maanantai 13. helmikuuta 2017

Pienet lapseni koulussa

Pian viisivuotias esikoinen ja 2,5-vuotias kuopukseni käyvät koulua. Kansainvälistä IB-koulua ihan tässä meidän naapurissa. Toisen päivä kestää neljä tuntia ja toisen viisi. Kuopus tulee lounaalle kotiin, esikoinen syö lounaan koulussa. Molemmat aloittavat päivän samaan aikaan. Kuopus on vielä pieni, mutta hän on oikein innokas koululainen. Tykkää kovin ja menisi kouluun viikonloppuisinkin. Kotona puhumme suomea, joten halusimme nyt kielen vilkkaassa kehitysvaiheessa mahdollistaa englannin ja espanjan kielen oppimisen perheen pienimmällekin.

Koulu tuottaa kuitenkin harmaita hiuksia ja paljon pohdintaaa tasaisin väliajoin. Panamassa opetusmetodit ovat pelottavan vanhanaikaisia, mietin usein, että kallis kansainvälinen koulu ei välttämättä takaa parempaa jos opettajat ovat kuitenkin opiskelleet opettajiksi vanhentuneiden metodein ja ajatusmaailmoin. Tällä hetkellä tärkeimmäksi mittariksi on noussut lasten into koulua kohtaan. Tosin esikoinen välillä sanoo ettei halua mennä kouluun, koska ei osaa sanoja. Keväällä PK4 eli nelivuotiaden luokalla on tärkeässä osassa kirjainten oppiminen koska viisivuotiaana esikoululuokalla opetellaan jo lukemaan. Esikoinen on vasta lokakuussa aloittanut englanninkielisessä koulussa, joten opittavaa riittää ja äitiä kauhistuttaa, toivo että painetta ei tule eikä koulunkaan puolelta painostettaisi.

Onneksi kuitenkin on paljon hyvää ja moni asia ilahduttaa. Välillä minulla on tunne, että olen seuraamassa jonkinlaista käännekohtaa koulumaailmassa. Toisaalta ne vanhemmat, jotka vaativat leikkimisen lopettamista jo pienten lasten kohdalla ja kovempaa akateemista puskemista ja sitten taas opettajat, jotka malttavat kerta toisensa jälkeen ystävällisesti kertoa kuinka leikki on lapselle tärkeää.

Tämä vuosi on minulle siinä suhteessa helppo sulattaa, että molempien poikien opettajat ovat ehdottomasti sitä mieltä, että leikin, liikkumisen, tanssin ja laulun kautta oppii niin akateemisia kuin sosiaalisia taitoja, mutta koska opettajat pysyvät aina samalla luokka-asteella, lasten opettajat vaihtuvat vuosittain. Ensi vuonna kuopus siirtynee luokalle, jossa on tiukempi aikataulu ja opetus on hauki on kalaa. Se mietityttää. Mutta toisaalta kuopus voi myös jäädä vielä nykyiselle luokalleen toiseksikin vuodeksi, koska ei ole vielä kolmevuotias uuden kouluvuoden alkaessa.


Yllä on esikoiseni lukujärjestys. Koko kouluvuosi mennään samalla kuuden päivän kierrolla. PK4-luokan lukujärjestys näyttää sopivan kevyeltä, useimmat lapset ovat koulussa 7 tuntia, joten aikaa ja tilaa on kaikenlaiselle.


Tämä toinen kuva on taas kuopuksen opettajan lähettämästä jokaviikkoisesta uutiskirjeestä, jossa kerrataan mitä viikolla on tehty muutaman kuvan ja kommentin kera. Opettaja liittää myös aina erilaisia pieniä opastuksia vanhemmille siitä mitä kaksivuotiaan elämä on. Ja ne ovat juuri samanluontoisia kuin tuo tuossa yllä.

8 kommenttia:

  1. Olen töissä eteläamerikkalaisessa IB-koulussa, ja minulta kysellään täällä jatkuvasti olenko nähnyt sen Michael Mooren dokumentin jossa hän ylistää Suomen koululaitosta (https://www.youtube.com/watch?v=-WqHGXLE0P8). Siitä on minulle puhuttu niin paljon että lopulta juuri tänään sen sitten katsoin - ja mitä ihmettä, heti saman tien blogilistalleni ilmestyi tämä postauksesi, ja tuli halu kommentoida sitä videota. Se sai nimittäin aikaan pienen koti-ikävän, ja teki mieli sanoa täällä itsekseni Hyvä Suomi! Meidänkin hienostokoulussamme ollan nimittäin kyllä myös aikamoisen kaukana videolla näkyvästä suomalaiskoululaisten menosta. Hyvä esimerkki: täällä, toisin kuin Suomessa (niin kuin videosta käy ilmi), koululaiset eivät todellakaan mene vessaan kysymättä lupaa opettajalta!
    T. Mirri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä katsoa itsekin tuo dokkari, monesti on ollut mielessä, mutta se ei ole tullut vastaan sitten missään niin on jäänyt katsomatta. Vitsit, sulla olisi varmaan niin paljon kaikenlaista kiinnostavaa sanottavaa ja tietoa kouluista. Itse olen vielä niin noviisi, omalta koulutaipaleelta ei ole kuin hyvää sanottavaa, kannustavia opeja ja suhteellisen tervettä ryhmähenkeä. Kyllä me saadaankin olla ylpeitä koululaitoksestamme vaikka minua välillä aina jostain syystä harmittaa, kun kaikki sitä tuovat esille, mutta se jää aina sille tasolle, että teillä on suomessa niin hyvät koulut, mutta harvoin kukaan tietää miksi tai on edes sen enempää kiinnostunut tietämään. Sitten sitä huomaa pian vaan hymähtävänsä kun joku asiasta mainitsee. Pitäisiköhän parantaa tapani sen suhteen?

      Poista
  2. Kuuluu tosiaan olevan hyvät opettajat kun ymmärtävät leikin päälle! Meilläkin täällä IB-koulussa vaihtuu luokanopettaja joka vuosi. Viime vuonna kun kuusivuotiaamme (silloin viisi) oli ekaluokalla (täällä luokkatasoissa seurataan Iso-Britanniaa) hänellä oli ihana ja viisas opettaja joka muun muassa järjesti ekaluokkalaisille välitunneille kaikenlaisia leluja, vesi- ja hiekka-altaat ja nukketeatterinkin. Tänä vuonna kyseinen opettaja on siirtynyt opettamasta koordinoimaan ja äskettäin huomasin, että ekaluokkalaisten lelut ovat siirtyneet leikkikoululuokalle ja valmistavalle Reception-luokalle (3-4-vuotiaille), joilla luokissaan leluja oli mielestäni jo ihan riittämiin. Harmittaa pienten koululaisten puolesta. Hyvin paljon riippuu opettajista lopulta se minkälaiseksi lapsen koulukokemus muodostuu, siinä ei minustakaan välttämättä ole niin väliä sillä minkälaista koulua käydään.

    Minä kyllä kehun suomalaista koululaitosta joka käänteessä: siitä että se alkaa vasta 7-vuotiaana kun suurin osa lapsista on valmiita oppimaan esimerkiksi lukemaan, ja siitä, että se pyrkii pitämään kaikki menossa mukana sen sijaan että keskittyisi erityisesti hakemaan ja tukemaan tähtioppilaita. Aina kun suomalaisesta systeemistä maailmalla kerron sanon kuitenkin, että sellaisenaan sitä ei voisi jokaiseen kulttuuriin kopioida: monessa maassa vanhemmat odottavat koulun juurikin tekevän heidän lapsestaan tähden. Täällä ainakin kovin paine näyttää tulevan kunnianhimoisilta vanhemmilta.

    VastaaPoista
  3. Nyt kyllä teen muutoksen tähän ja alan puhumaan selkeämmin ja puoleensavetävämmin suomalaisesta koulusta, niin että vastapuoli kiinnostuu aiheesta enemmän. Jäikin kirjoittamatta, että täällä on oma luokkansa jo 2-vuotiasta eteenpäin joka ikäryhmälle, ikäryhmä jakautuu niin, että elokuun loppuun mennessä vuosia täyttäneet pääsevät sen ikäisten ryhmään.

    VastaaPoista
  4. Meidän esikoinen aloitti koulun Englannissa 4,5 -vuotiaana (nuorimmat oli juuri ehtineet täyttää 4v ja vanhimmat alkoi täyttää 5v, kun koulu alkoi) ja olimme ehtineet asua maassa vasta puolisen vuotta. Siitä huolimatta, että hän ei vielä täysin hallinnut edes puhuttua kieltä hän oppi lukemaan ja kirjoittamaan ihan samassa tahdissa kuin muutkin. Lapset ovat uskomattomia oppijoita. Heidät voi heittää keskelle täysin tuntematonta kieltä ja he oppivat kielen ilman opetusta. Monesti miettinyt miten itselle olisi käynyt, jos minut olisi heitetty vaikka kiinan kieliseen luokkaan ja sanottu, että "älä huoli, kyllä sä vielä opit". Oppisiko aikuinenkin pakon edessä?!

    Sun lapsista ehtii tulla oikein sujuvia kielitaitureita ennen kun tämä lukuvuosi päättyy :)

    Englannissa me ei koskaan tiedetty mitä aineita lapset opiskeli. Kirjoja ei ollut. Vasta Y3:lla tuli ekan kerran läksyjä. Kerran viikossa moniste, joka oli liimattu kotiläksyvihkoon. Hieman erillaista on meno nyt, kun esikoinen on aloittanut ekaluokkalaisena Suomessa kansainvälisessä koulussa. Reppu täynnä kirjoja ja lukujärjestys komeilee jääkaapin ovessa.

    VastaaPoista
  5. Hei, sen olen kyllä huomannut, että lapset oppivat. Nopeasti ja hurjalla innolla useimmiten. Meillä on toisenlaisia kokemuksia, kun esikoinen meni 3,5-vuotiaana espanjankieliseen kouluun ja oli siellä vajaan vuoden eikä oikein oppinut kieltä. Luokkakoko oli niin hurjan iso, vapaata leikkiä liian vähän ja henkilokohtainen ohjaus minimissä. Ei oppinut kuin muutamia asioita. Koulun vaihtuessa jo yhdessä kuukaudessa muutos oli aivan mahtava. Luokkakoko on pieni ja opeilla on enemmän aikaa lapsille. Tosin esikoinen viihtyi aiemmassa koulussa hyvin, joten emme kokeneet tarvetta vaihtaa, Vaati myös aika paljon meiltä
    Vanhemmilta kypsyttelyä tehdä päätös siitä kuinka paljon koulusta voi maksaa.

    Mielenkiintoista kuulla, että ei ole ollut lukujärjestystä, itse aina miellän (täysin mutu-tuntumalla) UK:n koulut järjestyksen ja tiukan valvonnan toteuttajiksi. Tosin en ole ihan varma mikä y3 on :) minkä ikäisinä sillä luokalla ollaan? Tosi lohduttava kuulla, että sun lapsi oppi lukemaan ja kirjoittamaan samassa aikataulussa vaikka kielikään ei ollut vielä
    hallussa,

    Kiitokset kommentista!

    VastaaPoista
  6. Tuttuja ajatuksia ja kiva kun kirjoitat koulujutuista, toivottavasti jatkossakin. Eilen visiteerasin täällä englanninkielisessä kansainvälisessä koulussa. Ensi lukuvuonna meidän tytön pitää vaihtaa ekalle luokalle koulua ja siinä mielessä nyt tutustumme eri vaihtoehtoihin. Koulu sinänsä on varmasti ihanteellisesti valmiudessa vastaanottamaan lapsia joilla maat ja kielet vaihtuvat, mutta mua ahdisti se hehkutus kouluviranomaisten antamista "excellent" tuloksista jokaiseen mitattavaan kategoriaan. Ei nyt sillä että pitäisi olla surkea, mutta ymmärrät varmaan - ylenpalttinen akateemisissa taidoissa menestymisen hehkuttaminen 5-vuotiaiden ollessa kyseessä hirvitti. Puhumattakaan stressistä jota koen taas uuden kouluvaihdoksen edessä. No, ei auta kuin yrittää parhaansa pysyä menossa mukana. Toivon että lapset jotenkin kokisivat asiat yksinkertaisempina (eivät tietysti muuta voikaan kuin pysyä mukana) ja että eivät joutuisi kauhean paineen ja miljoonan mitattavan oppimisalueen alle leikkiajan kustannuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tässä elämänvaiheessa koulu on kyllä suuri mielenkiinnon aihe ja sen eri vaihtoehtoja tulee mietittyä usein. Että en kadehdi teitä, kun olette ison päätöksen edessä 😊. Mä tunnistan kanssa tuon tunteen, että excellent excellent saa ennemmin varautuneeksi kuin innostumaan. Mun poikien koulussa tulee kolmesti vuodessa hyvin tarkka arvio todistuksen muodossa ja puolivälissä jaksoa myös yllättävän yksityiskohtainen. Arvioita lukiessa ei voi välttyä miettimästä, että mitenköhän suuri riski on lapselle leimautua tietynlaiseksi jo hyvin pienenä, kun opettajat arvioivat kuusi kertaa vuodessa. Tsemppiä teille valintaan!

      Poista