maanantai 23. tammikuuta 2017

Vapaalla

Mitä ihmettä me teemme Panamassa? Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun oikaisen mielikuvaa meidän puuhista täällä. Aurinko paistaa lähes kaikki päivät ja vaikkei paistaisikaan niin kuuma on aina. Silti en ole tainnut kuin kerran maata aloillani veden äärellä. Silloin, kun veljeni oli täällä käymässä ja meitä oli kolme aikuista kahta pientä poikaa kohden.

Totta on, että vapaa-aikaa meillä on paljon. Minulla kai aina. Mies tekee töitä päivät ja matkustaa aina välillä. Pojat käyvät koulussa 4-5 tuntia aamupäivisin. (Välihuomautuksena tähän, että sen jälkeen kun kuopus aloitti marraskuun alussa, niin on ollut huikeat 2 ehjää kouluviikkoa, aina on jotain pyhää, sähkökatkoa, vesikatkoa tmv ollut rikkomassa viikkoa.) Vietämme siis paljon aikaa yhdessä. Joka ikinen iltapäivä puuhaamme jotain. Viikonlopun ja kouluvapaiden aamupäivät kaipaavat myös jotain toimintaa. Aika vakiintuneeksi tavaksi onkin tullut lähteä kahdesti ulos kotoa päivän aikana.

Uimme paljon. Monta kertaa viikossa. Nyt, kun kuopuskin on kasvanut jo pituuta niin, että yltää jaloillaan pohjaan uima-altaassa, on meno helpottunut ja kuopuksen viihtyvyys lisääntynyt. Esikoinen on hirmuinen vesipeto. Vesi on mahtava elementti lapsille. Tosin hiukset vihertää kloorista kaikilla. Lapsemme ovat aikamoisia rämäpäitä, pelottomia kokeilijoita, joten me vanhemmat emme juuri istuskele altaan reunalla vaan sinkoilemme pitkin allasta turvaamassa pienten miesten selustoja. Uima-altaalla käymme ehkä viisi kertaa viikossa. Aina on narulla kuivumassa pyyhkeitä ja uikkareita, kloorin hajua ei pääse pakoon edes kotona. Aurinkorasvaa kuluu purkeittain kuukaudessa.

Pyöräilyä on harrastettu yhdessä, jo Suomessa. Kuopus alkaa pikkuhiljaa hiffaamaan miten polkimia poljetaan. Matkanteko on hidasta, mutta ehkä jo pian palkitsevaa. Pääasia, että pojat saavat touhuta. Meillä oli hoitokoira lähes kaksi kuukautta, se lähti lauantaina omaan kotiinsa. Aika usein pojat olivat jollain kulkupelillä mukana koiralenkillä. Nämä lenkit vain lasten kanssa venyivät sen vajaan puolen sijaan lähes kaksituntisiksi.

Lähellä kotia on vajaa vuosi sitten avattu puisto. Sieltä löytyy jalkapallokenttää, kuntoiluvälineitä, kiipeilyverkkoa, tenniskenttää, koripallokenttää ja perinteinen lastenleikkipuisto. Alueella on myös siistit vessat ja pukukoppitilat. Puistossa tulee käytyä myös monta kertaa viikossa. Tällä hetkellä on vaan aurinko porottanut niin pilvettömältä taivaalta, että UV-säteily on vaarallisen korkealla vielä iltapäivän viimeisinä valoisina tunteinakin.

Pojat leikkivät tietysti myös kotona, välillä esikoinen ihan toivoo, että ollaan vaan kotona. Sitten ollaan. Ehkä pari kertaa kuukaudessa kaivan maalausvälineet, muovailuvahat ja muut askartelutarvikkeet esiin ja niiden parissa saakin ajan aina kulumaan. Yritän myös aina välillä leipoa poikien kanssa, antaa heidän kattaa pöytää ja siivota. Innokkaasti ainakin kuopus on mukana.

Välillä mies käy kamujensa kanssa ulkona. Samoin minä omieni. Miehen kanssa olemme viettäneet aikaa kahden viimeksi viime kesänä Suomessa. Ups. Tarvitsisikohan sitä asialla tehdä jotain? Niin ja olimmehan me maastopyöräilemässä kerran.

Viime viikkona asetuimme arkeen, ainakin joksikin aikaa. Minä nautin vielä ihan täysillä näistä muutamasta tunnista aamuisin, kun on perhe huolehdittava vain ajatuksen tasolla ja aikaa tuntuu olevan vaikka mihin.

Liikumme aika harvoin asuinalueemme ulkopuolella. Arkisin ei koskaan, koska liikenneruuhkat ovat niin valtavat. Viikonloppuisin saatamme käydä jossain lasten kanssa. Muutamissa omissa suosikkipaikoissamme, jossa meno on rentoa ja lapset ja me aikuiset saamme nähdä ja kokea jotain peruselosta poikkeavaa. Kuten olen aiemminkin sanonut, olen ihan arkifani. Tässä vaiheessa elämää pienten poikien kanssa, tarkat ja turvalliset rajat antavat hyvän viitekehyksen temmeltää niiden sisällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti