tiistai 28. kesäkuuta 2016

Playon Chico & San Blas



Reilu viikko sitten matkasimme Panaman autonomiseen osaan San Blasille, Kuna-intiaanien maille. Turismi alueelle on säädeltyä ja niukkaa vielä toistaiseksi. Kunat asuttavat saaria ja käyvät mantereella töissä omilla maillaan viljellen riisiä, juureksia ja eri hedelmiä. Osa kalastaa ja osa metsästää pienriistaa. Osa elää turismista. Kunat ovat maailman toiseksi pienin kansa kooltaan. Me olimme pieniä jättiläisiä heidän rinnallaan. Me matkasimme saarille, joille pääsee ainoastaan lentämällä ja loppumatkan veneellä. Alueella toimii vain yksi matkapuhelinverkko, joten me olimme täysin ilman mitäään kontaktia ulkomaailmaan kaksi päivää. Yksi loman parhaista puolista.


Pitkä ja kapoinen silta yhdisti mantereen lentokentän Playon Chicon pääsaareen, jossa lähes kaikki alueen kunat asuivat.


Aika meni mukavasti rannalla. Säät suosivat siinä mielessä, että aurinko pysytteli lähes koko ajan pilviverhon takana. Trooppisilla leveyksillä suora aurinko olisi ollut liikaa, nyt jaksoimme olla ulkona ja uida meressä pitkin päivää. Hiki helmeili joka tapauksessa kuumuudesta.



Asuimme bambusta, palmuista ja mangrovesta rakennetussa majassa. Kelpasi, ihan vähän vaan vuosi katosta vesi läpi sateen sattuessa. Saarella oli kahdeksan majaa, osa niistä meren päällä ja osa maalla. Me pysyttelimme tiukasti maanpinnalla.


Riippumatoissa ehdimme loikoilla yllättävän paljon. Kunat ovat kautta aikojen kuuleman mukaan nukkuneet riippumatoissa ja edelleenkin he rakentavat kotinsa tukipuut niin, että niihin saa mahdollisimman monta riippumattoa roikkumaan vierekkäin.


Ensimmäisenä päivänä minä ja mies pääsimme ihan kahden lounaalle, kun lapset nukkuivat päiväuniaan. Esikoinen nukahti unille, koska päivä oli alkanut jo neljältä aamulla. Olipas ihanaa istua näissä super rauhallisissa maisemissa palmujen huojuessa ja meren ollessa lähes tyyni. Ruoka oli simppeliä, mutta niin hyvää. Tuoreilla merenantimilla ei voi mennä pieleen. Yandup Lodge kysyi meiltä etukäteen jos meillä on jonkinlaisia ruokarajoitteita, muuten saarella mennään yhden vaihtoehdon mukaan. Molempina päivinä oli lounaalla papukaijakalaa eri höysteillä, ekana iltana oli mustekalaa ja toisena jotain jättiläismäisiä katkarapuja.



Toisena päivänä matkasimme veneellä yhdellä saarelle, matkalla esikoinen ja mies snorklasivat katsoen meritähtiä ja merisiiliä ja lukemattomia kaloja, sardiinit asuvat noilla merillä.


Kuopuksen tukka alkaa olla aikamoinen.


Lomamieli saapui jopa yllättävän vaivatta. Lapset touhusi mielellään vedessä ja hiekassa sekä ihmetteli majaamme. Toki semmoinen zenimäinen rauha jää saavuttamatta näiden poikasten kanssa. Niistä, kun ei ikinä tiedä mitä keksivät seuraavaksi puuhata. Esikoinen kiipesi korkealle vesivaraajaan tikapuita pitkin. Me huhuilimme miehen kanssa pitkin saarta esikoisen perään kunnes mies katsoi ylöspäin ja näki esikoisen kymmenen metrin korkeudessa kikattamassa meille.



Kotimatkalla, saavuimme laiturin nokkaan veneellä, kipitimme kentän halki jättäen matkatavarat odottamaan konetta, toisella puolen istuimme muutamalla jakkaralla, punnitsimme itsemme punnusvaa'alla. Pienkoneen on tiedettävä tarkasti kuorman paino. Mukaamme lähti Playon Chicolta myös pahvilaatikollinen hummereita johonkin Panama Cityn ravintolaan. Kone oli tosiaan pieni. Siinä ei mahtunut seisomaan. Penkkirivejä oli kolme matkustajille. Minä ja kuopus istuttiin takapenkillä, joka ei oikeastaan ollut oikea penkkirivistö edes. Lennot meni oikein hyvin, oikein oli pehmeä meno eikä pahemmin jännittänyt. Pahin jännitys oli kun näin koneen ensimmäisen kerran, sen pienuus yllätti. Koneessa ei ollut kuin kaksi miehistön jäsentä ja kymmenen matkustajaa. Ei ollut vessaa, juomatarjoilua taikka kuulutuksia.



Karibian meren pienellä saarella palmujen alla aika oli kuin sadusta, kuin toisesta todellisuudesta. Yandup Lodgen pääopas jaksoi kertoa meille monta kiintoisaa tarinaa sekä ylistystä Äiti Maan antimista. Suosittelen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti