tiistai 24. tammikuuta 2017

Onko ulkosuomalaisen elämä seikkailua?

Monesti sitä kuulee, että "oi, mitä seikkailua teidän elämä on" tai "vitsi, mitä maailmanmatkaajia te olette". Minä aina hämmästyn niiden ääressä, joskus hymähdän tai naurahdn ja joskus yritän alkaa kertomaan tuntemuksistani. En tunne seikkailevani ja matkailua emme oikeastaan harrasta kuin harvakseltaan. Itse asiassa en ole koskaan ollut mikään kova reissaaja. Tykkään siitä, että saan tilan ja paikan haltuun ja reissussa tunnen usein olevani vähän hukassa kaiken aikaa. Ulkosuomalaiselon loma-ajat olemme aina olleet Suomessa, vanhoissa tutuissa paikoissa. Suomessa asuessa parasta lomamatkaa edusti rakkaan ystävän kanssa Tallinnan herkutteluviikonloppu. Joka kerta vähän saman kaavan mukaan.




Hurjalta ja eksoottiselta se tietysti kuulostaa, jos ajattelee vaikka esikoistamme. Neljän ikävuotensa aikana hän on asunut kolmella mantereella, kolmessa aivan erilaisessa maassa. Monen eri kielen sekamelskassa. Kolikon kääntöpuolella on aina ollut koti ja elämä tiivisti kodin ympärillä. Olemme kahdesti olleet Panamassa kodin ulkopuolisilla yöreissuilla. Mitään hinkua tai hoppua ei ole sen enempään, ainakaan vielä. Itse Panama Citykin ja tämä lähiympäristö on pitkälti tuntematonta ja täynnä ihmeteltävää. Löydän aina jotain uutta ja ihmettelemisen arvoista vanhoistakin paikoista.

Olen käynyt aikuisiällä harvakseltaan lomareissuilla. Niitäkin tehdessä tykkään, että on yksi tukikohta, itsehän mielellään olen vaikka samassa paikassa koko loman ajan. Pakkaaminen ja paikasta toiseen siirtyminen on puuhaa, jota välttelen aina viimeiseen asti.




Elämäni ulkosuomalaisena on kaukana seikkailusta. Poistun kodin lähipiiristä ehkä kahdesti viikossa, tapaan samoja ihmisiä päivästä toiseen. Seikkailun tunne on kaukana, kun jumahtaa ruuhkaan tai antaa periksi sille, että joitain käytännön asioita ei vaan saa korjattua. Mutta sitten taas niinä harvoina päivinä, kun lähdemme rannalla ei voi kuin huokailla kauneudelle ja elämän autuudelle, suolasta tahmeille sormille ja nauraville lapsille. Jokailtaiset auringonlaskut vuorten taakse saavat tuntemaan kiitollisuutta päivittäin, taivas värjäytyy taianomaiseksi oranssiseksi tanssiksi. Kohtaamiset sademetsän eläinten kanssa saavat aina pysähtymään, välillä pelosta ja välillä ihastuksesta. Viime lauantaina melkein astuimme ison ja paksun kuolleen käärmeen päälle. Mutta onko se seikkailua sen enempää kuin pakkaspäivän pastellinen taivas, kengän alla nariseva lumi, jäätyneen järven päällä käveleminen tai siilit syksyisin?




Kai se on se joku uskallus siinä vaiheessa, kun päättää lähteä ulkomaille, mikä tekee ulkosuomalaisen elämästä seikkailun näköistä. Kyllä se vaatii rohkeutta antaa elämän kannatella ja musta tuntuu hyvältä ja oikealta -fiilisten viedä mukanaan. Monet ulkosuomalaiset tietysti matkaavat ja reissaavat, seikkailevat maailmalla. Minä mieluummin tutustun hitaasti tunnustellen. Ehkä koska olen hidas sopeutuja ja tarkkailija, en kai koskaan oikein ole tuntenut, että tuntisin tai olisin nähnyt jo kaiken jostain paikasta. Tykkään myös tutun tunteesta, tykkään käydä samoissa paikoissa aina uudelleen.

Maailmanmatkaajan titteliin on vielä pitkä matka, Euroopassa olen kolunnut samoja kaupunkeja ja maita. Afrikassa reissasimme vähän. Amerikan mantereiden taitekohdassa asuvana voin sanoa käyneeni molemmilla puolilla, mutta en siltikään juuri Panama Cityn ulkopuolella. Minulla ei myöskään ole siihen mitään erityistä paloa. Haha, kuulostaako vielä seikkailumieliseltä maailmanmatkaajalta?

8 kommenttia:

  1. Itse olen kova reissaamaan ja rakastan olla tien päällä, mutta monesti itseänikin huvittaa, kun ihmiset olettavat jokapäiväisen elämän olevan yhtä seikkailua. Toki näen paljon uusia asioita ja uudessa kotimaassa tutkittavaa riittää hurjasti lähialueellakin, mutta ihan tavallista arkea ihmiset yleensä elävät olivatpa missä päin maailmaa tahansa. Siinä, missä koti-Kainuussa näki matkalla kauppaan oravia tai joskus peuran, niin täällä näkee papukaijoja ja joskus kengurun. Siihenkin tottuu ja turtuu, mikä noin keskimääräisen suomalaisen silmin olisi varsin eksoottista :D

    http://fiiaelina.blogspot.com.au/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että arki on suhteellisen samanlaista vähän kaikkialla vaikka olosuhteet muuttuisivatkin paljon. Vaikka kovin tykkäisin ajatella, että reissaavan kulkijan elämä olisi enemmän sitä seikkailua, missä annetaan tien viedä ilman tarkempia suunnitelmia. Ihan eksoottiselta kengurut kuulostaa täälläkin mun korvaan. Papukaijoja taas näkee enemmän :)

      Poista
  2. Hienosti sanottu. Eiköhän eksoottisuus karise siinä vaiheessa, kun paikkaa alkaa kutsua kodiksi? Ja arki alkaa. On se sitten sademetsässä tai Suomen lumisessa pikkukylässä. Toiset vie maailmalle seikkailu, toiset elämäntilanne. Tykkään matkustaa, mutta en voisi kuvitellakaan vaihtavani kotipaikkaa tai asuinmaata jatkuvasti ja elämänehtoja jatkuvasti. En ole seikkailija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mahtavaa saada uusilta tuttavuuksilta kommentteja! Mä olen todella laiska ja kehno löytämään uusia blogeja lukulistalle, jumitan samoissa (hyväksi toki todetuissa :)) vuodesta toiseen, joten kiitos kun jätit kommentin. Minä tykkään asettua aloilleni, huomaan että siihen on tullut tietynlainen tapa toimia, jotta asettuminen olisi puitteiltaan mahdollista aloittaa mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti.

      Vaikka en koe olevani seikkailija niin jäin nyt kuitenkin pohtimaan tuota, että mikä meidät vei maailmalla uudemman kerran. Olen aina mieltänyt itseni vähän levottomaksi asettumaan sellaiseen "aikuisten elämään" Suomessa, välillä kaipaan sitä ja sitten taas kurkkua kuristaa ja haluan nähdä vielä vähän muunlaista.

      Poista
  3. Siinä vaiheessa kun arjen on saanut toimimaan ja uuden maan oudommistakin puolista on tullut tuttuja juttuja tuntuu elämä usein kaikelta muulta kuin seikkailulta! Mutta toisaalta saattaa kestää hyvinkin kauan ja vaatia paljonkin päästä siihen vaiheeseen, että oma arki tuntuu uudessa maassa suorastaan banaalin tavalliselta.

    En itse ole yhtään seikkailunhaluinen vaan ennemminkin minäkin pidän rutiineista. Seikkailunhalu ei minun mielestäni olekaan mikään edellytys ulkosuomalaisuudelle tai edes tällaiselle kiertolaisen elämälle, vaan tärkeämpää on ehkä hyvinkin se, että jaksaa innostua tavallisesta arjesta ja sietää rutiineja. Nehän ovat tosiaan lopulta vastassa kaikkialla. Olen itse elänyt arkea toistaiseksi Suomen lisäksi Englannissa, Yhdysvalloissa, Belgiassa, Jamaikalla, Belizessä ja Sudanissa, ja matkaillut lisäksi monessa muussa maassa useammalla mantereella. Vaikka samat peruselementit toki toistuvat kaikkialla on arki silti joka paikassa vähän omanlaistaan. Ulkomaanvuosia on itselläni nyt takana parisenkymmentä, puolet tähänastisesta elämästä, ja kyllä tämä aikamoinen seikkailu on ollut! Ja jatkuu edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen historia sinulla kyllä on. Banaalin tavallista elämää vaikka missä! Tai ainakin tavoitteena. Mä en nyt yhtään pääse yli tästä ihastuttavasta sanaparista banaalin tavallinen. Ristiriitainen tämä ihmisen mieli, kun halajaa tavallista, mutta löytää aina itsensä mitä ihmeellisimmistä paikoista toteuttaakseen sitä, näin niin kuin itseäni tässä ajatellen.

      Poista
  4. Hei vaan, täällähän oli monta juttua lueskeltavana - kiva! Seikkailunhalu ja ulkomailla asuminen niin, en tiedä menevätkö ne monella käsi kädessä. En pidä mäkään itseäni seikkailunhaluisena, nykyään varsinkaan, koska lapset. Ehkä mä ajattelen että kyse voisi olla uteliaisuudesta. Uteliaisuudesta ja kiinnostuksesta muunlaisiin todellisuuksiin ja maapallon eri kolkkiin. Arkeahan se sitten on kaikkialla ja vaikka täällä on vaikka kuinka paljon nähtävää turistimielessä, niin aika pienissä ja samoissa ympyröissä lähialueella se arki tapahtuu joka päivä. Joskus muistaa miettiä miltä Kairo näytti ihan ekan kerran sen avautuessa eteen ja se on hassua että siitä ollaan tultu arkipäivään niin että ei hetkauta joku näky joka ekoina päivinä hetkautti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me eletään nyt just mukavan seesteistä aikaa, ainakin aamupäivisin, kun pojat ovat koulussa :) niin olen vallan innostunut postailemaan ja käymään arkeani tarkasti läpi. Mikähän lie itsetutkiskelun tarve tässä on takana? Mä koen itseni todella uteliaaksi, kiinnostaa tietää aina vaikka mitä ja ymmärtää miten eri tavoin ihmismieli toimiikaan. Tuo tekee kyllä hyvää (ja joskus pahaa heh), kun muistelee aina välillä niitä ensihetkien fiiliksiä ja tunnelmia uudesta asuinpaikastaan.

      Poista