perjantai 25. marraskuuta 2016

Miehen mitta

Mieheni on aikamoinen kummajainen täällä(kin). Minun mielestä täysin tavallinen ja toisinaan ihan liian pihalla kaikista lapsiin liittyvistä asioista. Mies ei todellakaan mieti, että vaipat ovat loppumassa, banaania ei ole välipalaksi tai porkkanoita kouluun evääksi, ei hän tiedä rokotuksista tai lasten kavereiden synttäreistä. Äitejen päitä räjäyttävästä metatyöstä hän on autuaan tietämätön.

Mutta lapsia hän kasvattaa ja on vanhempi siinä kuin minäkin, aika tasavertaisesti. Ehkä just niin tasavertaisesti kuin minä päsmäröinniltäni annan olla. Hän lähtee ihan huoletta molempien lasten kanssa kauppaan, leikkipaikoille tai minne tahansa. Useimmiten uimaan. Joka tapauksessa hän on suhteellisen yleinen näky asuinalueellamme lasten kanssa, ihan yhtä yleinen kuin minäkin. Hän tekee lasten kanssa asioita, joihin minä en suostuisi kuten vaikka menee lähikauppaan ostoksille niin, että molemmat pojat "vapaana" käppäilee kaupassa miten haluavat.

Se aiheuttaa usein kummastelua. Miten mies voi osata olla yksin lasten kanssa, eikö sillä ole edes lastenhoitajaa mukana, mitä ihmettä äiti tekee. Minua kummastellaan kun en anna miehelleni lepohetkeä hänen tultua kotiin töistä vaan useimmiten usutan lasten kanssa hetkeksi altaalle, jotta saan tehtyä illallista.



Mies tietää tasan mistä löytää pojille sukat tai miten pesukone laitetaan päälle. Perusarjen pyöritys on sulavaa. Joka toinen ilta on toisen nakki pestä lasten hampaat ja lukea iltasatu. Sillä välin toinen hoitaa tiskit. Viimeistään kahdeksalta illalla on kaikki jutut tehty ja sitten alkaa se kuuluisa oma aika.

Minä kyllä huolehdin siitä, että koti on kunnossa, ruokaa jääkaapissa ja pöydässä valmiina, hoidan pyykit ja kauppareissut. Mutta vaikka mies tuo leivän pöytään niin  kyllä hän silti hoitaa myös tietyt asiat kotona.

Tämäkin aiheuttaa usein kummastelua. Monessa kodissa mies ei vaihda edes lamppua vaan siihen tilataan ulkopuolinen apu tai sitten nainen tekee sen. Olen ennenkin tullut siihen tulokseen, että suomalaiset ovat todella päteviä tekemään pieniä ja suuria juttuja kotona, tee se itse -meno on normaalia ja siihen opitaan pienestä pitäen.

Muutaman kerran olen ajautunut keskusteluun, jossa käy hyvin selväksi se, että minun pitäisi enemmän paapoa miestäni. Muistaa aina se lepohetki töiden jälkeen, olla aina kauniina miestä varten, valmistaa hänelle liharuokia, niellä kiukkuni, pitää huoli, että mies on tyydytetetty kaikilla osa-alueilla. Olla aina valmiina häntä varten. Toki haluan kaiken tämän tapahtuvankin, mutta vastavuoroisesti. En minä vain häntä varten vaan me molemmat toisiamme varten. Balance babes.


Kerran oli mielenkiintoinen keskustelu useamman äidin kanssa, kaikki eri maista kotoisin. Joku kysyi, että kumman kanssa pysytte kauemmin suuttumatta lasten vai miehenne? Minä lasten, miehelle napsahdan aika välittömästi. Moni sanoi sietävänsä miehen oikkuja paremmin kuin lasten, koska mies on vaikeampi saada leppymään kuin lapse,t oli perusteluna.Minusta se oli yllättävää ja on edelleen. Minun on vaikea nähdä miten se käytännössä toteutuu kun mies on puhdas rahantuoja ja päätösten sinetöijä ja vaimo on kaikkia varten. Kuka sitä naista varten sitten on?

Minä olen ylpeä siitä, että meidän perheen dynamiikka on usein esimerkkinä tasa-arvoisesta parisuhteesta ja perheestä. Että joku voi nähdä miten tämäkin voi toimia ja miten myös miehet ja isät voivat olla mukana lasten arkipäiväisissä touhuissa.

5 kommenttia:

  1. Minä huokasin joku aika sitten pakistanilaiselle tutulle äidille, että kiirettä pitää silloin kun mies on työmatkalla kun pitää yrittää tehdä ruokaa ja samalla vahtia pienimmäistä - tavallisesti kun mies ottaa töistä tullessaan lapset hoitaakseen ja minä voin rauhassa keskittyä ruuanlaittoon. Pakistanilainen äiti oli hämmästynyt. Hän kun ei kuulemma oman miehensä matkojen aikana laita ollenkaan ruokaa vaan lapset ja hän syövät vähän mitä sattuu. Kulttuuriero kai: minä hoidan ennen kaikkea lapsia (mies on aikuinen ja osaa pitää huolta itsestään), kun taas pakistanilainen äiti hoitaa ensisijaisesti miestään, tyttäret ja hän saavat pärjätä vähemmällä.

    Minäkin olen joskus saanut kuulla ulkopuolisilta kuinka minun pitäisi laittautua kauniiksi ennen kuin mies tulee töistä; korkokengät jalkaan ja meikkiä naamaan, ja niin edelleen. Miestä kai on puolestaan kehotettu tuomaan minulle kukkia ja mitä lie. Hohhoi... Minä en kukista välitä mutta olin tosi otettu kun mies yhdeltä työmatkaltaan toi lempihammastahnaani! Hän oli kuunnellut kun olin sivulauseessa joskus maininnut tahnan, ja muisti sen sitten vielä myöhemminkin. Mieheni on hyvä pistämään korvan taakse niitä juttuja jotka ovat oikeasti minulle tärkeitä, ja arvostan sitä tosi paljon. Minä yritän omalta osaltani tehdä samaa.

