keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Elämää nyt

Moni on huhuillut suuntaani ja kysellyt, että olenko lopettanut blogini kirjoittamisen. En ole. Mutta elämä ja arki on pitänyt niin tiukasti otteessaan, että aikaa taikka energiaa ei vain ole ollut. Halua kyllä ja välillä ihan asiaakin.

Kesä meni pitkälle syyskuuhun asti Suomessa, parin kuukauden loma Suomessa tuli tarpeen, mutta olihan se pitkä. Ihan niin kuin olin toivonutkin. Lapset saivat olla ajan kanssa isovanhempiensa seurassa, uskaltautuivat jo mielenilmauksiin ja kotiutuivat hyvin. Esikoinen puhui puhumistaan jokaiselle joka vähänkään kuunteli. Puheen ymmärtäminen ja ymmärretyksi tuleminen olivat koukuttavaa puuhaa. Monen monta hyvää hetkeä ja muistoa myöhemmin olimme takaisin Panamassa.

Uusi siipale elämässämme alkoi. Elämme jännittävän ajan keskiössä yrittäen luovia arjen normaaliksi. Esikoinen vaihtoi koulua paikallisesta kansainväliseen. Kuopus jatkaa pian perässä. Kotiavun käyttö on minimissä, joten minulla on täysi vastuu ja työ pienten poikieni kanssa. Esikoinen on koulussa 4,5 tuntia päivässä. Sinä aikana puuhaan pienemmän kanssa, käyn urheilemassa jos saan lapselleni kaitsijan, teen ruokaa ja hoidan mitä milloinkin tarvitsee.

 

Läppärini olen aukaissut ehkä viisi kertaa. Nettielämäni on lähes kokonaan puhelimeni varassa. Iltaisin olen niin valmis makuuasentoon että en oikein jaksa mitään muuta. Kuopus herää aamuisin ennen kuin linnut alkavat viserryksensä. 

Mutta mukavaa meillä on ollut. Hieman on juurtunut olo tähän omaan kuplaani. Toisinaan havahdun kuinka kaukana mistään normaalista olemme. Panama itsessään ei ole juurikaan osana elämäämme. Lähes kaikki tuntemamme ihmiset ovat muuttaneet tänne jostain. Esikoisen muutettua koulua tuntuu viimeinenkin side katkenneen. Se harmittaa. Ja silti samaan aikaan jalat ovat tukevammin tällä maaperällä. 

Odotan innolla aikaa kun omaan päivääni vapautuu lisää tunteja. Kun ajatukseni alkavat kulkea vapaammin ja haluan jakaa niitä toisillekin. 

Siihen asti peace and love.