perjantai 10. helmikuuta 2017

Paras maa lapsiperheelle asua

Oma kotimaa Suomi on lähes aina, jos ei kärkipaikalla, niin ihan siinä kärjen tuntumassa erilaisissa kyselyissä, joissa mitataan elämänlaatua. Tänä aamuna silmiini osui Inter Nationsin teettämä kysely siitä minkä maan ekspaatit kokevat parhaimmaksi kasvattaa lapsiaan. Suomi oli listan ykkönen. Kai suurimmaksi osaksi sen takia, että koulujärjestelmä koetaan yksinkertaisesti parhaimmaksi mahdolliseksi. Koulutuksen tasoa pitää erinomaisena 70% prosenttia Suomessa asuvista ekspaateista kun luku koulujen tason erinomaisuudesta globaalisti on 21%  ekspaattejen joukossa. Kenelläkään kyselyyn osallistuvalla Suomessa asuvalla ekspaatilla ei ollut valittamista missään lapsiin kohdistuvassa palvelussa: terveydenhoidossa, turvallisuudessa taikka hyvinvoinnissa. Uskomatonta.

Tästä pääsee lukemaan lisää tuloksista.
Business Insider

En osaa ottaa kantaa kyselyn laatuun, mutta sen osaan sanoa, että ajatuksia tämänkaltaiset tulokset aina herättävät. Meidän perheellä ei ole mitään pakottavaa syytä asua ulkomailla, se on oma valintamme, levottomien sielujen yhteinen päätös nähdä miten täällä asutaan ja miten me voisimme tänne sopeutua. Nykyinen maa oli meille tuntematon, ainostaan hyvän kutinan aiheuttava idea, jonne satuimme päätymään vauvavuoden huuruisessa väsymyksessä tehdyn lyhyen pohdinnan jälkeen. Emme valinneet tätä paikkaa, se oli ollut miehen ajatuksissa kyllä ennenkin mielenkiintoisten työtehtävien ansiosta, mutta emme siis juurikaan ajatelleet näitä perheen hyvinvointiiin taikka lasten kouluihin liittyviä seikkoja. Meillä kai on enemmän semmoinen "otetaan mitä vastaan tulee ja katsotaan sitten kuinka siitä selviää" -asenne. Välilllä sätin siitä itseäni ja mietin, että meidän tulisi miettiä tarkemmin ja nähdä kaikki eri elämään liittyvät aspektit, meidän tulisi osata ajatella vastuullisemmin, että olemme liian kevytkenkäisiä, että emmekö ikinä kasva aikuisiksi.

Jos osaisimme ajatella suurempi vastuun taakka harteilla, emme ehkä lähtisi pois Suomesta. Kuka haluaa viedä lapsensa ehdoin tahdoin pois yleisesti parhaana pidetyn ääreltä? Mikä saa meidät haluamaan jäädä tänne? Onko se tämä kuplamme, jossa saamme elää just niin kuin parhaaksi koemme ilman kenenkään puuttumista siihen (vaikka ei minulla Suomessakaan ole ollut sellainen olo, että joku siihen suuremmin puuttuisi, ainakaan negatiivisessa mielessä), onko se loputon uteliaisuus nähdä  miten toiset elävät ihan eri tavalla ja silti ovat ihan yhtä järkeviä ja hyviä kuin kaikki muutkin, jotka elävät taas ihan eri lailla, onko se tämä suvaitsevaisuuden olotila? En osaa vastata. Koska ikävöin Suomesta monia asioita, ikävöin vuodenaikoja, mutta en loppuvuoden pimeyttä, ikävöin kaiken mahdollistavia ruokakauppoja, vaikka jugurttihyllyt aiheuttavatkin lievää ahdistusta, ikävöin ihmisiä ja perheitä, vaikka olo olikin usein yksinäinen, ikävöin luottamusta isompaa systeemiin vaikka sen tasapäistävä vaikutus mietityttääkin toisinaan. Suurimman osan aikaa rakastan suomalaisia, minun tuntemani ihmiset ovat poikkeuksetta huikeita, läpeensä luotettavia, sanojaan tarkoittavia hyviä ihmisiä.

Mikä meidät saa pysymään täällä? Just tällä hetkellä se on varmasti toimeentulo ja viihtyminen. Mutta tiedän, että molemmat olisivat myös mahdollisia Suomessa. Ja silti valitsemme jäädä tänne. Onko meidän vanhempien helpompi tavoitella unelmia täällä ja onko se sitten oikeutus pitää lapsetkin täällä? Onko onnellisuus kiinni asuinpaikasta meidän perheessä? Haluaisin uskoa, että ei ole. Voiko aurinko ja valo olla niin merkittäviä asioita meille? Pieni vastahankoisuus nousee rintaan, kun ajattelen niitä pimeitä iltapäiviä, lämmityksen kuivattamaa ihoa ja sähköisiä hiuksia. Toisinaan ajattelen, että yksi suurimpia omaan onneeni vaikuttavia asioita on elämän yksinkertaistuminen, kaupallisuuden poistuminen arjesta. Ostan kaupasta ruokaa ja välillä ihan pakollisia asioita lapsille. En näe mainoksia kuin tietokoneen ruudulla, koska meillä ei ole televisiokanavia, en lue lehtiä, en kulje kaupungilla. Asuinalueellamme ei ole kauppoja. Jatkuva materian kuvatulva on poistunut verkkokalvoilta.

