torstai 17. marraskuuta 2016

Blogitunnustus



Reilu viikko sitten sain Egyptissa bloggaavalta Anskulta tunnustuksen bloggaamisesta. Ansku kirjoittaa blogia nimeltä Kirjeitä Kairosta. Kiitos. Kumarran oikein syvään, syytä on. Sitten viime kesän ei ole aikaa irronnut arkipäivästä bloggaamiseen. Muut asiat (kuten päiväunet) ovat vieneet sen vähäisen ajan, joka päivän tunneista jää ilman lapsia olemiseen. Bloggaamista ja sen ulkosuomalaisyhteisöllisyyttä on kuitenkin ollut ikävä. 

Mutta ihan kuin just nyt hiukan olisi muutosta ilmassa. Päiviin on vapautuunut lisää tunteja, jolloin voi tehdä ihan mitä lystää.

Tunnustuksen säännöt:


1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen

2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen

3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille

4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi

5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi

Olen aloittanut bloggaamisen vuonna marraskuussa 2008 eli yhdeksän vuotta sitten. Olin löytänyt muutaman blogin ja tykästyin heti niihin, tykkäsin bloggaajien tavasta dokumentoida elämäänsä. Silloin törmäsin ensimmäistä kertaa ulkosuomalaisen blogiin, kuka muistaa vielä Buttermilk Bisquitsin Hollannista? Samaan aikaan myös päätimme mieheni kanssa pakata kimpsumme ja muuttaa Namibiaan. Ensimmäiset vuodet bloggasin ahkerasti ja suhteellisen avoimesti tuntemuksistani tuolla kauniilla aavikon laidalla. Mutta bloggasin eri osoitteessa (minun namibiani). Namibiasta muutimme Keniaan, siellä jatkoin kirjoittamista osoitteessa auringonnoustessa.blogspot.com. Keniasta muutimme Suomeen vuonna 2013, bloggasin edelleen mutta harvemmin. Pian kahden pienen pojan äitinä väsymys vei voiton ja bloggaaminen jäi. Blogeja seurasin edelleen.

Syksyllä 2015 tulimme ensimmäistä kertaa Panamaan, tuntui taas ajankohtaiselta ja tärkeältä aloittaa dokumentoimaan omia tuntemuksia. Syntyi tämä blogi, jota päivitän harvemmin kuin haluaisin. Blogi on kuitenkin tärkeä, muutama muu ulkosuomalainen bloggaaja on tullut arvokkaaksi vertaistueksi milloin missäkin kriisissä ja ajatusten syövereissä. Minua motivoi myös mummoni. Haluaisin tarjota mummoilleni luettavaa aamukahvin seuraksi.

Aloitteleville bloggaajille voin kai sanoa vain, että kirjoita, kuvaa ja tee mitä haluat, omalla äänelläsi. Itse pohdin toisinaan rajaa yksityisyyden ja julkisen välillä. Haluaisin kertoa ja kuvata enemmän, haluaisin jakaa koko maailmalle sen kuinka hyviä tyyppejä lapseni on, mutta sitten taas en. Kirjoitan välillä lapsistani, he kun ovat aika lailla maailmani juuri nyt, mutta haluaisin että he eivät ole tunnistettavissa, mutta sitten taas en ole ihan varma mitä haittaa on jos olen vain rehellinen. Elämä on tämmöistä kuin se nyt milloinkin sattuu olemaan eikä siinä kai ole mitään yksityisyyttä loukkaavaa. Mutta sitten taas siitäkään en ole ihan varma, joten rajanveto on välillä haastavaa vaikken sitä nyt niin kovin aktivisesti tee. Luen paljon erilaisia blogeja. Muutamaa ulkosuomalaista, montaa kotimaista, toisissa yksityisyyden raja on hyvin tiukka, toisissa taas lapsista kerrotaan paljonkin, on kuva ja nimikin. Useimmat bloggaavat omilla kasvoillaan, muutama enää nimimerkillä. Kaikkia kai yhdistää vahva oma ääni. Tietynlainen tuttuus. Ihan kuin tuntisin nämä tyypit jollain tasolla vaikken ole koskaan tavannutkaan. Osan blogeihin kommentoin, osaa olen lukenut jo yhdeksän vuotta ja en ole koskaan kommentoinut. Kommentoin niin harvaan blogiin, että tuntuu hassulta jakaa tunnustus kymmenelle eteenppäin. Tunnustus on myös jo jaettu varmaan lähes kaikkiin keille tunnustuksen haluaisin jakaa. Mutta kuitenkin näitä suosittelen:


Sini bloggaa tinkimättömän rehelliseen tapaan Afganistan tukikohtanaan.

Jos jossain niin tämän blogin äärellä olen nauranut vedet silmissä ja itkenyt vedet silmissä. Elämää Asikaise silmin Tampereen Nekalassa. Suosittelen. Kaikille.

Ihailen Katan tapaa kirjoittaa tuntemuksista, niistäkin mitä moni haluaa piilottaa ihan itseltäänkin. Khartum Sudanissa kotinaan. Moni merkittävä kipupiste ulkosuomalaisen elämässäni on löytänyt sanat Katan kirjoituksista. Tiedättekö kun vanhempia ohjataan sanoittamaan pienten lasten tunteita? Edustusrouva tekee tätä sanoitusta minulle. Kiitos Kata.

Kauniita arkipäiväisiä kuvia. Elämän kauneuden kuvaamista sanoilla, silloinkin kun aiheet ovat kipeitä. Ihmismielen pohtimista, arkipäivän askareita. Sijaisperheen elämää.

Tykkään kovin tämän nuoren naisen tavasta kirjoittaa, alkuun minut lumosi kirjoittajan kuvaukset Chuukista, mysreerisestä saaresta jossain Tyynenmeren tallessa. En vieläkään osaa sijoittaa Chuukia kartalle.

Sannan kuplan taisin löytää niihin aikoihin, kun hän oli palaamassa ulkomaan vuosien jälkeen takaisin Suomeen. Itselleni paluumuutto aiheutti pitkän matkan itsetutkiskelun maailmaan ja loputtomaan väsymykseen. Sannan kuplassa olen heijastellut omia ajatuksiani ja tunteitani paluumuuttamisesta. 

Lienee yksi pisimpään lukemistani ulkosuomalaisista blogeista. Emppa bloggaa Ugandasta, kursailematta ja niin ihanan tuomitsematta, vertaistuen kermaa.

Viimeisimpänä tunnustuksen jakajalle Anskulle vielä vahva lukusuositus. Viimeisin muutto uuteen maahan osui meillä melkein samaan aikaan. Lapsetkin ovat ehkä aika lailla samanikäisiä. Pohdintoja asioista on käyty paljon, puolin ja toisin. Ansku kirjoittaa rohkeasti ja kauniisti syvällisistä aiheista. 

6 kommenttia:

  1. Jenniuu, tämä oli jotenkin ihana. Kiitos kauniista sanoistasi ja kiitos itsellesi blogistasi. Sulla onkin ollut blogi jo tosi pitkään, wau! Edellistä blogiasi Keniasta luin mutten ehkä kommentoinut. Anyway tykkään paljon jutuistasi ja otteestasi ja tulee se sellainen hassu ihan-kuin-tuntisi-olo. Vertaistukea tarjoat myös joten kiitos siitäkin. Totta muuten että nykyään kai monet bloggaavat koko nimellään ja kasvoillaan. Mä en mitenkään peittele henkilöyttäni ja aivan varmasti olen tunnistettavissa ,mutta jotain yksityiskohtia tekee mieli häivyttää. Harjoittelen myös tota yksityisen ja yleisen välistä bloggaamista ja välillä siinä onnistuu ja välillä lopputulos on karmea. Jatkan harjoituksia some-maailmassa. Ihanaa toi että blogisi on myös mummoasi varten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Muistan, että kommentoit Kenian blogiani ehkä Ugandasta käsin aina välillä ja olin tosi innoissani kun aloit itsekin kirjoittaa. Vertaistuki jokseenkin samanlaisessa tilanteessa olevan kanssa on niin arvokasta, olen siitä kovin kiitollinen. Jatketaan harjoituksia rajanvedon suhteen!

      Poista
  2. Kiitos Jenniuu! Kiva että löysin myös sun blogiin! x

    VastaaPoista
  3. Kiitos vielä tätäkin kautta! Ja hei sait tämän tunnustuksen nyt vielä multakin. Ja Ansku myös :)

    VastaaPoista