti uusia sanoja, sekaisin kaikkia kieliä, on sinnikäs kaikessa tekemisessään.

Minä olen jatkanut pohdintojani äitiyden ihmemaassa, itsetuntemuksen ja omien mörköjen kohtaamisessa. Ollut liian innokas juoksija, ei pysy pohkeet perässä ja pienoinen penikkatauti kivistää nyt sääriä.

Kesäloma Suomessa lähenee koko ajan.

Ongelmat kodinhoitajamme kanssa ovat kasvaneet kasvamistaan, niin harmillista. Tuntuu vaikealta kertoa kodinhoitajaongelmista ääneen, moni ajattelee se olevan luksusta. Onhan se kai sitäkin jollekin. Meille se on ainut turvaverkko. Täällä ei ole isovanhempia, tuttuja tai sellaisia ystäviä, jotka voisivat auttaa arjen asioissa, auttaa jos olen juuttunut ruuhkaan ja esikoisen pitäisi päästä koulusta kotiin tai jos minun pitää käydä jossain ilman lapsia, mitä tahansa. On vain se maksettu ja palkattu apu. Kun se linkki pettää, mutkistuu moni asia. On myös haastavaa päästää tuntematon ihminen niin lähelle omaa elämää, olla kaveri ja työnantaja yhtaikaa. Kaikista vaikein taitaa olla vielä edessä, potkut.

Viikonlopun vakioksi on muodostunut hitaat lounaat grillin tehdessä taikojaan. Kuopus nukkuu päiväuniaan ja me kolme keskenämme tai vieraiden kanssa istumme takapihan kuumuudessa tuntitolkulla. On aikaa kuunnella musiikkia ja jutella. Olemme olleet paljon kotona, koska on niin kuuma, naapuruston uima-allasalue on ollut koko kuukauden remontissa ja on edelleen.

Arkinen huhtikuu. On ollut tilaa hengittää ja ajatella.

7 kommenttia:

  1. Ma niin ymmarran ton, miten kodinhoitajaongelmat vaikeuttaa elamaa kokonaisuudessaan. Turvaverkon puute on niin kasinkosketeltavaa, etta jos se ainoa kodin ulkopuolinen lenkki pettaa, on aika vaikeaa saada mitaan asioita sumplittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tiistaina sain vihdoin hoidettua asian kuntoon ja nyt menemme ilman. Etsintä on tosin vimmaista ja pelottaa että tulee hosuttua.

      Poista
  2. Minäkin niin ymmärrän mietteitäsi työntekijöistä ja turvaverkoista... Oli kova paikka irtisanoa entinen autonkuljettajamme. Ne olivat ekat potkut joissa olen ollut puolin tai toisin lähemmin osallisena. Mutta oma elämäni muuttui lopulta niin paljon paremmaksi, ja sittemmin on ilmennyt kyseisestä entisestä työntekijästämme enemmänkin asioita jotka tukevat tekemäämme päätöstä, etten osaa enää olla kuin kiitollinen, ettemme odotelleet yhtään enempää. Sitä on todellakin maailmalla usein niin yksin, että itselleen järjestämän turvaverkon täytyy mahdollisimman hyvä, luotettava ja toimiva. Mutta ei siitä pääse mihinkään, että vaikeahan näitä ratkaisuja on tehdä kun tietää, että vaakakupissa on toisen ihmisen koko elämä - ja toisaalta omalla kohdalla edessä valtava muutos jos täytyy tutustua ja totuttautua taas ihan uuteen ihmiseen lähellä arjessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua jännitti paljon etukäteen, mutta itse irtisanominen meni lopulta hyvin, hän oli osannut reaktioista päätellen tätä odottaa ja ehkä jopa ihan toivoi. Pientä sanaharkkaa tuli rahasta, mutta onneksi sekin järjestyi. Nyt ollaan sitten ihan omillamme kunnes uusi löytyy. Yritän olla maltillinen, että tulisi tehtyä hyvä ja kantava päätös.

