maanantai 19. syyskuuta 2016

Kotona

Reilu pari kuukautta sitten istuin viimeksi läppärini edessä, ennen lomaa Suomessa. Pitkästä aikaa tuli tila ja aika istua alas ja avata läppärin kansi ja käynnistää kone. Ihan kokonaan ilman nettitodellisuutta en ole kuitenkaan ollut, siitä puhelin ja padi ovat pitäneet huolen. Blogia on ollut ikävä ja sitten taas ei. Aikaa kirjoittamiseen on ollut ikävä.

Loma teki hyvää. Kotiin palaaminen teki hyvää. Monia muistoja ja hetkiä on mieli täynnä.

Ja silti polte tavalliseen arkeen on iso. Just nyt arjessa ja elossamme jyllää isoja asioita. Oikeastaan koko elämä mullistuu ja silti ei kai ollenkaan. Epävarmuutta on edessä yllinkyllin. Silloin sitä takertuu entistä tiukemmin kiinni tavallisuuteen. Siihen, että päivät toistaisivat samaa kaavaa, että henkinen ja fyysinen kunto olisivat tasapainossa. Silloin on helpompi sietää oloa, kun ei tiedä mitä on tulossa.


Paluu Panamaan on ollut mukava. Ilma ei ole ollut niin painostavan kuuma ja kostea kuin olin ajatellut. Kotona on hyvä henki, kavereita on ollut hyvä nähdä. Oma sänky parin kuukauden jälkeen on parasta mitä illalla voi tapahtua.

Ikävä toki jää, se on aina. Jonnekin kaipuu, epämääräinen. Tunne, että ei ole tarpeeksi siellä tai täällä. Silti tiedän, että olemme oikeassa paikassa.