keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Panama Panama

Panamassa tapahtuu kummia. Ihmeellisistä salaliittoteorioista kuulee joka päivä. Sähkönjakelu on katkeillut pari viikkoa, pari kertaa isosti ja muuten on tullut niitä jonkinlaisia piikkejä, jotka voivat rikkoa sähkölaitteita. Panama on ottanut erittäin tiukan linjan viisumien kanssa, maahan ei enää pääse niin vaivattomasti kuin ennen. Valtio on perinyt joitain yrityksiä itselleen ja presidentin toimia ihmtellään, hän kun kommentoi kiihkeimmin liikenneruuhkia kuin valtion todellisia ongelmia. Mielenkiintoista. Näin naapurusto kuiskuttelee.

Minä jatkan "yksinhuoltajuutta" kolmatta viikkoa ja vielä taitaa olla reilusti enemmän edessä. Päivät kulkevat omalla painollaan, ainakin nyt kun viikon verran kestänyt sairastelu alkaa olla takana ja yötkin olen päättänyt pyhittää nukkumiselle. Mutta voi veljet, kun viikonloppu voi tehdä vaikeaa. Viime viikonloppuna olimme vain kotona lasten kanssa, en tainnut nähdä yhtään aikuista muualla kuin kaupan kassalla, mies oli väsynyt ja ärtynyt puhelimen toisessa päässä ja kaikki kamut jossain muualla. Tukkoiset nenät ja yskä pitivät huolen siitä ettei uima-altaallekaan viitsinyt mennä. Yleensä tykkään puuhailla kotona lasten kanssa enkä niin kaipaa menoja, mutta nyt ajattelin osallistua lasten kanssa edes johonkin aktiviteettiin, jotta poistumme kotoa ja äidin pää pysyy kirkkaampana.

Elämä tosiaan kulkee minun kohdallani sykleittäin, välillä on mukava flow, kun energia ja harmonia on vahvemmin läsnä ja sitten taas tulee näitä aikoja, kun päivän jälkeen voi hymyillä, kun on selvinnyt päivästä toiseen.

Mielen päällä on parissa blogissa esillä olleet kielikysymykset, lasten monikielisyys ja siihen liittyvä pohdinta sekä erilaiset näkemykset. Ehkä pian pääsen sukeltamaan aiheeseen täälläkin.



torstai 16. maaliskuuta 2017

Väsynyttä blogin päivitystä

Ensin oli karnevaaliloma viikon verran koulusta, sitten mies lähti työmatkalle ja minulla oli viikko täynnä tapahtumia ja menoja, unta ei juuri ollenkaan. Miehen ensimmäisen poissaloviikon lapset heräilivät joka yö, kömpivät viereeni ja nukkuivat tyytyväisinä pyörien ympäri sänkyä. Minä en osaa nukkua silloin ollenkaan, turhaudun ja pihisen. Mutta en sitten kuitenkaan millään raaski siirtäää hymyillen nukkuvia lapsiakaan. Joten joko pihisen kiukusta omassa sängyssä loppuyön tai siirryn lasten sänkyyn nukkumaan. Onneksi tätä kesti vain viikon verran. Sitten kuopus sairastui, minä perässä ja esikoinenkin päiväksi. Puhelimen unikello kertoo karua kieltä, viikon keskimääräinen nukkumisaika (eli aika jolloin puhelin ei ole ollut kädessäni) on kuusi tuntia ja yhdeksän minuuttia yössä. Olen kukkunut illat, mutta aamuisin on aina herättävä kuudelta, että ehdimme ajallamme ovesta ulos. Sanomattakin on selvää, että äiti alkaa olla väsynyt. Väsyneenä minulla alkaa helposti vaikeudet nukahtaa ja saatan pyöriä koko yönkin sängyssä, välillä nukahtaen kevyeen koiranuneen.

Paljon on tapahtunut, olen emännöinyt vihdoin kokkikerhon, teimme pataleipää, kikhernesalaattia ja wasabilohisalaattia. Pataleipä oli suuri menestys! Niin helppoa ja hyvää ja variaatioita niin monta kuin tekijääkin.Viime viikolla oli myös isot valokuvaukset, yhden kamun synttärit, toisen vauvakutsut, sain myös paljon aikaan omien töideni parissa. Tämä viikko onkin sitten sairastettu, tänään jo paremmalla mielellä, vaikka olo ei terve olekaan. Univaje ja väsymys eivät oikein auta, väsynyt kroppa sairastuu niin paljon herkemmin. Molemmat lapset ovat tänään ensimmäistä kertaa koulussa tällä viikolla.

Niin paljon kuin blogiani tykkäänkin päivittää ja tänne kirjoittaa niin huomaan kuinka vaikeaa se on jos elämä yhtään heittää ylimääräisiä kuperkeikkoja. Minulle rauhallista ja mitenkään luovaa aikaa ovat aamupäivän tunnit silloin, kun lapset ovat koulussa. Niitäkin on vapaana vain muutama viikossa. Arkeni ehdotonta herkkua ja sellaista hyvän olon tunnetta tuovia hetki ovat nämä aamupäivät, kun saan istua alas ilman hoppua minnekään. Silloin on aikaa miettiä mitä tapahtuu, havannoida mitä ympäristössä tapahtuu tai on tapahtunut, suunnitella tulevaa ja ideoida. Kuopuksen päiväuniaika menee usein esikoisen kanssa lepäillessä ja iltaruokaa valmistaessa, iltapäivän tunnit taas kuluvat lasten kanssa puuhatessa, viidestä seitsemään ovat syömistä, pesua ja iltapuuroa. Kahdeksalta, kun lapset ovat toivottavasti untenmailla alkaa vuoro taas keittiössä, seuraavan päivän eväät ja lounas kouluun. Sitten teen välillä töitä eli suunnittelen seuraavan päivän pilatestunnin tai roikun puhelimellani kunnes sänky kutsuu, juttelen miehen kanssa puhelimessa. Pitäisi ryhdistäytyä, huomaan niin selkeästi kuinka puhelin vie ihan liikaa aikaa ja torpedoi yöunia. Se on kumma miten nopeasti siihen jää jumiin.

Aika selviytymisvaihteella olen ollut viimeiset pari viikkoa, eilen sovin itseni kanssa, että yökukkumisen on loputtava, tietotekniikan jäätävä pois illoista. Energinen arjen flow tulkoon takaisin!

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Yksityiskohtia arjesta

Monessa ulkosuomalaisblogissa kiertänyt haaste arjessa olevista yksityiskohdista, mun mielestä meidän elämä ei niin kovin konstikasta ole enkä millään saa mitään erikoista mieleen. Mutta nämä on näitä jokapäiväisiä asioita meille, joita ilman ehkä jossain muussa maassa voisi olla.

Aina ja joka päivä. Aurinkorasva ja hyttysmyrkky. Esikoisen herkät silmät vaativat rasvalta paljon, parempi kai niin, että käyttää mahdollisimman parabeenittömiä ja lisäaineettomia suojia, koska niitä joutuu niin usein käyttämään. Joka aamu ja ilta moskiitot ja pienen pienet chitrat hyökkäävät iholle ja siinä välissä sitten aurinko. Kovin vaatteilla yritämme suojata ihon, mutta rasvaakin tarvitsee laittaa. UV on lähes aina hälyttävän korkeissa lukemissa. Ulkoilemme vain aamuisin ja iltaisin. Keskipäivän porotus on ihan liian kuuma muutenkin. Joka viikko asuinalueellamme ajaa myrkytysauto ja taloyhtiömme sisällä joka toinen viikko. Sumupilvi on vaikuttava myrkytyksen aikana ja jälkeen, ulkona olemista kehoitetaan välttämään välittömästi myrkytyksen jälkeen. Epäilyttää aina, että mitähän myrkkyä mahdetaan käyttää ja samalla myös, että mikä myrkyn teho on. Moskiittoja ja chitroja on joka tapauksessa aina paljon. Mietin josko myrkky ei tehoa tai sitten vastaavasti, että mitenköhän paljon öttiäisiä olisi ilman myrkkyä.


Google maps ja waze. Näitä appeja tulee käytettyä lähes aina, kun lähden täältä lintukodostamme, niiden avulla saa edes jotenkin realistisen kuvan ruuhkista. Panama City on myös niin iso, että tunnen vain pienen murto-osan reiteistä. Jos lähtee väärään aikaan tai jos on sattunut joku onnettomuus niin liikenne voi jumiutua tunneiksi paikalleen.


Vesipullot ja eväsrasiat. Olen huono pursuavien kaappejen kanssa, mieluiten haluaisin, että jokaista asiaa on vain yksi, mutta eväsrasiat ja vesipullot ovat niin ahkerassa käytössä, että niitä on oltava enemmän kuin yksi per pää. Silti se ei poista ärsytystäni muovia pursuavista kaapeista. Vesipullo on aina mukana kaikkialla. Ulkona on niin kuuma, että jano tulee nopeasti. Onneksi Panaman vesi on juomakelpoista, selviämme omilla pulloilla, mutta minä olen tosi nipo veden maun suhteen. Metallisissa pulloissa vesi maistuu nopeasti liian metalliselta, vaikka kuinka olisi niitä kalliita sveitsiläisiä pulloja, muovipulloissa taas yhtään seisonut vesi maistuu muovilta vaikka kuinka olisi vapaa kaikista muovikemikaaleista, lasinen pullo olisi paras, mutta kenenkään laukku ei vedä neljää lasipulloa, lasiset myös painaa paljon. Ei ole helppoa tämä nirsopulloilijan elämä. Meidän ei onneksi tarvitse käyttää erilaisia vesiautomaatteja taikka kantaa vettä kaupasta kotia. Lapsille taas pakataan eväät joka päivä kouluun, kylmäkallen kera erityisessä eväskylmäkassissa, esikoiselle pakataan eväiden lisäksi lounaskin.

Kouluvaatteet lapsilla, ihanan helppoa. Tarvitsee vain tietää onko liikuntaa vai ei, liikuntapäivänä on eri vaatteet kuin tavan päivänä. Ei tarvitse käydä sen enempää keskusteluja lasten kanssa, että mikä paita on tänään hyvä, koulussa ei myöskään tarvitse vertailla toisten kanssa mitä kenelläkin on päällä.