    Arki on meillä hyvin pitkälti minun hartioillani ihan jo käytännön syistä: minähän olen kotona. Mutta lapset mies kyllä hoitaa siinä kuin minäkin, tosin minua suurpiirteisemmin. Meillä nukkumaanmenojuhlallisuudet on jaettu niin että joka ilta me molemmat hoidamme oman osuutemme, minä nukutan pienimmän joka on aikamoinen mammantyttö, ja mies laittaa isommat lapset nukkumaan.

    Vaikka ulkopuolelta voisi näyttää siltä, että olemme 50-luvun perhe, työssäkäyvä isä, kotiäiti ja kokoelma lapsia, ajattelen meidän olevan hyvinkin aidosti tasa-arvoisia. Todellinen tasa-arvo ei minusta perustu siihen, että kaikki tehtävät jaetaan tarkasti tasan, vaan siihen, että tulee nähdyksi ja kohdatuksi tasa-arvoisena. Todellista tasa-arvoa on aika mahdotonta mitata mutta sen kyllä tuntee kun sitä elää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tasa-arvon mittaamisen vaikeus on varmaan totta, eikä sitä tosiaan mitata askareiden tasojaolla vaan juurikin sillä miten tulee kohdatuksi ja miten kohtelee toisia. En sitten tiedä, tavoitteleeko kaikki sitä samaa kuin vaikka me meidän perheessä vai onko tämä meidän molempien yhteinen osallistuminen arkipuuhiin jollekin kauhistus. Meille tämä toimii ja vielä suurimman osan aikaa ihan luonnollisesti omalla painollaan.

      Poista
    2. Minä alkuun tavoittelin ehkä enemmän sellaista suomalaisempaa tasa-arvoa, kodin hommien hyvinkin tasaista jakoa, mutta vähitellen ymmärsin, että sillä ei lopulta itse asiassa ole minulle niin väliä. Olen aikamoinen perfektionisti, enkä niin hyvä ryhmätyössä vaan tykkään hoitaa monet asiat itse alusta loppuun omalla tavallani. Mulle on esimerkiksi tosi tärkeää voida omistautua lapsille nyt kun he ovat pieniä ja auliisti myönnän etten edes haluaisi jakaa kotivastuuta lasten osalta tasan. Ja ajattelen, että kotiäitiyden mukana tulee toisaalta myös vetovastuu monista muista kodin hommista kun täällä nyt joka tapauksessa olen kotosalla.

      Jo aika kauan sitten ymmärsin ja hyväksyin myös sen, että italialaisen kanssa en voikaan elää täysin suomalaista arkea :) Mutta kyllä mekin arkea hyvin vahvasti yhdessä pyöritämme, ja meidän molempien elämän keskus on tämä perheemme ja kotimme.

      Varmastikaan kaikki ei pyri samanlaiseen matemaattiseen tasa-arvoon kuin mitä Suomessa pidetään arvona itsessään, tai edes pidä sitä minkäänlaisena ihanteena. On niin monia tapoja elää hyvää elämää, osa niistä suorassa ristiriidassa toistensa kanssa. Tärkeää on lopulta minusta vain tuo, että mikä kenenkin kohdalla toimii ja tuntuu hyvältä. Ihan täysin en aina osaa ymmärtää hyvin erinäköisiä valintoja mutta toisaalta olen huomannut, että ne eivät itsessään välttämättä vielä kerro ihmisestä tai hänen pohjimmaisista arvoistaan niin kovin paljon.

      Poista
  2. Joo just joo vai enemmän paapomista pitäisi olla. Kerran joku hämmästeli kun sanoin ettei minulla ole korkokenkiä, enkä ole hankkimassakaan! Täällä kaukomailla tätä kuulee varmaan enemmän, mutta kerran ihan joku eurooppalainenkin ihaili että laittaako mies meillä joskus ruokaa. Suomalainen tee se itse -tapa on kai muilla mailla harvinainen. Ei ehkä ihan tähän varsinaisesti liity, mutta kohtaaminen eilen synttärikutsuilla yhden päästä varpaisiin Chaneliin ja Gucciin pukeutuneen Bahrainista kotoisin olevan äidin kanssa oli ihan uskomaton. Miehensä oli jossain tärkeämmässä paikassa ja hän nannyn kanssa, joka seurasi naisen lapsia kuin hai laivaa. Kyseli miksi meillä ei ole hoitajaa mukana ja kehui kuinka mieheni on osallistuva kun vaihtoi vaippaa jne. Hänen näkökulmastaan tee se itse -kulttuuri oli ilmeisesti aika kaukainen . Kukista en minäkään oikein perusta ja olen muutenkin toivoton kaikissa perinneasioissa. En myöskään jotenkin ilmeisesti täytä odotuksia siitä minkälainen kotiäidin pitäisi ylipäätään olla. Nämä on näitä.., kulttuurieroja kai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! Noi on noita tilanteita mihin joutuessaan olen aina ihmeissäni. Mutta silti ne on ihan tosi kiinnostavia tilanteita juurikin noiden kulttuurien törmäyksien kannalta. Itse jotenkin tunnen jotain säälin tapaista ihmisiä kohtaan joiden elämästä puuttuu minun mielestäni aito toisen kohtaaminen, mutta luulen joskus että se tunne on noissa tilanteissa molemminpuolinen.

      Poista