sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Tämän viikon merkintöjä

Kun Panama ensimmäistä kertaa ikinä pelaa itsensä jalkapallon mm-kisoihin, voi presidentti kello 01:00 julistaa twitterissä seuraavan päivän valtakunnalliseksi vapaapäiväksi. Juhlan paikka. Minä jäin vähän suu auki ihmettelemään, peruin aamun pilateksen ja ehdotin lapsille rantapäivää. Mukavasti meni keskiviikon yllätysvapaa.

Perjantaiaamun pilatestunti sai kummasti nostetta ja hauskuutta laiskiaisesta, joka oli yläpuolellamme huokuvassa puussa nukkumassa. Vielä illallakin laiskiainen makoili samassa asennossa samalla oksalla. 

Täällä päin maailmaa tytöt saavat yleensä korvakorut jo päivän tai kahden vanhoina, sairaalassa sairaanhoitajan toimesta. Se on kuulema helppo tapa erottaa vauvan sukupuoli. Asiasta juteltuani yhden äidin kanssa, hän totesi että nainen on kuin talo ilman maalia tai seinä ilman tauluja ilman korvakoruja. Ne kuulema kehystävät kasvot. Itselläni ei ole juuri koskaan koruja korvissa, mutta kummasti heti seuraavana päivänä sormet ajautuivat korurasialle ja korut korviin.  Vaikka noin lähtökohtaisesti ajattelenkin, että sukupuoliroolitus jo yhden päivän ikäisenä on varsin mielenkiintoista ja tarpeetonta.

Laskin, että viimeisen 80 päivän aikana mies on ollut kanssamme 15 päivää ja taas se lähti hommiin. Hyvä hyvä juttu monelta kantilta katsottuna, mutta lapset toki ovat aika hukassa ja ikävä on massiivista. 

Ehdottomuuteni aamupuuroon on alkanut vihdoin hellittää. Viikonloppuisin on tarjolla sitä mitä itse kukin tahtoo. Pienin haluaa aina jugurttia pähkinöillä ja hunajalla. Isompi taas paistetun kananmunan ja sulanutta juustoa leivän päällä. 

Olen ollut niin monen eri kansallisuuden sekamelskassa, erilaisten uskomusten ja tietojen parissa, mitä moninaisimpien kommunikointitapojen keskellä, että sitä aistii ja näkee ympäristönsä eri tavoin kuin ennen. Välttäen viimeiseen asti mielestäni vaarallista ajatusta siitä, että voisin tulkita tai analysoida ihmisiä rivien välistä, jotenkin mielessäni sanoittaa tai luoda tarinoita/totuuksia toisten elämistä, koska niin monin eri tavoin me koemme maailmaa, että todellisuuden kanssa harvoin niillä omilla olettamuksilla on mitään yhteistä. Haluan jutella ja kuunnella, oppia ja ymmärtää. Rakastan siis tätä erilaisten tapojen sekamelskaa, mutta tällä kaikella halusin pohjustaa sitä, että kumman nopeasti toisen suomalaisen tavatessa se joku yhteinen ymmärrys löytyy. Ehkä ennemmin luottamus. Semmoinen olemisen helppous, kun ei olekaan kaikki aistit valppaana ottamaan vastaan erilaisia ihmisyyden ilmentymiä. Vietimme päivän vastikään tänne muuttaneen perheen seurassa. Se oli mukavaa se!