keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Mitä ja milloin?

Edustusrouvan päiväkirjasta bongattu idea postaukselle.

Viimeksi minä

ilahduin, kun vihdoin sain tulokset sunnuntain duathlon-kisasta. Yhteisaikamme oli oikein kelpo ja siitä on pitkälti kiittäminen pyöräilypariani, joka teki aivan mielettömän tuloksen ensikertalaiseksi.

nauroin, kun jäin katsomaan kuvasarjaa siitä mitä kaikkea voikaan tapahtua, kun isä jää hoitamaan lapsia.

itkin, kun katsoin uudelleen somessa kiertäneen tanskalaisen TV2 kanavan mainosta. Se liikutti niin, että kyyneleet nousivat silmiin. Parkuitkua itkin perjantaina, kun tajusin, että jalkani eivät ole juoksukunnossa.

suutuin viikonloppuna miehelleni, kun hän koetteli rajoja(ni).

harmistuin luettuani uusimpia uutisia, jokainen varmaan arvaa kenen touhuista. Miten valtaa voikaan olla noin paljon yhdellä ihmisellä.

häkellyin, kun kuopukseni sujuvasti luetteli värejä englanniksi eikä tiedä niitä suomeksi.

urheilin sunnuntaina juostessani osuuteni duathlon-tiimissä. Eilen vähän jumppasin pilates-tunnillani.

luin kirjaa ihan liian kauan aikaa sitten, ystäväni antoi luettavaksi jonkinlaisen elämänviisauksia kirjoittavan naisen kirjan, jota en vaan jaksa lukea. Kokonaisen kirjan luin padilta ja se oli Juha Itkosen Palatkaa perhoset. Luen kyllä paljon muuta, mutta jotenkin miellän oikeaksi lukemiseksi kirjan lukemisen.

söin aamupalaa. Banaania, pähkinöitä ja jugurttia.

herkuttelin sunnuntai-iltana parilla palalla fazerin sinistä. Mun mielestä sitä parasta versiota, sitä mitä myydään taxfreenä. Sitä mikä on paksumpaa kuin kaupan sininen levy. Vielä olisi neljä palaa jäljellä tarkasti varjellussa piilossa.

ostin ruokaa. En juuri osta muuta. Mies hoitaa nettiostoksetkin perheessämme. Tosin ensimmäistä kertaa ikinä pyysin miestä ostamaan keittiöön semmoisen pienen laitteen, jolla saa kasviksista tehtyä spagettia.

tapasin sovitusti kavereita pari viikkoa sitten yksillä synttäreillä. Muuten törmäämme sovitusti ja ilman sopimuksia lähes päivittäin jossain. Ai niin ja viikko sitten tapasimme kokkauskerhon kanssa.

päätin eilen ottaa iisisti itseni suhteen. Olen itse diagnosoinut itselleni rasitusmurtuman. Siihen ei auta kuin tauko kipua ja rasitusta tuottavista tekemisistä.

inspiroiduin isosti sunnutaisessa duathlon-kisassa, vaikka itse olinkin selkeänä vähemmistönä mukana suurimman osan joukosta ollessa ammattimaisia urheilijoita, niin oli mahtavaa huomata kuinka me muutamat tavikset jaksettiin pysyä myös perässä, ihan mahtavaa oli myös meidän kannustusjoukot. Kaverit olivat kerääntyneet isolla joukolla kylttejen kanssa ja melu oli huumaava, kun juoksin ohi. Haluan tsempata ja tukea takaisin!

2 kommenttia:

  1. Heh, minustakin lukeminen tarkoittaa itsestäänselvästi kirjaa. Ja minusta vielä siis ihan perinteistä kirjaa. Tuleehan sitä tosiaan luettua kaikenlaista muutakin ja paljonkin mutta se ei vaan jotenkin omassa mielessä tarkoita samaa.

    VastaaPoista
  2. Minä olen jo taipunut e-kirjoihin, vaikka mieli halajaakin oikeisiin kirjoihin. Ennen lapsia kannoin laukussa aina kasaa kirjoja, kun pääsin kirjakauppoihin. Nyt lasten myötä ei mahdu enää laukkuihin kirjoja ja suosin vain suomenkielisiä, että ne harvinaiset lukuhetket olisi erityisempiä. Pitäisi ehkä nousta jo täältä vauvavuoden traumatisoimasta kuplasta ylös ja huomata, että nykyään lukulamppua voi käyttää ja iltaisin on aikaa lukea.

    VastaaPoista