torstai 19. tammikuuta 2017

Täydellinen aamu


Herään jo ennen herätyskelloa kuudelta. Kymmenen yli kuusi olen pukenut ja pessyt hampaat. Ripsivärituubi kädessä avaan oven hoitokoiramme ulkoiluttajalle. Mies on työmatkalla ja minulla ei ole mahdollisuutta lähteä hoitokoiran kanssa lenkille, koska lapset nukkuvat. Koira ei myöskään suostu aamupissaamaan takapihalle. Hoitokoira on ikionnellinen päästessään toisten koirien kanssa lenkille. Vartin yli kuusi kuopus on hereillä, aina niin hyväntuulisena.

Alakerrassa hieman kerrataan yön kulkua ja unia, samalla kun keitän kaurapuuroa ja kahvia. Taputtelen itseäni olalle siitä, että olen jo edellisenä iltana (ekaa kertaa ikinä) pakannut lasten eväät valmiiksi ja oman kassinikin. 

Puoliseitsemältä aamupala on pöydässä ja esikoinenkin on jo kömpinyt alakertaan viltin alle heräämään. Aamurauha, kiitos. Kunnes kuopus menettää täysin malttinsa, kun isoveli haluaa maitoa mehun sijaan. Kuopus haluaa veljensä juovan mehua. Itkupotkuraivarit kestävät ehkä vartin, isoveli ehtii siinä syödä oman puuronsa avustuksellani. Kuopus karjuu ja itkee.

Mutta sitten hiuksista tippuva pölypallo katkaisee huudon ja alamme ihmettelemään pölypalloa. Pian kuopus on kiivennyt penkilleen ja syö puuroaan. Kaataa tietysti mehulasinsa. Kello käy. Kahvi auttaa. 

Jossain vaiheessa hoitokoira on saapunut takaisin lenkiltään.

Molemmat pojat tykkäävät pukea itse, minä pakkaan sillä välin eväät reppuihin ja tarkistan oman kassini. Sipaisu teepuuöjyä korvien taakse, koulussa on puhjennut täiongelma, teepuuöljyn pitäisi estää täiden hyppimisen sillä siveltyyn päähän. Kuopuksen pitkäksi kasvanut tukka tiukasti kiinni ja pieni valistus siitä kuinka toisten hattuihin ja tukkaan ei tule koskea kunnes epidemia on ohi. Kummankaan pojan luokalla ei vielä täitä ole ollut, mutta parilla muulla luokalla on jo ongelma.

Vartin yli seitsemän istumme autossa. Ajamme parisataa metriä kouluun (hävytöntä, tiedän). Ensimmäistä kertaa sitten koulujen alkamisen olemme ajoissa. Koulupäivät ovat aikaistuneet, koska liikenneruuhkat ovat niin mittavia, että kahdeksaksi saapuminen on sula mahdottomuus.


  

Pojat jäävät ilomielin kouluun. Minä jatkan matkaa naaapurustomme klubitalolle. Viime vuonna aloittamani pilatestunnit jatkuvat tänään ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Yritän saada putsattua ulkoterassin lattian liskojen kakasta. Tunti sujuu hyvin, haastellisinta on kieli tai paremminkin niiden sekamelska. Olen opiskellut pilatesohjaajaksi Suomessa, mutta englanninkielellä. Nyt tunnillani on kaksi naista, jotka eivät juurikaan ymmärrä espanjaa ja sitten taas yksi, jolle espanja on haastellisista. Kieleni on hurja sekamelska.

Pilateksen jälkeen saavun kotiin, melkein tyhjään. Vain hoitokoira nukkuu pedillään, ei edes juokse tervehtimään. Lähes huumannun tyhjästä ja hiljaisesta kodista. Suihku ja aamupalan valmistus.

Pöytäni kutsuu. Rakastan tätä valoisaa nurkkaa, jossa saan tuijotella edessä aukeavaan sademetsään. Välillä ehkä joku kävelee, juoksee tai pyöräilee ohi.




Pari tuntia on aikaa ihan mihin vaan. Olen hoitanut eilen reilun viikon ruokaostokset. Mitään kamalan akuuttia tekemistä ei ole, jalkoja pitäisi vähän saada hoidettua, että olisin reilun viikon päästä juoksukisakunnossa, kaksi kertaa kymmenen kilometriä. Ensimmäinen kymppi aamuseiskalta, kun lämpötila on vain jossain +30 asteessa, toinen kymppi on sitten se haaste, yhdentoista aikaan kun kuumuus ei anna armoa. Siinä välissä tiimikamuni pyöräilee 60 kilometriä. Päätettiin aloittaa tiimiduathlonuramme vaikeimman kautta. Suoraan Powerman-kisalla. Hirvittää. 

Tästä on hyvä jatkaa päivää.

2 kommenttia:

  1. Ah, minäkin rakastan! Olen juuri tänä aamuna viettänyt rauhallisen aamun kotona töitä tehden. Juon kahvia, syön suklaata, telkkarin aamuohjelma pauhaa takana. Ekat hommat suoritettu, nyt aurinkoon kävelylle. Sitten haen kuopuksen, panen unille ja jatkan hommia.

    VastaaPoista
  2. Jatkan pöytäni ääressä nyökyttelyä hymy huulilla. Nämä rauhaisat aamut tekevät niin hyvää. Tosin minä harvemmin kuuntelen edes musiikkia, tykkään niin kovin hiljaisuudesta. Mun pitäisi valjastaa päikkäriaika myös joksikin muuksi kuin nukkumiseksi. Ihan liian usein nukahdan kuopuksen viereen. Mutta toisaalta tätä päikkäri-ihanuutta taitaa enää olla suhteellisen vähän aikaa edessä. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista