torstai 17. elokuuta 2017

Elokuun paluu

Paluu tähän arkeen täällä on sujunut, noh, jotenkin. Ensimmäinen viikko oli kuherrusta ja aikaeroon tottumista. Aikaisia aamuja ja pitkiä päiväunia, uusi rantapaikka ihan meidän vieressä, uima-allasta ja perhettä. Utuista, onnellista ja väsynyttä perhehöttöä.

Tällä viikolla mies lähti x-ajaksi reissuun, lapset tutustumaan koulumaailmaan ja minä pitämään lankoja käsissä. Voi miksi täällä ei voisi olla cittarin kaltaista kauppaa tai edes pientä tavallista kauppaa, josta voisi ostaa kaiken ruuan? Vaikka asuinalueellemme viime maaliskuussa avautunut kauppa onkin pelastanut ja helpottanut paljon niin se on auttamatta pieni ja hirmuisen kallis eikä sieltä perusjuttuja enempää ole tuotteita ja niitäkin on silloin kun on. Ulkoilmatori, jossa on kaikkea mahdollista kasvista ja hedelmää vaatii seuralaisen mukaan ja aikataulujen sovittelu kavereiden kesken on vielä vaiheessa. Tori vie aikaa myös yhden aamupäivän ajan. Toinen kauppa mistä taas voi ostaa lihaa, kalaa, puhdistustuotteita ja viiniä on myös ison automatkan päässä ja vie myös yhden aamupäivän. Perusasioiden tekeminen vie niin paljon aikaa täällä.

Vettä on satanut aina välillä mutta ei mitenkään edes joka päivä, mutta kun sataa niin silloin sataa. Kun ukkostaa niin silloin taivas välkkyy taukoamatta ja talo tärisee jyrinästä. Luonto on voimakas. Ulkona on toki kuuma, sateettomat illat ovat maagisen kauniita, kun aurinko laskee vuorien taakse ja värjää taivaan milloin oranssiksi ja milloin purppuraksi, sirkat aloittavat korkealta ja kovaa soittonsa, sammakot kurnuttavat katuojissa ja ilma on seisahtunut uutta tuulenpuuskaa odottamaan.

Esikoinen on sujahtanut englantia pälpättäväksi innokkaaksi kavereiden kanssa touhuavaksi esikoululaiseksi. Esikoulu on jännittävä minulle. En oikein vieläkään tiedä, että mitä mieltä siitä olisin. Lapsi on innoissaan, opettaja on aivan mieletön tyyppi. Ensimmäisen päivän jälkeen lapsi sanoi open olevan kiva ja niin hauska. Nice and so funny. Se on paljon se, erityisesti tuo hauska rauhoittaa mieltäni, koska lukujärjestyksen lukeminenkin jo hengästyttää minua, mutta jos lapsilla on hauskaa sen kaiken tekemisen keskellä niin hirveän huolissaan kai ei tarvitse olla.

Kuopus taas ei ole ollut yhtä mielissään. Sadattelen mielessäni itseäni siitä kuinka annoin kaksi aamua mennä niin huonosti ja annoin open ottaa ohjat käsiinsä ja lapsen kirkua ja itkeä. Uskon vakaasti siihen, että lapsi voisi jäädä myös ihan mielellään kun on vaan tarpeeksi luottavainen ja mukautunut ja sujut tilanteen kanssa. En millään tykkää tavasta, jossa lasta ns.karaistaan ja kovetetaan. Tänään olin kauemman aikaa luokassa mukana, mutta aistin kyllä miten se harmitti opettajaa ja olen vähän huono pitämään tuommoisissa tilanteissa oman pääni. Tuli ikävä systeemiä missä vanhemmat voivat ilman paineita olla lapsen mukana kunnes lapsi itse haluaa jäädä. Olo on epämukava ja epäileväinen.

Ehkä nyt painan vaan julkaise-nappia. Minulla on arkistoissa viime keväältä ja kesältä monen monta aloitettua juttua, mutta sitten en jostain syystä olekaan niitä julkaissut tai kirjoittanut loppuun. On alkanut epäilyttää tai homma on keskeytynyt tai koko kirjoitus ollut vaan ihan turhan tuntuinen.


5 kommenttia:

  1. Meillä on myös tällä viikolla palailtu arkeen ja kouluun. Kolmevuotiaskin aloitti nyt vihdoin esiesikoulussa. Viikko on sujunut ihan mallikkaasti mutta mä olen kyllä silti ollut jotenkin koko viikon vähän tolaltani. On tässä paljon mihin taas kepeän lomatunnelman jälkeen sopeutua! Onneksi nyt on meillä taas jo viikonloppu ja tilaisuus vähän hengähtää.

    Harmittaa kun ihanat, viisaat lapseni koulun myötä joutuvat epäilemään itseään kun eivät ole kaikessa koko ajan odotetulla tasolla... Jo heti ensimmäisellä viikolla tämä on taas noussut esiin keskusteluissa lasten kanssa. En muista omilta kouluajoilta tällaista armotonta kilpailuhenkisyyttä; en muista yhdeksän- tai seitsemänvuotiaana itse miettineeni sitä mitä osaan ja miten hyvin. Kävin vain koulua hyvillä mielin ja opin kaikenlaista vähän puolihuomaamatta.

    Ärsyttää ja hämmästyttää taas kerran sekin kuinka melko yksin olen näine ajatuksineni aina täällä! Yhden nelivuotiaan äiti tänään ihan tosissaan sanoi vähän tuohtuneena, että hänen lapsensa on toisen äidinkielensä lukemisessa jäljessä. Siis että nelivuotiaana pitäisi ihmisen osata jo lukea kahta kieltä... Hengästyttää tosiaan minuakin tämä korkeiden odotusten ilmapiiri. Itse en siinä ole mukana yhtään, mutta mitenkään en voi estää lapsia sitä huomaamasta kun sen sisällä elävät. Ja aina en ole ollenkaan varma siitä kuinka parhaiten kotona tasapainottaa koulun korkeita odotuksia.

    Tsemppiä itse kullekin uudelle kouluvuodelle joka tapauksessa! Olipa kiva kuulla teidän kuulumisia pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin aiemmin tänään jo lukemassa blogistasi aiheesta. Mä olen vielä varovaisen toiveikas esikoisen esikouluvuodesta, opettaja on niin mahtavan oloinen. Ensi viikolla pääsemme tutustumaan paremmin siihen mitä kaikkea tänä vuonna lapsilta odotetaan.

      Poista
    2. Varmasti vuosi sujuu lopulta hyvin itse kullakin. Uskon, että nämä kansainväliset koulut osaavat kyllä tavallisesti hommansa. Minua tahti huimaa, mutta lapset pysyvät kyllä kummasti vauhdissa mukana! Ja esikouluvaiheen odotukset ovat onneksi ainakin täällä vielä melko kohtuulliset.

      Poista
  2. Paina vain rohkeasti sitä julkaise -nappia. Kuulumisiasi on mukava lukea. Tsemppiä sinne arjen aloittamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painetaan, painetaan! Kiitos tsempeistä ja siitä, että maltat vielä tulla lukemaan!

      Poista