8 kommenttia:

  1. Entäs se toinen puoli mitä siellä kotimaassa kasvava lapsi ei oppi yhtä hyvin.
    Ymmärtämään muita kultuureja, erilaisia ihmisiä ja kielijä. Ehkä ne nämä lapset on sitten joskus niitä ihmisiä jotka eivät ole aloittamassa sotia.
    T : Isi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tämä ja ainakin kovin toivottavaa, että ymmärrys ja hyväksyntä yltäisivät oman normaalin ulkopuolelle. Uskon, että annamme näin myös pojille koko elämää kannattelevia ajatuksia ja oppeja. Mutta hyvä kai se on välillä pysähtyä pohtimaan missä sitä menee valintojensa kanssa.

      Poista
  2. Minussakin herätti tuo kyselytulos kaikenlaisia ajatuksia. En oikein ylipäänsä ymmärrä näitä yleisluonteisia onnellisuus- tai paras paikka maailmassa -vertailuja, kun mielestäni onnellisuus ja viihtyvyys ovat lopulta aika mystisiä juttuja. Minusta tuntuu, että näitä tämäntyyppisiä tutkimuksia pukkaa nyt vähän joka kulmasta. Jotenkin tuntuu, että tänä lyhytjännittyisyyden aikakautena kaikesta pitää tehdä lista - mitään sen syvällisempää eivät ihmiset tunnu jaksavan lukea! Yksi oman elämäni onnellisimpia paikkoja on ollut 15 000 asukkaan pääkaupunkikylä Belmopan Belizessä. Toisaalta tiedän monia joille samainen paikka on painajaismaisen pieni ja tylsä. Onko elämä jossain onnellisempaa silloin jos monet muutkin pitävät sitä onnellisena? Tai tähän listaukseen liittyen, onko lapsia parempi kasvattaa siellä missä muittenkin mielestä heitä on hyvä kasvattaa, vai missä hyvänsä minne on onnistunut rakentamaan itselleen hyvän toimivan elämän?

    Jäin miettimään myös sitä, että expatit eivät varmaankaan suinkaan kaikki Suomessa laita lapsiaan tavallisiin suomalaisiin kouluihin, ihan siis kielisyistä, eikä heillä siis välttämättä ole kovin kummoista tietoa siitä minkälainen on suomalainen koululaitos kaikkinensa. Jos kyselyyn olivat vastanneet kaltaiseni kiertolaiset, meidän suhteemme asuinmaihin on usein pakostakin vähän erilainen, irtonaisempi kuin mikä paikallisten kokemus on samasta maasta. Suomessa on turvallista ja terveydenhoitojärjestelmä toimii yksityispuolella varsin mainiosti - expatit harvemmin esimerkiksi jonottavat viikkokaupalla aikaa yleiselle hammaslääkärille, kun heillä on kalliit vakuutukset joilla mennä suoraan yksityiselle, ja niin edelleen.

    Ja oli sitten kyse miten pätevästä tutkimustuloksesta hyvänsä, minä olen kuitenkin vilpittömän tyytyväinen siihen, että asumme juuri nyt juuri täällä Sudanissa. Tämä ei ole helppo maa, ja paljon jää puuttumaan täällä puuttumaan lastemme lapsuudesta sellaista mitä kyllä mielelläni heille tarjoaisin. Mutta todellakin: nämä lapset eivät tältä kasvupohjalta tule aloittamaan sotia kansojen tai uskontojen välille. Ja me olemme täällä onnellisia. Hyvä elämä ei minusta katso paikkaa ollenkaan niin paljon kuin tällaiset listaukset antavat ymmärtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan, nuo minun mainitsemat tulokset ovat osa jotain suurempaa inter nationssin kyselyä, jossa tutkittiin ehkä yli 40 eri elämänlaatuun vaikuttavaa asiaa. Kyselyyn vastasi ekspaatit vain eli vaikka Suomessa vain siellä asustavat ekspaatit (varmaankin internationlaiset) eli toki se luo oman lähtökohdan jo tulosten lukemiselle ja suhteuttamiselle.

      Onnellisuus ja viihtyvyys tuntuu minustakin aina välillä mystiseltä, selittämättömältä. Siltä että sitä ei voi oikein luomalla luoda tai kutsuen pyytää. Vaikka meillä suurimman osan aikaa on viihtyisää ja onnellista niin kyllä me aikamoisessa jännityksessä ja stressin alla myös eletään ja välillä sitä miettii että minkä tähden. Mitkä niitä meidän tärkeitä asioita onkaan ja kuinka sidottuja ne ovat paikkaan? Että miksi me valitsemme aina uudelleen ulkosuomalaisuuden kun ei olisi ihan pakko? Just nyt se on pitkälti unelmien tavoittelun vuoksi, meidän vanhempien tai oikeastaan tuon toisen vanhemman :)

      Kiitollinen olen, että poikani näkevät kaiken sen minkä täällä näkevät, kokevat ja oppivat.

      Poista
  3. Mäkin ihmettelin miten Suomessa asuvat expatit uskaltavat lähettää lapsensa suomenkieliseen kouluun. Tai no onhan siellä tietysti ainakin englantilais- ja ranskalaissuomalaiset koulut kv-koulun lisäksi. Ja saavatko terveyskeskus- ja neuvolakokemuksia kun pääsisivät varmaan monet vakuutuksen turvin yksityiselle. Toisaalta kävinhän mäkin perusbelgialaisessa neuvolassa ja synnytyssairaalassa. Todella hyviä sielläkin.

    Tosiaan niin mystinen asia onnellisuus, että ei sitä osaa järjellä selittää tai että ei olisi sidoksissa vain yhteen paikkaan. En tiedä, elämät menee kullakin miten menee ja miljoona eri asiaa ja sattumaakin tulee peliin mukaan. Jos osaa nähdä kaikkialla kulloinkin hyvät puolet, niin varmaan hyvä tulee. Ihana ajatus tuo, että nämä maailmalla kasvavat lapset eivät ehkä sotia aloita. Mä just eilen mietin että mitä meidän lapset tulevat aikuisena vastaamaan kun kysytään, että mistä ovat kotoisin tai missä elivät lapsuutensa. Ja mitähän valitsevat aikuisena. Haluavatko pysyä paikallaan tai juurtua Suomeen vai pysyvätkö maailmalla kiertoradalla. Menee jo eri aiheeksi mutta joo mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, en tiedä minäkään eikä kyselykään kerro sen tarkemmin, mutta mun mielestä huomionarvoista kai on että kokemus on pelkästään ollut myönteinen näiden asioiden osalta, oli se sitten yksityisellä tai julkisella puolella. Mutta luulisin kyllä, että neuvolaan ohjataan jo ihan yksityiseltä puoleltakin, koska siellä on siihen tarvittava osaaminen ja varmasti kaikki samoissa sairaaloissa ainakin synnyttää Suomessa.

      Niinpä, miljoona asiaa ja sattumaa vaikuttaa kaikkeen mitä itse kullekin tapahtuu ja miten sen kokee. Ehkä ajaudun näitä paikkoja pohtimaan senkin takia, että meillä ei tosiaan ole mitään pakottavaa syytä olla täällä, kumpikaan ei myöskään tee varsinaisesti sellaista työtä, että tarvitsisi asua Suomen ulkopuolella. Ja just nyt on vahvasti tunne, että ollaan siellä missä haluammekin.

      Poista
  4. Heippa!
    Epäsäännöllisen säännöllisesti olen lueskellut blogiasi. Yhtenä syynä se, että vietin muutama vuosi sitten pari ikimuistoista kuukautta Panamassa.
    Luulen, että Suomen kuten monen muunkin asian huonot ja etenkin hyvät puolet korostuvat kun niitä katsoo kauempaa. Kosteusprosentin noustessa korkealle ja sirkkojen soittaessa pusikoissa pääsee Suomen (lumettoman) talven pimeys unohtumaan. Uskon, että muualla asuessa pystytte itsellenne ja lapsille antamaan ihan erilaista perspektiiviä elämään. Kielitaitoa, tapaa nähdä että löytyy erilaisia ihmisiä, kulttuureita ja ylipäätään tapoja toimia. Hienoja paloja, joista varmasti hyötyä lapsille jos joskus palaatte Suomeen tai suuntaatte johonkin toiseen maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Riikka, kiva kun jätit kommentin. Tuo on just totta, että kotimaan hyvät ja huonot puolet korostuu tai sitten osittain himmenee poissa ollessa. Uskon myös vakaasti, että mikä tahansa mikä saa niin meidät vanhemmat kuin lapsetkin ymmärtämään elämän moninaisuutta ja erilaisuutta on askel parempaa maailmaan. Kävinkin just kurkkaamassa sun blogin puolelle, mielenkiintoisia ja kutkuttavia aikoja elätte, kaikkea hyvää vihreälle saarelle!

      Poista