tiistai 17. tammikuuta 2017

Pohjolan lapsiperheen rytmit lattareissa

Päivä alkaa varhain ja taittuu yöksi myöhään. Valtaosa väestöstä heräilee kai jo viimeistään neljän aikaan, varakkaampi viimeistään viideltä. Meidän lapset heräävät yleensä kuuden aikaan. Minun kelloni soi 6.20, harvemmin siihen herään. Yleensä olen jo hereillä siihen aikaan poikieni ansiosta.

Koulu alkaa 7.30. Sitä ennen on syöty aamupala, pakattu välipala ja lounas reppuun. Puettu ja hoidettu kaikki aamutoimet. Minä olen ehkä onnistunut juomaan kupillisen kahvia. Treenivaatteet päällä vien pojat kouluun ja jatkan siitä kolmesti viikossa suoraan treenaamaan.

Kuopuksen koulupäivä kestää neljä tuntia (ei kannata antaa koulun kuulostaa pelottavalle, muistuttaa paljon suomalaista kerhotoimintaa). Esikoisen päivä kestää vajaan tunnin pidempään. Kuopukselle pakkaan joka päivä mukaan välipalan. Yleensä pari omenaviipaletta, pieni pala leipää ja parmesania sekä muutaman kuivatun taatelin. Välipala syödään viimeistään kymmeneltä.

Esikoiselle pakkaan taas välipalan ja lounaan. Sekin on aika tarkasti sama päivästä toiseen. Välipalana manteleita, yksi raaka porkkana, pala leipää ja juustoa. Lounaaksi edellisen päivän illallista ja keitetty kananmuna. Lapseni eivät kaipaa vaihtelua välipaloihinsa, porkkana on esikoiselle ehdottoman tärkeä, kuopukselle taas kelpaa vain parmesani juustoista. Jos taatelit unohtuvat, tulee sanomista.

Välipalat ovat täällä iso juttu. Itse valmistan ne lähes aina itse, mutta kaupasta välipaloja löytyy valmiina. Jos Suomessa kaupan hyllyissä eineksien ja valmisruokien määrä saa pään pyörälle niin täällä taas pieniin pakkauksiin pakatut välipalat. On pähkinää, jugurttia, keksiä, sipsiä, karkkia, erilaisia juomia ja kaikenlaista pientä pakkausta valtavat määrät. Eväsrasioissa voi olla neljäkin yksittäispakattua asiaa. Juustoja ja pieniä makkaroitakin löytyy eväskoossa. Kaupoissa on myös valinnanvaraa eväsrasioiden suhteen, kokoja löytyy pienen pienistä suurempiin, päälle pakattavia, rasioihin sopivia kylmäkalleja, eväslaukkua ja muuta hyllykaupalla.



Lapsemme syövät nykyään kuusi kertaa päivässä. Apua. Aamupala, välipala, lounas, välipala, illallinen ja iltapala. Apua. Aamupala ja iltapala ovat lähes tulkoon aina kaurapuuroa, välipalat hedelmää (tosin ei koulupäivinä emme syö aamupäivän välipalaa ellemme ole jossain missä toiset sitä syö ja silloinkin poikkeuksetta minä unohdan pakata välipalan ja lapseni kärkkyvät sitä muilta), lounas ja illallinen on taas aina jotain lämmintä ruokaa.

Uusi asia tässä systeemissä on tuo aamupäivän välipala. Lounas on yleensä 12 ja 13.00 välillä. Lapseni syövät aika tarkalleen jotain aina kolmen tunnin välein päivisin ja illalla illallisen ja iltapalan välissä on ehkä tunti. Me olemme kummajaisia tuon iltapalan suhteen, tosin monet vanhemmat lapset menevät edelleen maitopullon kanssa nukkumaan. Minä en taas saanut koskaan siitä tavasta kiinni. Kaurapuuro ja aivojen kehitys on joku minun päähäni pinttynyt uskomus. Siitä emme luista koskaan kotona ollessa. Joskus saatan tehdä lettuja iltapalaksi.


Usein täällä hämmästyttää se kuinka paljon pienet lapset jo saavat karkkia, keksiä ja sipsiä sekä kaikkia sokerisia maitojuomia. Kaksivuotiaan synttäreillä pienille juhlijoille on varattu limpparia juomaksi. Minä annan omieni maistaa kodin ulkopuolella lähes kaikkea, mutta kotiin en osta mitään yllämainittua. Paitsi suklaata mitä sitten mussutan esikoiseni kanssa, kun kuopus nukkuu päikkäreitään. Jos Suomessa saa ihmetteleviä katseita ja kulmien kohotusta sipsiä syövästä taaperosta niin täällä taas siitä jos sen lapseltaan kieltää.

Mutta ne päivän muut rytmit. Kuopuksen haen vaille kaksitoista koulusta, tulemme kotiin ja syömme lounaan. Ennen yhtä olemme sängyssä lukemassa ja pian siitä nukkumassa päiväunia. Sillä välin esikoinen on tullut kotiin, joko jonkun luokkakaverin vanhemman kuskaamana tai sitten jompi kumpi meistä vanhemmista on hakuvuorossa. Yhdestän kolmeen kodissamme on hiljainen aika. Mies tekee töitä, minä herkuttelen esikoisen kanssa. Esikoinen saa katsoa lastenohjelmia kuopuksen nukkuessa. Kolmesta neljään heräillään loppupäivään, syödään välipalaa ja valmistetaan illallista. Neljästä kuuteen pyrimme olemaan ulkona, neljästä viiteen on vaan usein vielä liian kuuma ja hälyttävän korkea UV-säteily. Uinti, puisto, pyöräily ja pari harrastusta pitävät aktiviteeteista huolta.

Kuudelta viimeistään istumme ruokapöydässä, puoliseiskalta suihkussa, seiskalta iltapuurolla ja heti seitsemän jälkeen jo iltapuuhissa ja lukemassa iltasatua. Rytmi ja rutiinit ovat aika vakioita. Pojat tietävät hyvin mitä tapahtuu milloinkin ja harvemmin siirtymät askareesta toiseen ovat hankalia. Toisin kuin sitten itse askareet välillä. Pojat ovat untenmailla lähes aina kahdeksaan mennessä. Nyt koulun alettua, aikataulu varmaan aikaistuu luonnostaan iltaisin. Esikoinen on ihan valmis nukkumaan jo seitsemältä, kun taas päiväunia nukkuva kuopus jaksaisi helposti vielä parikin tuntia. Saa nähdä  miten käy tulevaisuudessa.



Itse elän aika lailla samassa rytmissä kuin pojat. Valvon tosin illalla myöhempään ja syön harvemmin. Aamupala venyy usein yhdeksään tai kymmeneen. Lounaan syön aina, samoin iltapäivän välipalan ja illallisen. Aika usein myös illalla poikien nukkuessa jo tulee jotain miehen kanssa naposteltua.

Moni perhe syö illallisen vasta seitsemän ja kahdeksan aikaan ja lapset menevät siitä kylvyn kautta unille. Monessa perheessä lapset syövät ensin ja vanhemmat sitten, kun rauha on laskeutunut taloon. Itsekin ehkä tykkäisin myöhemmästä illallisajasta, mutta lapsillemme se ei kokemustemme mukaan sovi. Itkupotkuraivareiden riski on liian suuri. Olen myös liian laiska kokkaamaan montaa eri ateriaa, joten syömme kaikki aina yhdessä, samaa ruokaa.

Poikkeamme monesta aikaisilla ruoka-ajoilla ja nukkumaanmenolla sekä ehdottomasti kaurapuurolla ja iltapalalla.

Päivien rytmi tuntuu meille sopivalta ja ideaalilta. Tosin ainahan sitä tulee kaikenlaista säätöä ja asioita, jotka keikauttavat rutiinit päälaelleen. Viime aikoina on ollut sähkökatkoja (yli 24h ja voin kertoa, että kuuma tulee ilman ilmastointia), teitä on suljettu ruuhkien takia (en ymmärrä miten se helpottaa), peruttuja koulupäiviä, rikkoutunutta autoa ja milloin mitäkin. Sitä on aina kiitollinen, kun saa muutaman päivän elää omien rutiiniensa mukaan ja antaa arjen soljua omalla painollaan.

2 kommenttia:

  1. Meillä eletään myös melko säännöllistä elämää. Rutiinit rauhoittavat lapsia ja minuakin. Munkin kelloni muuten tavallisesti soi 6.20.

    Kevätlukukautta on käyty viikon verran ja nyt jo joutuivat rutiinit koetukselle. Viime yönä sairastuivat ensin vanhempi tytär ja sitten poika, tänä aamuna vielä minäkin. Miehen pitäisi olla huomenna lähdössä työmatkalle... Tässä taas kaiken sairauden ja kaaoksen keskellä huomaa kuinka ihanaa onkaan elää sitä tavallista ennalta-arvattavaa rutiininomaista arkea!

    VastaaPoista
  2. Joo, minä olen rutiinifani. Parasta on, kun asiat vaan soljuvat eteenpän, kaikki tietää karkeasti mitä ja milloin tapahtuu. Eniten pidän kiinni ruokailuista ja uniajoista päivätasolla ja kauppa ym asioiden hoidot yleensä aina samoina viikonpäivinä, omat urheilut ovat myös melkein aina samoina päivinä ja samoihin kellonaikoihin. Siinä välissä voi sitten tapahtua ja tehdä mitä vaan melkeinpä, kun vapautuu aikaa ja ajatusta muuhunkin. Tykkään muutenkin ajatella, että arki on parasta ja haluan panostaa siihen, että se nimenomaan on sitä mukavaa aikaa kaikille, että siihenkin mahtuu hetkiä, jotka säilyvät mielessä ja joita haluaa tallentaa vaikka kameralle :)

    Isonisot tsempit sairastuvalle. Toivottavasti paranette pian!

    VastaaPoista