      Poista
  3. Olla kaveri ja työnantaja yhtäaikaa-toi on mulle hankalaa ja mulla lipsuu helposti sille kaveri-puolelle liikaa. Sen takia oli yhden kodinhoitajaehdokkaan kanssa mulle myös ihan selvää että en voinut palkata häntä vakituisesti kun tuntui siltä että olisin ennemmin mennyt kahville hänen kanssaan kuin teettänyt töitä.

    Mä oon kai jo Brysselissä tottunut siihen että turvaverkko on olematon ja se mikä on, niin on luotava itse ulkopuolelta, että nykyinen tilanne päivittäisen kodinhoitajan kanssa tuntuu vähän luksukselta, vaikka oikeasti mun korviin kuulostaa paljon enemmän luksukselta se että olisi koko ajan isovanhemmat yms saatavilla ja itse asiassa se kuulostaa uskomattomalta kun ei ole kokemusta siitä.

    Potkujen antaminen kodinhoitajalle oli kamalaa mutta loppujen lopuksi oman elämän ja sen toimivuuden kannalta parempi kaikin puolin. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen haastatellut muutamaa kodinhoitajaehdokasta ja hokenut itselleni ennen tapaamista sitä, että en lupaile liikoja enkä varsinkaan itse työtä vielä vaan painotan kaikkia asioita mitä oikeasti tarvitsen kodinhoitajalta ja että aluksi on koeaika.

      Kiitos tsempeistä! Irtisanominen siinä itse tilanteessa ei ollut niin kamalaa kuin olin etukäteen hermoillut. Ja lopulta oli kyllä niin huojentunut olo, nämä pari viikkoa ilman apua on osoittautunut että kyllä sitä pärjää ilmankin, saan tehtyä kaiken tarvittavan kotona, mutta kauppaan lähtö on mahdotonta, koska välimatkat on niin pitkiä ja esikoisen koulupäivä on ohi ennen kuin minä pääsen pois kauppareissulta. Joten ne reissut jää sitten viikonlopulle. Mutta mennään nyt näin ja kohti parempaa toivottavasti.

      Poista
  4. Nuo kodinhoitajaongelmathan ovat erittäin tärkeitä ja relevantteja. EIvät ne ole luksusta siellä, missä ne ovat maan tapa ja osa arkea. Moni esimerkiksi täällä asuva miettii niitä enemmän tai vähemmän jatkuvasti, jos kemiat eivät mene kohdilleen tai tulee muita ongelmia. Itsekin mietin niitä äsken, kun tämänhetkinen kodinhoitajamme halusi lisätä työaikaansa (ja palkkaansa), hän sanoi, ettei pärjää. Päätin työllistää häntä enemmän ja alkaa maksaa enemmän, sillä en oikeasti ymmärrä, miten ihmiset täällä selviävät. Mutta pitihän sitä hetki miettiä, koska se tarkoittaa myös sitä, että joku pyörii kanssani kotona koko ajan. En olisi kuitenkaan jaksanut alkaa etsiä uutta, koska nykyinen ihminen on jonkinlainen aarre, kielitaitoinen ja huumorintajuinen, ja uskon, että tulemme toimeen - olenhan jo ehtinyt tottua häneen ja hän minuun. Ja nyt, kun hän on ns. kokopäiväinen, tiedänpähän ainakin, että ainakin yhden ihmisen elämä ja ehkä lähipiirin elämä on toistaiseksi turvattu. Tai siltä osin turvattu, mihin minä pystyn vaikuttamaan. Sitten on tietysti näitä muita, uima-allaspoikaa, joka tuntuu koko ajan pyytävän ekstraa ties mihinkin, kuski/puutarhuria, joka tekisi mieluummin vain kuskin hommia, yms... Huokaus! On tässä täysi työ (naurua).

    VastaaPoista